Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

MTK:lta seitsemän ohjelmakohdan esitys EU:n elpymisrahojen käyttöön

Jaa
Suomessa parhaillaan valmisteltavalla kestävän kasvun ohjelmalla linjataan EU:n elpymisvälineen varojen käyttöä maassamme. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK korostaa, että Suomen talous nousee parhaiten alueidensa vahvuuksia hyödyntämällä. Tätä varten järjestö esittää hallitukselle kaikkiaan seitsemää elvyttävää toimenpidekokonaisuutta. MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila korostaa, että järjestön esittämät toimet ovat nopeasti toteutettavia, koko maata hyödyttäviä ja ilmastoystävällisiä.

­– Suomi voidaan siirtää nopeasti bio-kiertotalouteen ja kestävän kasvun ohjelman on tuettava muutosta nostamalla biotalous elvytyksen ja ilmastotyön ytimeen, sanoo Juha Marttila

MTK huomauttaa, että biotalouden elvytyspotentiaali pitää huomata ja sen roolia vahvistaa Suomessa. Globaalitalouden kasvu koronan jäljiltä vaatii materiaalien tehokasta kierrätystä. Todelliseen muutokseen päästään kuitenkin vasta silloin, kun kiertojärjestelmiin tulevat uudet materiaalivirrat ovat biotalouden eivätkä fossiilitalouden tuotteita. Suomessa on hyvät mahdollisuudet luoda kilpailukykyisiä ja kestäviä biotalouden ratkaisuja sekä paikallisiin tarpeisiin että maailmanlaajuisiin ongelmiin.

– MTK:n esittämillä toimenpidekokonaisuuksilla edistettäisiin biotalouden tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa (TKI), kasvatettaisiin biokaasuntuotantoa sekä elvytettäisiin metsäsektoria kaikkialla Suomessa. MTK haluaa myös parantaa vientiteollisuuden edellytyksiä, vahvistaa infrastruktuurininvestointeja, panostaa työmarkkinoiden toimivuuteen ja kehittää lähipalveluita, summaa MTK:n elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola.

MTK:n #maakasvuun-esitykset löytyvät kokonaisuudessaan täältä.

Lisätietoja
Juha Marttila, puheenjohtaja, 050 341 3167 
Marko Mäki-Hakola, elinkeinojohtaja, 040 502 6810

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Maatilamatkailu Ilomäki valittiin Maaseutumatkailun Vuoden Kellokkaaksi ja Karkausmäen Kammari Vuoden kehittyväksi maaseutumatkailuyritykseksi20.3.2024 21:00:00 EET | Tiedote

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry on ylpeänä valinnut Maatilamatkailu Ilomäen Vuoden 2024 Kellokkaaksi. Tämä korkein tunnustus myönnetään yrityksille ja henkilöille, jotka ovat toimineet erityisen ansiokkaasti maaseutumatkailun saralla. Vuoden 2024 kehittyvä maaseutumatkailuyritys -tunnustus puolestaan myönnettiin Karkausmäen Kammarille. Tämä arvostettu tunnustus myönnetään yrityksille ja henkilöille, jotka ovat osoittaneet rohkeaa otetta ja innovatiivisuutta maaseutumatkailun kehittämisessä.

Eurooppa tarvitsee parempaa EU:ta19.3.2024 10:45:00 EET | Tiedote

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK haluaa omalla EU-vaaliohjelmallaan olla rakentamassa vahvempaa, vakaampaa ja turvallisempaa Euroopan unionia. Kesäkuussa valittavan uuden europarlamentin ja tulevan komission on kyettävä palauttamaan kansalaisten ja yritysten luottamus tulevaan. Se tapahtuu luopumalla pikkuasioilla näpertelystä ja keskittymisellä oleelliseen. Tienviitat löytyvät MTK:n tänään julkaisemasta ohjelmasta ”Kymmenen teesiä elävälle Euroopalle”.

MUISTUTUS: Tervetuloa MTK:n tiedotustilaisuuteen: Traktorit lähtevät liikkeelle ja MTK julkistaa EU-vaalitavoitteensa18.3.2024 08:45:12 EET | Kutsu

Aika: tiistaina 19.3.2024 klo 9-10.30. Paikka: MTK:n henkilöstökahvila Venla, Simonkatu 6, Helsinki. ------- Tiedotustilaisuudessa MTK kertoo medialle ensi viikon #Ruokamarssi2024 -tapahtumista, joissa traktorit lähtevät liikkeelle eri puolilla Suomea. Ruokamarssin taustalla on kasvava huoli ruokaketjun tulonjaosta. Kaupan ennätystulokset kertovat karua kieltä siitä, minne ruokaketjun rahat todella valuvat. Ketjun alkupäässä olevat maatilat kamppailevat yhä vaikeampien haasteiden edessä. Samassa tilaisuudessa MTK julkistaa EU-vaalitavoitteensa, jotka kiteytyvät "10 teesiin elävälle Euroopalle". Pääviesti korostaa vahvan ja ennustettavan EU:n tarvetta, joka edistää kansalaisten, yritysten ja ympäristön hyvinvointia sekä turvaa maaseutualueiden kestävän kehityksen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye