Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

MTK, SLL ja WWF: METSO- ja Helmi-ohjelmien rahoitus turvattava

Jaa
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF Suomi vetoavat muodostettavaan hallitukseen luonnon monimuotoisuutta parantavien ohjelmien rahoituksen turvaamiseksi.

Vaikka valtion talouteen kohdistuu paineita, pitkällä tähtäimellä rahoitusta on kasvatettava.

Metsänomistajien vapaaehtoisuuteen perustuvat ohjelmat ovat vakiintuneita, hyväksyttyjä ja toimiviksi havaittuja keinoja toteuttaa eri elinympäristöjen suojelua ja ennallistamista. METSO-ohjelman kautta on suojeltu kymmeniä tuhansia hehtaareita arvokkaita metsiä, ja Helmi-ohjelman kautta METSO-ohjelmassa hyväksi havaittuja toimintamalleja on laajennettu elinympäristöjen tilan parantamiseen ja muihinkin kuin metsäisiin elinympäristöihin. Ohjelmat laajentavat maanomistajien mahdollisuuksia metsiensä käyttöön ja voivat luoda uusia liiketoimintamahdollisuuksia maaseudulle.

Ohjelmien aikaansaama yhteistyön henki on asia, jota ei saa vaarantaa ja joka auttaa meitä parantamaan luonnon tilaa. Myös yksityismetsiä koskevia EU-sitoumuksia esimerkiksi vanhojen metsien suojelemiseksi on mahdollista toteuttaa Suomessa METSO-ohjelman keinoin, sillä metsänomistajat ovat halukkaita edistämään vapaaehtoista metsien suojelua. Myös tämä tarvitsee riittävän rahoituksen.

Olemme mielellämme käytettävissä keskusteluihin asiasta.

Kunnioittaen,

Marko Mäki-Hakola, metsäjohtaja, MTK

Tapani Veistola, toiminnanjohtaja, SLL

Liisa Rohweder, pääsihteeri, WWF Suomi

Lisätiedot:

Markus Nissinen, Kenttäpäällikkö/ympäristöasiantuntija, MTK, p. 040 5731131, markus.nissinen@mtk.fi

Liisa Toopakka, monimuotoisuusasiantuntija, Suomen luonnonsuojeluliitto, p. 040 5042989, liisa.toopakka@sll.fi

Mai Suominen, johtava metsäasiantuntija, WWF Suomi, p. 050 3224363, mai.suominen@wwf.fi

Avainsanat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Maanviljelijät ja metsänomistajat osoittivat tyytymättömyytensä EU-komissiolle - Europarlamentaarikot ottivat suomalaisten huolet vastaan Brysselissä1.6.2023 17:08:55 EEST | Tiedote

MTK oli mukana torstaina 1.6. Brysselissä järjestetyssä mielenilmauksessa, jossa Euroopan maataloustuottajien järjestöt osoittivat tyytymättömyytensä EU-komission sekavaa lainsäädäntö- ja asetusvalmistelua kohtaan. Päivän aikana europarlamentaarikot kuulivat myös suoraan tuottajilta, miten Brysselin päätökset erityisesti ennallistamislainsäädännöstä heijastuvat suoraan Euroopan huoltovarmuuden selkärankaan, eli ruuantuotantoon ja metsätalouteen.

Maidontuotannon myyntitulot maitotiloilla Suomessa yli miljardi euroa – vastuullisuus maidontuotannossa korostuu1.6.2023 07:45:00 EEST | Tiedote

Tänään 1.6. vietetään Maailman maitopäivää. Suomen maaseudun elinvoiman kannalta 4500 maitotilalla on merkittävä rooli. Viime vuonna maidontuotannon myyntitulot maitotiloilla ylittivät miljardin euron rajan. Maitoalalla vastuullisuus nähdään pitkän aikavälin menestystekijänä, ja eläinten hyvinvointi on yksi keskeisimmistä vastuullisuuden osatekijöistä. Esimerkkinä jo toteutetusta vastuullisuustyöstä mainittakoon maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen nautojen terveydenhuollon seurantajärjestelmä, Naseva, joka kattaa yli 95 % maitotiloista.

EU-komissio syvällä ymmärtämättömyyden suossa – MTK ja SLC vetoavat päättäjiin 1. kesäkuuta Brysselissä järjestettävässä mielenilmaisussa30.5.2023 13:07:28 EEST | Tiedote

MTK ja SLC vetoavat EU-päättäjiin, jotta nämä palauttaisivat realismin käsittelyssä oleviin ja käsittelyyn tuleviin asioihin. Parlamentin ja neuvoston tulee näyttää hakoteillä olevalle komissiolle kaapin paikka. Sinänsä hyvät tavoitteet romuttuvat ideologisen ja jäsenmaita kuuntelemattoman asenteen takia. Etenkin EU:n ennallistamisasetus on palautettava valmisteluun.

MTK kirjelmöi ministeriötä metsäkatoasetuksesta: Valtion annettava nopeasti takeet tiloille, joihin asetus jo iskee29.5.2023 11:58:39 EEST | Tiedote

MTK vaatii valtiolta nopeasti takeita tuotannon jatkosta nautatiloille, joiden investointeja EU:n metsäkatoasetus saattaisi takautuvasti koskea. Asetuksen tulkinnasta riippuen vuoden 2020 jälkeen toteutetut tai aloitetut naudanlihan tuotantoon liittyvät investoinnit olisivat asetuksen vastaisia, mikäli niiden toteuttaminen on vaatinut metsänraivausta. Tulkinta tekisi myös tilojen tuotteista markkinakelvottomina.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme