Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

MTK:n ja Luomuliiton yhteistyö tiivistyy

Jaa

Järjestöt lisäävät yhteistyötään edistäen yhdessä luonnonmukaista tuotantoa ja alan kehitystä Suomessa.

MTK ja Luomuliitto ovat päivittäneet yhteistyösopimuksensa. Yhteistyön tavoitteena on parantaa kotimaisen luomutuotannon toimintaedellytyksiä ja siten maatalouden biologista monimuotoisuutta. Järjestöt vaihtavat tietoa alan ajankohtaisista asioista ja hyödyntävät toistensa asiantuntemusta.

Keskeistä yhteistyö on luomutuotannon edunvalvonnassa niin kansallisen kuin kansainvälisenkin lainsäädäntötyön osalta.

- Sopimuksen myötä yhteistyöstämme tulee entistä suunnitelmallisempaa ja tavoitteellisempaa. Järjestöjen välinen yhteistyö on näissä asioissa tärkeää, vaikka aina ei oltaisikaan asioista samaa mieltä, sanoo Luomuliiton toiminnanjohtaja Susann Rännäri.

Yhteistyösopimus on MTK:lle tärkeä ja järjestö on siihen sitoutunut.

- Olemme erittäin tyytyväisiä yhteistyön tiivistämiseen ja katsomme sen tarpeelliseksi luomutuotannon edunvalvonnan ja kotimaisen luomun kulutuksen parantamiseksi sekä luomuviennin edistämiseksi, kertoo MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin.

Luomuliiton ja MTK:n yhteisiä tavoitteita ovat muun muassa luomuun liittyvän byrokratian keventäminen sekä luomutuotantoon liittyvän tutkimuksen ja neuvonnan riittävien resurssien turvaaminen.

Lisäksi järjestöt tähtäävät kotimaisen luomuruuan käytön kasvattamiseen viestimällä kotimaisesta luomutuotannosta.
Yhteistyösopimus on voimassa toistaiseksi.

Lisätiedot:
Jyrki Wallin, toiminnanjohtaja, MTK, 050 522 5207, jyrki.wallin@mtk.fi
Susann Rännäri, toiminnanjohtaja, Luomuliitto, 040 1446 160, susann.rannari@luomuliitto.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Avomaan ensisadot juhannuspöytiin15.6.2021 10:16:18 EEST | Tiedote

Juhannusta juhlistamaan saadaan tänäkin vuonna upeita avomaan varhaisvihanneksia. Siemenet kylvettiin huhtikuun puolivälissä pelloille normaaliin tapaan. Toukokuun alun kylmä kausi tosin hidasti kasvua. Kevään rankkasateet sen sijaan eivät varhaisvihanneksia turmelleet, koska kasvit olivat ehtineet kehittyä jo riittävän pitkälle. Kasvaminen edistyi jälleen suotuisasti kesäkuun lämmössä, joten satojen valmistuminen jopa hieman aikaistui.

Pohjoismaiden ja Baltian viljelijäjärjestöt haluavat kiirehtiä valkoposkihanhen siirtoa metsästettäväksi lajiksi11.6.2021 12:50:08 EEST | Tiedote

Suomen, Ruotsin, Tanskan, Viron, Latvian ja Liettuan viljelijäjärjestöt haluavat nopeaa muutosta valkoposkihanhen suojelustatukseen EU:n lintudirektiivissä ja Bernin sopimuksessa. Järjestöjen mukaan valkoposkihanhi tulee siirtää lintudirektiivin metsästettävien lajien joukkoon ja sen kannan säätely tulee sallia Bernin sopimuksessa. Järjestöjen puheenjohtajat kirjelmöivät asiasta tänään Euroopan Unionin ympäristökomissaarille sekä Pohjoismaiden ja Baltian vastuuministereille.

Euroopan parlamentin enemmistö suojelupainotuksen taakse biodiversiteettiasiassa – biotalouden vahvistaminen unohtui9.6.2021 16:55:04 EEST | Tiedote

Euroopan parlamentti äänesti EU:n uutta biodiversiteettistrategiaa koskevasta kannastaan 8.6.2021. Vuosi sitten julkaistussa komission strategiassa unohdettiin uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön merkitys, joten parlamentilta kaivattiin nyt vahvaa viestiä toiseen suuntaan. Äänestystulosten perusteella tämä toive ei toteutunut riittävällä tavalla: suomalaisen maa- ja metsätalouden näkökulmasta parlamentin oma-aloitemietintöön jäi liikaa yksipuolisia näkemyksiä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme