Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

MTK edellyttää EU:lta metsätalouden taloudellisen merkityksen parempaa tunnistamista

Jaa

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n toiminnanjohtaja Antti Sahin mukaan metsäasioiden käsittely EU:ssa ei ole tyydyttävää. Uuden komission Green Dealissa metsäasioita on käsitelty yksipuolisesti ja väärästä näkökulmasta. MTK vaatii, että EU tekee vahvan metsästrategian metsäpolitiikkansa vahvistamiseksi. Pysyvän metsäkomitean roolia päätöksenteossa on vahvistettava ja komission maataloudesta sekä maaseudun kehittämisestä vastaavan pääosaston (DG AGRI) tulee ottaa metsäasiat vahvasti hoitoonsa.

Metsätalous on muutakin kuin biodiversiteettiä ja metsäkatoa. Kestävyyttä parannettaessa tarvitaan ympäristöasioiden lisäksi aina myös taloudellisen ja sosiaalisen ulottuvuuden huomioimista.  

- Biodiversiteettiä ei luoda betoniviidakoissa vaan maaseudulla. Maaseutua tarvitaan eurooppalaisen biodiversiteetin säilyttämiseksi ja parantamiseksi, Sahi korostaa.  

Asia nousi esille MTK:n järjestämässä kansainvälisessä vaikuttajaseminaarissa Brysselissä 2.12.2019. Seminaarissa EU-päättäjille ja -vaikuttajille esiteltiin puheenjohtajamaa Suomen tapaa hoitaa eläinten, maaperän, kasvien ja metsien terveyttä. MTK kumppaneineen toi seminaarin kautta esille, että maa- ja metsätaloudella on tärkeä rooli ympäristön terveyden parantamisessa.

Seminaarissa nostettiin esille myös hyviä suomalaisia esimerkkejä antibioottien vähäisestä käytöstä, salmonellattomuudesta, possujen saparoista ja kanojen nokista sekä maaperän hiilensidontapotentiaalista ja torjunta-aineiden vastuullisesta käytöstä. 

Lisätietoja

Toiminnanjohtaja Antti Sahi, MTK, 0400 804 496

Metsäjohtaja Juha Hakkarainen, MTK, 0400 870 867

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Nyt panostetaan ruokavientiin17.1.2020 08:56:17 EETTiedote

Ruokavienti kasvuun -hankkeen (RuoKasvu) käynnistäminen ja merkittävä panostaminen Berliinin Grüne Woche -messuilla viime ja tänä vuonna ovat vahva osoitus siitä, että MTK haluaa satsata vientiin. Järjestö on sitoutunut edistämään ruokavientiä ja se näkyy järjestön toiminnassa kaikilla tasoilla. - Nyt viimeistään pitää siirtyä globaalimpaan ajatteluun, kun puhutaan markkinoista ja ruuantuotannosta. Maatilojen ja yritysten on tehtävä yhteistyötä, jos ne haluavat päästä kansainvälisille markkinoille.

Sipuli kuuluu joka keittiöön16.1.2020 09:23:38 EETTiedote

Hyvää ruokaa ei synny ilman sipulia. Tätä mieltä ovat huippukokitkin. Monia ylistyspuheita sipulille on pidetty, mutta varmaa on ainakin se, että sipuli sopii todella moneen ruokaan, ja sipuleita on monia erilaisia vaihtoehtoja. Sipuli voi olla maun piristäjä tai ruuan raikkauden ja makeuden korostaja. Sipuli saa makuihin syvyyttä ja se tukee ruuan muiden ainesten makuja. Sipulissa on kerroksellisuutta ja ripaus mystiikkaa. Muodoltaan kaikki sipulit ovat kauniita.

Elintarvikealan vuosi käynnistyy ensimmäistä kertaa viennin viikolla ja juuri julkaistun vientipolun voimalla!14.1.2020 00:00:00 EETTiedote

Yksi suomalaisen elintarvikealan keskeisimmistä haasteista on kotimarkkinakeskeisyys, joka viennin viikolla halutaan murtaa. MTK ja Aava & Bang Oy:n Iskussa maailmalle -kasvuohjelma ovat mallintaneet elintarvikealan vientipolun yritysten kasvun moottoriksi. 14.1. julkaistavalla vientipolulla halutaan selkeyttää monivaiheista viennin kokonaisuutta. Kansainvälistymisen mahdollisuuksia korostava viikko huipentuu 17.1. käynnistyviin Grüne Woche -messuihin Saksassa.

MTK markkinoi suomalaista naudanlihaa Helsinki-Vantaan lentoasemalla9.1.2020 07:30:00 EETTiedote

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK nostaa vastuullisen suomalaisen naudanlihantuotannon esille tänään Helsinki-Vantaan lentoasemalla käynnistyvällä mainonnalla. Englanninkielinen kampanja tuo esille suomalaisen tuotannon edut kestävän kehityksen ja erityisesti vesistressin näkökulmasta. Mainonta Terminaalin 2 Meeting pointilla alkaa tänään 9.1. ja jatkuu puoli vuotta. Kampanja voi tavoittaa enimmillään 6-7 miljoonaa lentokentällä vierailijaa. Mainonnan on suunnitellut mainostoimisto Kari Eklund DM.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme