Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ryMaa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola esittää tuulivoimalakia, metsäpaneelin perustamista ja metsäverotuksen uudistamista

Jaa

MTK:n Tiirolan mukaan ylikuumeneva tuulivoimarakentaminen aiheuttaa tarpeetonta metsäkatoa. Tuulipuiston alueella lainsäädäntö on kunnossa, mutta tuulivoimapuistojen siirtolinja-aluilla on Tiirolan mukaan menossa laillistettu ryöstö, johon pitää lainsäädännöllä puuttua. - Tuulivoimarakentamisessa on villin lännen meininki.

Tuulipuistoja suunnitellaan yhä useammin metsäisille seuduille, koska taajaan asutuilla alueilla niiden vastustus on kasvanut. Jokaisesta tuulipuistosta, joita on suunnitteilla satoja, vedetään kymmenien metrien levyinen erillinen johtokäytävä valtakunnanverkkoon. - Nytkin on rakenteilla sellaisia johtokäytäviä, joista tulee satojen hehtaarien metsäkato, Tiirola kertoo.

-Uusia siirtolinjoja vedetään kuin sieniä sateella, kun nykyinen lunastuslaki mahdollistaa liiketoiminnan tekemisen toisen maalla muutaman satasen hehtaarikohtaisena kertakorvauksella. - Siksi esitänkin, että hallitus aloittaisi viipymättä valmistelemaan erillistä tuulivoimalakia, jolla velvoitettaisiin tuulivoimayhtiöt maksamaan lunastuksen yhteydessä samansuuruiset korvaukset johtokäytävien maanomistajille kuin itse puiston alueen maanomistajat saavat.

Metsäpaneeli kokoamaan metsätutkijoiden ääni päätöksenteon tueksi

Tiirola esittää maan johtavista metsäntutkijoista muodostettavaa metsäpaneelia, joka tasapainottaisi tutkitun ja mitatun tiedon avulla metsäpoliittista keskustelua ja päätöksentekoa.

- Maailman johtavana metsätalousmaana ja perinteikkäänä vahvana metsäntutkimuksen maana meiltä puuttuu tieteellinen metsäpaneeli ilmastopaneelin ja luontopaneelin rinnalta. Sille olisi tarvetta. Nyt metsäntutkijoiden ääni hukkuu helposti muun keskustelun melskeeseen, Tiirola huolehtii.

Metsäpaneelia tarvitsisi kovasti myös EU. Hänen mukaansa nyt tarvittaisiin vahvoja vaikuttajia osoittamaan, että EU komissio on menossa pahasti metsään. - Ei voi olla niin, että metsänielujen kasvattaminen ja fossiilisten tuotteiden korvaaminen torpataan tekemällä metsistä ränsistyviä museoita.

Metsäverotus kaipaa uudistusta

Metsäverotus ei ole enää tasapuolinen eri omistusmuotojen suhteen. Yksityiseltä metsänomistajalta mene lähes joka kolmas puu verottajan käyttöön, kun esimerkiksi ulkolaisilla rahastoyhtiöillä voi olla rakenteita, joiden avulla verojalanjälkeä ei juuri Suomeen jää.

-Olen huolissani siitäkin, että metsänomistus irtaantuu pikkuhiljaa metsien sijaintipaikkakunnilta. Jos kuntaan jää metsien käytöstä vain hakkuun jäljet ja eurot menevät muualle, voi paikallisten päättäjien hyväksyntä metsäelinkeinolle heiketä.

- Rohkenekin esittää selvitettäväksi metsäverotuksen kokonaisuudistusta, jossa kaikki puunmyyjät maksaisivat samaa yhteisöverokannan tasoon sidottua erillistä metsäveroa, joka tilitettäisiin metsän sijaintipaikkakunnalle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja: metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola puh. 044 538 4280

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

MTK:n Viljanen esittää ruokapaneelin perustamista tuotannon kokonaiskestävyyden arvioimiseksi – pärjäämme tulevaisuudessa, kunhan säännöt ovat kaikille samat ja tiedossa24.11.2021 10:50:27 EET | Tiedote

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Eerikki Viljanen esittää kestävän ruoantuotannon paneelin perustamista Suomeen ruoka-alan kasvun ja kannattavuuden varmistamiseksi. Paneelin avulla ruoantuotantoamme kehitettäisiin niin talous, ympäristö kuin sosiaalinenkin ulottuvuus huomioiden. Paneeli ottaisi huomioon myös huoltovarmuuden, valkuaisomavaraisuuden, eläinten hyvinvoinnin, antibioottiresistenssin, kustannukset ja tuottajahinnat. Viljanen nosti asian esille MTK:n valtuuskunnan syyskokouksen avauspuheenvuorossaan tänään.

MTK-organisaation rakentaminen etenee – keskusliiton yt-vaihe ohi23.11.2021 12:09:20 EET | Tiedote

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK uudistaa organisaatiotaan vuodenvaihteessa. Noin 90 henkilön keskusliiton uudelleenorganisoitumisen taustalla on tarve vastata toimintaympäristön muutokseen ja jäsenkunnan toiveisiin ajanmukaistamalla organisaatiota. ”Samalla järjestö haluaa kehittyä Suomen parhaaksi työpaikaksi, jotta huippuasiantuntemuksesta kyetään pitämään kiinni jatkossakin”, toteaa toiminnanjohtaja Jyrki Wallin.

MTK perustaa luontoarvot.fi palvelun monimuotoisuuden tilan parantamiseksi23.11.2021 12:00:00 EET | Tiedote

Luonnon monimuotoisuuden tilan parantaminen vaatii nykyisten keinojen rinnalle uusia työkaluja. MTK haluaa synnyttää Suomeen luontoarvomarkkinat ja saada entistä useammat toimijat mukaan työhön luonnon hyväksi. MTK:n elinkeino- ja yrittäjyysvaliokunta päätti perustaa luontoarvot.fi markkinapaikan, jolla luodaan markkinalähtöisesti keinoja luonnon tilan parantamiseksi, kertoi MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola Metsähallituksen uhanalaisseminaarissa Helsingissä tänään.

MTK komission maaperästrategiasta: terve ja toimiva maaperä on elintärkeä mutta lainsäädännön yläpuolella18.11.2021 11:01:47 EET | Tiedote

Komissio julkaisi 17.11.2021 esityksensä maaperästrategiaksi vuodelle 2030. Maaekosysteemien elinvoiman ja toimintojen suojelu on välttämätöntä. Sen sijaan komission viittaukset maaperän terveyslakiin, jossa uudella säätelyllä turvattaisiin maaperän hyvä terveys vuoteen 2050 mennessä, ovat epärealistisia. Maaperän toimintoja säätävät merkittävästi sääolot sekä maaperän lähtöaineksen laatu, jotka eivät ole ihmisen käsissä. Se, mikä on säädeltävissä maaekosysteemien toimivuuden kannalta, on jo säädelty. Sen sijaan päivitystä tarvitaan mm. saastumista ehkäisevien lakien osalta, kuten komissio ehdottaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme