Kustannusosakeyhtiö OtavaKustannusosakeyhtiö Otava

Moreenilta kuusi uutta käsityökirjaa syksyllä - sukat kuin Runebergillä ja Kekkosella

Jaa
Moreeni julkaisee syksyn aikana kuusi uutta käsityökirjaa, joista löytyy iloa ja haastetta sekä aloitteleville että kokeneemmillekin käsitöiden ystäville. Tänä syksynä hypätään esimerkiksi suurmiesten villasukkamallien maailmaan.

Anna-Karoliina Tetri: Perinteiset villasukat 2 (ilmestyy 19.9.)

Perinneneuleiden tuntija Anna-Karoliina Tetri on koonnut herkullisen kattauksen menneiden aikojen sukkamalleja ja mielenkiintoisia tarinoita. Runebergin, Gallen-Kallelan ja Kekkosen villasukkien lisäksi mukana on muun muassa käytännöllisiä polvisukkia, romanttiset pitsisukat 1800-luvulta ja Korsnäsin sukat.

Merja Ojanperä: Neuleita vauvalle (ilmestyy 17.10)

Suomen suosituimpiin neulesuunnittelijoihin kuuluvan Merja Ojanperän viides kirja sai aiheensa tyttären vauvauutisista. Kirjassa on kaikki tarpeelliset neuleet vauvan ensimmäiselle elinvuodelle töppösistä myssyihin ja potkuhousuista vaunupeittoon – kastemekkoakaan unohtamatta.

Anna Mäkilä: Katse kantapäihin (ilmestyy 26.9.)

Sukka-Finlandiasta tutun suunnittelijan esikoiskirjasta löytyy 20 jännittävää sukkamallia, valikoima erilaisia kantapäitä sekä muita kiinnostavia yksityiskohtia ja tekniikoita. Puolalaissyntyinen Anna Mäkilä on harrastanut neulomista lapsesta asti, mutta ensimmäiset villasukkansa hän neuloi vasta muutama vuosi sitten

Pirjo Iivonen et al.: Suuri suomalainen toivesukkakirja 2. Lasten sukat (ilmestynyt 8/2019)

Miesten toivesukkakirja saa jatkoa, ja nyt ovat vuorossa lapset. Kukin kymmenestä tekijästä on suunnitellut kolme uutta lasten villasukkamallia omalla persoonallisella tyylillään. Sukat on jaettu kolmeen kokoluokkaan: vauvat, tarhaikäiset ja koululaiset.

Ieva Ozolina: Latvian lapaset (ilmestynyt 8/2019)

Latvialainen kirjoneuleperinne hakee vertaistaan mallien moninaisuudessa ja värien runsaudessa. Kirjassa on 50 neulemallia lapasiin, kämmekkäisiin ja ranteenlämmittimiin. Latvialainen Ozolina on neulonut 14-vuotiaasta saakka.

 Hitomi Shida: Japanilaiset neulemallit (ilmestynyt 4.9.)

Kansainvälisesti tunnetun japanilaisen neulesuunnittelijan neulemallit ovat olleet innoituksen lähteenä muun muassa Merja Ojanperälle. Kokoelma haastaa neulojan mutta myös palkitsee taidokkuudellaan. Jokaisesta neulemallista on valokuva ja iso kaavio, jotka auttavat omien neuletöiden suunnittelussa.

 Arvostelukappaleet: eeva.louko@otava.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Otava
Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

Puhelinvaihde 09 15661https://otava.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Otavan uudet lukulähettiläät vievät lukuiloa eteenpäin10.4.2024 13:00:00 EEST | Tiedote

Otava aloittaa huhtikuussa uuden, lukemista ja kirjallisuutta edistävän hankkeen kun kaksi lukulähettilästä ryhtyy viemään lukemisen iloa eteenpäin. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolestapuhujana aloittaa kirjastoammattilainen ja lukuaktivisti Henriika Tulivirta ja kauno- ja tietokirjallisuuden lukulähettiläänä kirja-alan vaikuttaja sekä Kirsin Book Club -kirjablogin, lukupiirien ja -podcastin perustaja Kirsi Ranin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye