Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

MTK:n Marttila: EU-politiikan varmistettava ruuan huoltovarmuus Suomessa

Jaa
Tämän vuoden kuivuus ja viime syksyn voimakkaat sateet ovat lisänneet maatilojemme taloudellista ahdinkoa. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n puheenjohtaja Juha Marttilan mukaan valmisteilla olevan uuden EU:n maatalouspolitiikan on varmistettava tuotannon jatkuminen Suomessa myös äärioloissa, jotta voimme pitää kiinni nykyisestä tuotannon tasosta.

Alkukesän poikkeuksellinen kuivuus on heikentänyt sato-odotuksia ympäri maan. Vilja-, öljy- ja juureskasvien sato-odotukset ovat monilla alueilla alle puolet normaalista. Myöhään orastuneilta viljapelloilta ei välttämättä pystytä lainkaan korjaamaan markkinakelpoista satoa. Lisäksi monen kotieläintilan rehusato on vaarassa. Ahdinkoa on viime syksyn sateiden lisäksi lisännyt se, että tuotantopanosten, kuten rehujen, lannoitteiden ja polttoaineiden hinnat ovat samaan aikaan kohonneet.

- Kaikki kivet on nyt käännettävä kuivuudesta kärsivien tilojen auttamiseksi, jotta oman ruokamme tuotanto ei vaarannu, Marttila sanoo.

Suomalaisen ruuantuotannon huoltovarmuus on kiinni EU:n päätöksistä. MTK:n mukaan EU:n on valmisteilla olevassa vuoden 2020 jälkeisessä maatalouspolitiikassa varmistettava tuotannon jatkuminen koko Suomessa.

- Suomen huoltovarmuus ja turvallisuus velvoittavat hallitustamme neuvottelemaan EU:n kanssa vahvat sopimukset maataloutemme turvaamiseksi. Eräs suuri ongelma nykyisessä maatalouspolitiikassa on, että maamme on tukipolitiikan kautta jaettu kahteen osaan. Tähän meidän on pyrittävä saamaan määrätietoisesti parannusta, Marttila korostaa.

Maataloutta tuetaan tavalla tai toisella eri puolilla maailmaa ruokaturvan takia sekä siksi, että viljelijä saisi kohtuullisen korvauksen työstään ja kuluttaja turvallista ja laadukasta ruokaa kohtuuhinnoin. Viljelijä ottaisi koko tulonsa mieluiten markkinoiden kautta, mutta se ei nykymaailmassa tahdo onnistua.

- Nyt jos koskaan kaupan on tilitettävä isompi siivu kuivuudesta kärsivälle tuottajalle. Muuten kotimaiselle kaupalle tulee pula suomalaisesta ruuasta hyvin pian, Marttila sanoo.

Marttila toivoo joustoa myös maatilojen rahoittajilta, sillä velkaantuneet tilat joutuneet kohtuuttomaan tilanteeseen maailman kriisien ja poikkeuksellisten säiden vuoksi.

- Pankkien on etsittävä kaikki mahdolliset joustot, jotta yrittäjäperheille annetaan mahdollisuus nostaa tilansa talous terveeksi, Marttila esittää.


Kuluttaja voi vaikuttaa maatilojen ja tuotannon säilymiseen Suomessa suosimalla kotimaista ruokaa. Mahdollisimman vakaan ja ennustettavan tukipolitiikan lisäksi Suomen on myös kasvatettava ruokavientiään.

- Meillä on vientiin paljon vahvuuksia, kuten puhdas ilma, maaperä ja vesi sekä eläinten hyvinvointi ja antibioottivapaus kotieläintuotannossa, Marttila sanoo.

Maataloudestamme hyötyy koko ruoka-ala, joka työllistää Suomessa nykyisellään 13 prosenttia kaikista työllisistä.

MTK:n järjestää tänään paneelikeskustelun ruuantuotannon huoltovarmuudesta Suomi Areena lavalla. Aiheesta keskustelevat puheenjohtaja Juha Marttila, MTK, perustuotanto-osaston johtaja Jyrki Hakola, Huoltovarmuuskeskus, pääsihteeri Kristiina Kumpula, SPR ja toimitusjohtaja Kari Luoto, PTY.

Lisätietoja
puheenjohtaja Juha Marttila, 050 341 3167

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Maatilamatkailu Ilomäki valittiin Maaseutumatkailun Vuoden Kellokkaaksi ja Karkausmäen Kammari Vuoden kehittyväksi maaseutumatkailuyritykseksi20.3.2024 21:00:00 EET | Tiedote

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry on ylpeänä valinnut Maatilamatkailu Ilomäen Vuoden 2024 Kellokkaaksi. Tämä korkein tunnustus myönnetään yrityksille ja henkilöille, jotka ovat toimineet erityisen ansiokkaasti maaseutumatkailun saralla. Vuoden 2024 kehittyvä maaseutumatkailuyritys -tunnustus puolestaan myönnettiin Karkausmäen Kammarille. Tämä arvostettu tunnustus myönnetään yrityksille ja henkilöille, jotka ovat osoittaneet rohkeaa otetta ja innovatiivisuutta maaseutumatkailun kehittämisessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye