Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

MTK:n Marttila Berliinin ruokamessuilla: Suomella on paljon tarjottavaa laatua vaativalle kuluttajalle

Jaa
Suomi esittäytyy ruoka- ja matkailumaana tänään Berliinissä avautuvilla, maailman suurimmilla ruoka-alan kansainvälisillä kuluttajamessuilla, Grϋne Wochella. Suomen puhdas luonto ja maukkaat elintarvikkeet ovat valttikortteja, jotka puhuttelevat maailmalla juuri nyt, sanoi Maa- ja metsätaloustuottajan Keskusliitto MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila Suomen osaston avajaistilaisuudessa.

– Suomalainen ruoka-ala on vauhdilla kansainvälistymässä. Vientinäkymät ovat hyvät erityisesti Aasiassa, mutta Suomella on myös paljon tarjottavaa laatua vaativille, tiedostavimmille saksalaiskuluttajille. Arktinen ruoka on kasvava trendi ja kohtapuolin ilmiö, Marttila totesi.

Suomen ruokastrategiassa korostuvat laatu ja turvallisuus sekä eettisyys ja ekologisuus. Eläimistä ja ympäristöstä pidetään hyvää huolta. Väitteet eivät perustu mielikuviin, vaan kaikki on todennettavissa Luonnonvarakeskuksen Ruokafakta-sivustolta.

– Esimerkkinä suomalaisesta turvallisesta tuotannosta voi mainita täysin antibioottivapaan broilerin- tai sianlihan. Koska eläinten hyvinvointiin on investoitu valtavasti, pysyvät eläimet terveinä, eikä antibiootteja tarvita, Marttila kertoi.

Ihmiset kaikkialta maailmasta ovat löytäneet Suomen matkailumaana. Luonto, hiljaisuus, eksotiikka, laadukkaat palvelut ja revontulet luovat vetovoimaa, joka näkyy turismin kasvuna. Suomen luonnossa matkailijaa ihmetyttävät myös laajat jokamiehen oikeudet. Marjoja ja sieniä saa poimia vapaasti metsistämme. Luonnon antimet, villiruoka, tuo huikean lisänsä suomalaiseen ruokatarjontaan.

– Suomalainen puhdas ruoka on se sinetti, joka yllättää positiivisesti ja saa matkailijan rakastumaan ja tulemaan meille kylään yhä uudelleen.

Suomen osastolla on mukana reilu 20 elintarvike- ja matkailuyritystä. Saksassa ainoana suomalaisena kokkina Michelin tähden saanut huippukokki Sauli Kemppainen valmistaa osastolla herkullisia maisteluannoksia paikalla olevien elintarvikeyritysten tuotteiden pohjalta. Sisäänheittäjänä osastolla toimii joulupukki.

Suomen Grüne Woche -maaosaston rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö ja sen organisoinnista vastaavat Finpron Visit Finland -yksikkö ja Finpron johtama Food from Finland -kasvuohjelma yhteistyössä maa- ja metsätalousministeriön ja Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n kanssa.
 
Lisätietoja
Juha Marttila, puheenjohtaja, 050 341 3167
Klaus Hartikainen, viestintäjohtaja, 040 169 2060

Suomi esittäytyy Berliinin kansainvälisillä ruokamessuilla

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Maatilamatkailu Ilomäki valittiin Maaseutumatkailun Vuoden Kellokkaaksi ja Karkausmäen Kammari Vuoden kehittyväksi maaseutumatkailuyritykseksi20.3.2024 21:00:00 EET | Tiedote

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry on ylpeänä valinnut Maatilamatkailu Ilomäen Vuoden 2024 Kellokkaaksi. Tämä korkein tunnustus myönnetään yrityksille ja henkilöille, jotka ovat toimineet erityisen ansiokkaasti maaseutumatkailun saralla. Vuoden 2024 kehittyvä maaseutumatkailuyritys -tunnustus puolestaan myönnettiin Karkausmäen Kammarille. Tämä arvostettu tunnustus myönnetään yrityksille ja henkilöille, jotka ovat osoittaneet rohkeaa otetta ja innovatiivisuutta maaseutumatkailun kehittämisessä.

Eurooppa tarvitsee parempaa EU:ta19.3.2024 10:45:00 EET | Tiedote

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK haluaa omalla EU-vaaliohjelmallaan olla rakentamassa vahvempaa, vakaampaa ja turvallisempaa Euroopan unionia. Kesäkuussa valittavan uuden europarlamentin ja tulevan komission on kyettävä palauttamaan kansalaisten ja yritysten luottamus tulevaan. Se tapahtuu luopumalla pikkuasioilla näpertelystä ja keskittymisellä oleelliseen. Tienviitat löytyvät MTK:n tänään julkaisemasta ohjelmasta ”Kymmenen teesiä elävälle Euroopalle”.

MUISTUTUS: Tervetuloa MTK:n tiedotustilaisuuteen: Traktorit lähtevät liikkeelle ja MTK julkistaa EU-vaalitavoitteensa18.3.2024 08:45:12 EET | Kutsu

Aika: tiistaina 19.3.2024 klo 9-10.30. Paikka: MTK:n henkilöstökahvila Venla, Simonkatu 6, Helsinki. ------- Tiedotustilaisuudessa MTK kertoo medialle ensi viikon #Ruokamarssi2024 -tapahtumista, joissa traktorit lähtevät liikkeelle eri puolilla Suomea. Ruokamarssin taustalla on kasvava huoli ruokaketjun tulonjaosta. Kaupan ennätystulokset kertovat karua kieltä siitä, minne ruokaketjun rahat todella valuvat. Ketjun alkupäässä olevat maatilat kamppailevat yhä vaikeampien haasteiden edessä. Samassa tilaisuudessa MTK julkistaa EU-vaalitavoitteensa, jotka kiteytyvät "10 teesiin elävälle Euroopalle". Pääviesti korostaa vahvan ja ennustettavan EU:n tarvetta, joka edistää kansalaisten, yritysten ja ympäristön hyvinvointia sekä turvaa maaseutualueiden kestävän kehityksen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye