Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

MTK:n eduskuntavaalitavoitteet: Ääni menestyvälle maalle

Jaa
MTK haluaa antaa eduskuntavaaleissa äänensä menestyvälle maalle. Teemoina ovat mahdollisuuksien Suomi, turvallinen tulevaisuus, hyvä ympäristö ja kansainvälinen kumppanuus.
MTK:n eduskuntavaalitavoitteet
MTK:n eduskuntavaalitavoitteet

Mahdollisuuksien Suomi on kaikille tasa-arvoinen. Maassamme jokaisella pitää olla tasavertaiset mahdollisuudet harjoittaa ammattiaan, josta saa riittävän toimeentulon, sekä saada palveluita ja koulutusta riippumatta asuinpaikasta. Tarvitsemme politiikkaa, jolla kehitetään sekä kaupunkia että maaseutua.

– Menestyksen eväät on Suomessa olemassa, mutta hyvä tulevaisuus pitää itse tehdä. Ilman menestyvää maaseutua ei ole menestyvää Suomeakaan. Haluamme näyttää suuntaa koko Suomen kehittämiselle tavalla, jossa yhdistyvät talouden ja työllisyyden kasvu sekä kestävä kehitys, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila sanoo.

– Kaupungin ja maaseudun vastakkainasettelu on tarpeetonta. Koko Suomea on kehitettävä, jotta saamme menestystä maallemme, Marttila painottaa.

– Turvallisesta tulevaisuudesta on huolehdittava. Huoltovarmuuden ja ruokaturvan arvostus ovat nousussa, koska maailma on yhä epävarmempi, Marttila jatkaa.

– Myös ilmastomuutokseen on varauduttava. Toivomme selkärankaa ilmastopoliittiseen keskusteluun, Marttila sanoo.

Eduskuntavaalit järjestetään 14.4.2019. MTK on julkaissut omat tavoitteensa ensi vuoden eduskuntavaaleihin.
https://www.mtk.fi/ajankohtaista/teemat/Eduskuntavaalit2019/fi_FI/Eduskuntavaalit/

MTK ja Maaseudun Tulevaisuus järjestävät puolueiden puheenjohtajien vaalipaneelikeskustelun 9.1.2019.

#äänimaalle

Lisätietoja:
puheenjohtaja Juha Marttila, puh. 040 502 6810
johdon erityisavustaja Tiina Perho, puh. 0500 741 532

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Merja Elomaa
Viestinnän suunnittelija
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
PL 510 (Simonkatu 6), 00101 Helsinki
puh. 020 413 2323, 040 661 8699
merja.elomaa@mtk.fi
www.mtk.fi

Kuvat

MTK:n eduskuntavaalitavoitteet
MTK:n eduskuntavaalitavoitteet
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Maatilamatkailu Ilomäki valittiin Maaseutumatkailun Vuoden Kellokkaaksi ja Karkausmäen Kammari Vuoden kehittyväksi maaseutumatkailuyritykseksi20.3.2024 21:00:00 EET | Tiedote

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry on ylpeänä valinnut Maatilamatkailu Ilomäen Vuoden 2024 Kellokkaaksi. Tämä korkein tunnustus myönnetään yrityksille ja henkilöille, jotka ovat toimineet erityisen ansiokkaasti maaseutumatkailun saralla. Vuoden 2024 kehittyvä maaseutumatkailuyritys -tunnustus puolestaan myönnettiin Karkausmäen Kammarille. Tämä arvostettu tunnustus myönnetään yrityksille ja henkilöille, jotka ovat osoittaneet rohkeaa otetta ja innovatiivisuutta maaseutumatkailun kehittämisessä.

Eurooppa tarvitsee parempaa EU:ta19.3.2024 10:45:00 EET | Tiedote

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK haluaa omalla EU-vaaliohjelmallaan olla rakentamassa vahvempaa, vakaampaa ja turvallisempaa Euroopan unionia. Kesäkuussa valittavan uuden europarlamentin ja tulevan komission on kyettävä palauttamaan kansalaisten ja yritysten luottamus tulevaan. Se tapahtuu luopumalla pikkuasioilla näpertelystä ja keskittymisellä oleelliseen. Tienviitat löytyvät MTK:n tänään julkaisemasta ohjelmasta ”Kymmenen teesiä elävälle Euroopalle”.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye