Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

MTK pettyi EU:n luomuasetuksen uudistuksen lopputulokseen

Jaa
Uudistuksen oli tarkoitus lisätä ja helpottaa luomutuotantoa, mutta ainakin Suomen osalta se näyttää lähinnä lisäävän byrokratiaa ja poistavan hyviä käytäntöjä. Viljelijät ovat halukkaita vastaamaan markkinoiden kasvavaan luomukysyntään, mutta tämä EU-päätös vaikeuttaa sitä. Suomen hallitus on myös linjannut luomutuotannon 20 %:n nousutavoitteen, jonka saavuttamista päätös ei tue.

EU:n uudesta luomuasetuksesta päästiin yhteisymmärrykseen 28.6.2017 Brysselissä. Neuvosto, parlamentti ja komissio sopivat kolmikantaneuvottelussa asetuksen sisällöstä ja tuotantoa koskevista säännöistä.

Suomi ei saavuttanut neuvottelutavoitteitaan EU:n luomuasetuksen uudistamisen yhteydessä.

Kasvihuonetuotannon osalta Suomi, Ruotsi ja Tanska saivat poikkeuksen, jonka mukaan kasvatusalustoja voidaan käyttää 10 vuotta asetuksen voimaantulon jälkeen nykyisillä tuotantoaloilla. Uusia ei siis voi enää perustaa. Taimia ja yrttejä voi kuitenkin edelleen kasvattaa ruukuissa.

Vähittäiskauppa joutuu valvontaan pakkaamattomien tuotteiden osalta. Tämä voi heikentää kaupan halua ottaa tuotteita myyntiin, tai ne joudutaan pakkaamaan. Tämä on vastoin kuluttajien halua.

Tavanomaisen siemenen käytön poikkeus poistuu 2035, mutta asetuksen voimaan tultua ei voida antaa enää yleistä poikkeusta, joka nyt on Suomessa käytössä, vaan tavanomaisen siemenen käytölle pitää hakea erillislupa.

Siitoseläinten osalta poikkeukset sallitaan myös vuoteen 2035. Jos myöhemmin todetaan, että siementen tai eläinten saatavuus on heikko, vuotta voidaan mahdollisesti lykätä.

Valvonnan osalta vähäriskisen toiminnan valvontaväli voi olla 24 kk, mutta valvontaa ei voi enää delegoida luonnollisille henkilöille. Tämä tarkoittaa nykyisen tuotantotarkastusjärjestelmän loppumista ja kenties ison osan ammattitaidosta katoamista.

Kontaminaation osalta jäämärajoissa ei luomulle tule tiukempia rajoja.

Jotta asetus tulee voimaan se pitää hyväksyä maatalous- ja kalastusneuvoston kokouksessa 17.7.2017 sekä Euroopan parlamentin täysistunnossa tulevien kuukausien aikana. Tekninen työ asetuksen yksityiskohtien ja tarkkojen sanamuotojen hiomiseksi jatkuu vielä syksyllä.

Eviran ennakkotietojen mukaan Suomen luomuviljelty ala on tänä vuonna 264 100 ha, nousua vuodesta 2016 on 10 %. Suomen koko viljelyalasta on luomulla ja siirtymävaiheessa 11,7 %.

--

Lisätietoja:

Jukka Markkanen, asiantuntija, MTK, p. 040 585 5322, jukka.markkanen@mtk.fi

Johan Åberg, maatalousjohtaja, MTK, p. 040 5233 864, johan.aberg@mtk.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Merja Elomaa
Viestinnän suunnittelija
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
PL 510 (Simonkatu 6), 00101 Helsinki
puh. 020 413 2323, 040 661 8699

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Maatilamatkailu Ilomäki valittiin Maaseutumatkailun Vuoden Kellokkaaksi ja Karkausmäen Kammari Vuoden kehittyväksi maaseutumatkailuyritykseksi20.3.2024 21:00:00 EET | Tiedote

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry on ylpeänä valinnut Maatilamatkailu Ilomäen Vuoden 2024 Kellokkaaksi. Tämä korkein tunnustus myönnetään yrityksille ja henkilöille, jotka ovat toimineet erityisen ansiokkaasti maaseutumatkailun saralla. Vuoden 2024 kehittyvä maaseutumatkailuyritys -tunnustus puolestaan myönnettiin Karkausmäen Kammarille. Tämä arvostettu tunnustus myönnetään yrityksille ja henkilöille, jotka ovat osoittaneet rohkeaa otetta ja innovatiivisuutta maaseutumatkailun kehittämisessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye