Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

MTK:lta puoliväliriihelle arvosanaksi tyydyttävä+ ja kiitosta turvealan huomioimisesta

Jaa

Turvekriisin selättämisessä päästiin MTK:n puheenjohtaja Juha Marttilan mielestä hyvään alkuun. Myös talouskasvua vahvistavat toimet ovat oikean suuntaisia, mutta riittämättömiä.

Hallituksen puoliväliriihen tulokset saavat MTK:lta tyydyttävän arvosanan. - Tasapainoinen aluekehitys, ihmisten ja yritysten oikeudenmukainen kohtelu vihreässä siirtymässä sekä kansallisen kilpailukyvyn vahvistaminen näkyvät päätöksissä, mutta konkreettiset toimenpiteet eivät missään nimessä riitä lähivuosien haasteita ajatellen, Marttila tiivistää.

MTK kiittää hallitusta turvetoimialan ahdingon ottamisesta vakavasti kehysriihineuvotteluissa. 70 miljoonan euron kertaluonteiset panostukset riittävät turvetyöryhmän välittömien toimenpiteiden toteuttamiseen. Erityistä huomiota vaatii vielä kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuuden varmistaminen pitkällä aikavälillä.

MTK kiittää hallitusta siitä, että maa- ja metsätalousyrittäjien verotusta ei olla miltään osin kiristämässä. On tärkeää, ettei kasvua ja yrittämistä estetä veroilla.

Hallituksen päättämistä 370 miljoonan euron pysyvistä menoleikkauksista peräti 110 miljoonaa kohdentuu liikenne- ja viestintäministeriölle. MTK vaatii, että tällä ei vaaranneta tieverkoston kunnossapito- ja kehittämistoimia. Varsinkin alemman asteen tiestö on jo siinä kunnossa, että se vaarantaa vakavasti Suomelle elintärkeän biotalouden toiminnan edellytyksiä.

MTK korostaa, että Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan 35 miljoonan euron leikkaukset eivät saa vaarantaa uuden maatalouspolitiikan kunnianhimoisten tavoitteiden toteutumista. MTK on tyytyväinen päätökseen Saaristomeri-ohjelmasta ja sen tavoitteesta vähentää Saaristomeren valuma-alueen hajakuormitusta.

MTK on tyytyväinen, että hallitus turvaa kotimaisen perhemetsätalouden tulevaisuutta suitsimalla rahastosijoittajien veroetuuksia metsätaloudessa. Suomalaisen omistajuuden edistäminen on nostettu hallituksen tavoitelistalle. Tämä on tärkeä päämäärä.

Tutkimus- ja kehitysinvestointien nosto 4 prosenttiin BKT:sta on kannatettava tavoite. Parlamentaarinen työryhmä on vielä kuitenkin kevyt takuu tulevasta. Uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvien toimialojen tutkimukseen ja kehitykseen panostaminen hyödyttää myös taistelussa ilmastonmuutosta vastaan, ja sen vuoksi alan TKI ja koulutusjärjestelmä tarvitsee selkeän ja konkreettisen tiekartan. Nyt tiedossa olevat toimet eivät vielä riitä hyödyntämään alan tarjoamia potentiaalia ja ratkaisuja.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Puheenjohtaja Juha Marttila puh. 050 341 3167
Toiminnanjohtaja Jyrki Wallin puh. 040 901 1640

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Suomen metsänieluilla ei saa maksattaa muiden EU-maiden ilmastotavoitteisiin pääsyä22.4.2021 14:29:12 EEST | Tiedote

EU:n ilmastolaista saavutettiin alustava sopu EU:ssa. Lain myötä EU:n tavoite ilmastoneutraaliudesta vuoteen 2050 mennessä kirjataan oikeudellisesti sitovaksi velvoitteeksi ja ilmastolakiin sisällytetään EU:n vähintään 55 prosentin ilmastotavoite vuodelle 2030. MTK:n mielestä EU-ilmastotavoitteiden kiristäminen on tarpeen ja on hyvä, että hiiliviljelylle luodaan mahdollisuuksia. Hiiliviljely on kuitenkin määriteltävä selkeästi. Hiiliviljelynä MTK näkee kaiken viljelytoiminnan, joka pyrkii vähentämään maan multavuuden katoa tai lisäämään maan hiilipitoisuutta.

MTK:n viesti hallituksen puoliväliriiheen: Hallituksen varmistettava tutkimus-, kehittämis- ja innovaatioinvestoinnit sekä biotalouden kasvupotentiaali19.4.2021 14:44:11 EEST | Tiedote

Hallituskauden toisella puoliskolla on varmistettava, että suomalaiset yritykset pääsevät mukaan kansainväliseen kasvuun. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK kannattaa hallituksen tavoitetta TKI-investointien kasvattamisesta neljään prosenttiin BKT:stä ja Suomen kehittämisestä maailman parhaaksi innovaatio- ja kokeiluympäristöksi. MTK muistuttaa, että Suomen menestys kytkeytyy tänään ja tulevaisuudessakin uusiutuviin luonnonvaroihin ja niihin liittyvään osaamiseen. Alkutuotanto, ruokajärjestelmä sekä metsäklusteri tarjoavat mittavan ja tuottavan potentiaalin TKI-varojen kohdentamisessa.

Ruokaviennin kannattava kasvu on välttämätöntä maatilojen tulevaisuudelle17.4.2021 09:24:30 EEST | Tiedote

Ruoka-alan kasvu, kannattavuus ja viennin edistäminen tarvitsevat lisäpotkua myös valtiovallan taholta, sanoo Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila tänään pidettävässä MTK-Etelä-Pohjanmaan kevätkokouksessa. Marttila toivoo ensi viikon hallituksen puoliväliriihestä maatalousyrittäjien toimintaympäristöä vakauttavia ja kehittäviä linjauksia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme