Messukeskus

Moottoripyörien suuret koeajopäivät peruuntuvat

Jaa
Moottoripyörien suuret koeajopäivät 25. – 28.5.2021 joudutaan peruuttamaan aluehallintoviraston rajoitusten ja suositusten takia. Nyt näyttää vahvasti siltä, ettei yleisötilaisuuksien järjestäminen ulkotiloissakaan onnistu toukokuun lopussa. Koeajopäivät oli tarkoitus järjestää Helsingissä 25.5., Jyväskylässä 26.5., Tampereella 27.5. ja Turussa 28.5.

”Olimme toiveikkaita vielä toukokuun alussa, että tapahtumat voisi järjestää ulkotiloissa turvallisesti. Nyt kuitenkin näyttää siltä, etteivät rajoitukset ja suositukset tule muuttumaan niin, että useiden satojen koeajajan tapahtumia voitaisiin järjestää. Kaksi vuotta sitten kolmella paikkakunnalla koeajajia oli yhteensä yli 1 200,” kertoo koeajopäivistä vastaava Niko Kantola Messukeskuksesta. ”Olemme todella pahoillamme, etteivät tapahtumat toteudu. Messukeskus oli varautunut järjestämään tapahtumat terveysturvallisesti noudattaen kaikkia suosituksia esimerkillisesti, mutta valitettavasti tapahtumia ei saa nyt järjestää. Terveysturvallisuus on tietysti ensiarvoisen tärkeä asia meille ja toimeksiantajallemme. Jäämme odottamaan MP 22 -messuja. Ne järjestetään 4. – 6.2.2022 Messukeskuksessa.”

Messukeskus on järjestänyt Moottoripyörien suuren koeajopäivän  toukokuussa vuosittain ensin vain Helsingissä, mutta vuonna 2019 myös Turussa ja Tampereella. Vuonna 2020 koeajopäivät piti peruuttaa pandemian vuoksi ja nyt tänä vuonna käy samoin.

”Olisi ollut hienoa esitellä uusia moottoripyöriä taas pitkän ajan jälkeen koeajopäivillä ja kohdata motoristeja. Odotimme tapahtumia kovasti. Nyt panostamme moottoripyörien esittelyyn entistä enemmän liikkeissä, joissa uutuusmalleihin voi tutustua”, sanoo Jarkko Tuomisto Teknisen Kaupan liiton moottoripyöräjaostosta. ”Tänä vuonna on tarjolla paljon huippu-uutuuksia, joita kelpaa esitellä.”

Valtakunnallinen Prätkällä töihin -päivä on 4.6.2021.

Messukeskus järjestää MP Moottoripyörämessut Teknisen Kaupan liiton moottoripyöräjaoston toimeksiannosta vuosittain Messukeskuksessa. MP 22 -messut järjestetään 4. – 6.2.2022 Messukeskuksessa Helsingissä.

Lisätietoja:
tiedottaja Teija Armanto, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com
Niko Kantola, puh. 0400 747 542, niko.kantola@messukeskus.com
Teknisen Kaupan Liitto, Moottoripyöräjaoston pj Jarkko Tuomisto, puh. 044 539 8881, jarkko.tuomisto@ktm.com   

#mpmessut
www.mpmessut.fi

Kuvia koeajopäivistä: http://mediabank.messukeskus.com

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Messukeskus
Messukeskus
Messuaukio 1
00520 HELSINKI

+358 40 450 3250http://www.messukeskus.com

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions/ for a wide variety of occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. |  Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Kutsu: Pulp & Beyond 9. - 11.4.2024 / ChemBio Finland ja Helsinki Chemicals Forum 10. - 11.4.2024 Helsingin Messukeskus25.3.2024 10:24:39 EET | Tiedote

Tervetuloa metsä-, kemian- ja bioteollisuutta monipuolisesti esittelevään tapahtumakokonaisuuteen Helsingin Messukeskukseen. Metsäteollisuuden kansainvälinen Pulp & Beyond järjestetään ti-to 9.–11.4. ja kemian ja bioteknologian ChemBio Finland 2024 sekä kemikaaliturvallisuuden Helsinki Chemicals Forum ke-to 10.–11.4. Helsingin Messukeskuksessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye