SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Muhoava helle-hurmos iskee, nämä tuotteet viedään käsistä

Jaa
Suomeen ennustetaan lähipäiville jopa yli 30 asteen lämpötiloja. Varma merkki kesän ensimmäisestä hellejaksosta on ruuhka kauppojen tuuletin- ja virvoitusjuomaosastoilla, shortsivalikoiman edessä sekä aurinkorasvahyllyillä. Helteillä suomalaisten ostoskoriin päätyy myös uimaleluja, kesäkukkia ja hampurilaistarvikkeita.

Suomalaisen paras kaveri helteellä on tuuletin. Viime kesänä helteet alkoivat äitienpäivänä toukokuussa ja ensimmäisen helleviikon aikana pöytätuulettimien myynti oli lähes 30-kertainen hellettä edeltäviin myynteihin verrattuna.

Helteiden myötä myös lasten ulkolelujen myynti kasvoi 40 prosenttia ja uimalelujen ja lasten altaiden myynti kuusinkertaistui. Tänä vuonna hiteiksi povataan valas- ja krokotiili uimaleluja.

– Myyntidatasta paljastui, että me suomalaiset olemme kesän parhailla keleillä retkeilykansaa. Retkeilyvarusteiden myynti pomppasi viime toukokuussa yhtäkkiä yli 50 prosenttia. Kaupaksi kävivät myös kylmälaukut ja kylmäkallet. Näiden myynti lähes kymmenkertaistui kertaheitolla, käyttötavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho S-ryhmän vähittäiskaupasta kertoo.

Suosituin helleasu on shortsit ja sandaalit

Erityisesti viime kesän helle herätti miehet tai miehille vaatteita ostavat naiset, sillä miesten caprien ja shortsien myynti oli helleviikolla 15-kertainen hellettä edeltäviin myynteihin verrattuna. Naisten vastaavien asujen myynti kuusinkertaistui. Kenkäosastolta ostoskoriin napattiin sandaalit.

Myös aurinkorasvojen myynti moninkertaistuu helteen myötä. Suosituimpia ovat suojakertoimella 50 ja 30 varustetut voiteet. Tämän kesän hitiksi povataan lasten uutuustuotetta roll on -aurinkovoidetta, joka on aluksi värillinen, jotta näkee, mihin kohtaan voidetta on jo levitetty.

Kauneudenhoidon puolella kesän hittituotteita ovat Curly Girl eli CG-metodiin soveltuvat tuotteet: shampoot, hiustenhoitoaineet sekä muotoilutuotteet.

Kukista hellää huolta helteellä

Kesän alku on kotien pihoissa myyntidatan perusteella kiireistä aikaa. Taimien ja kesäkukkien myynti on nyt huipussaan. Viime kesän myyntidatan perusteella myös kasteluvälineiden myynti kolminkertaistui, samoin isojen ja pienten puutarhakoneiden.

– Ja koska kesäseuranamme on aina myös iniseviä kavereita, myös hyönteisverkkojen menekki moninkertaistuu, Päällysaho toteaa.

Hampurilaisherkkuja ja kevennystä kalalla

Entä millaiselta kesä ja helteet näyttävät meidän lautasillamme? Kunnon kesäkelit ovat grillauksen kulta-aikaa. Ykkösjuttu on satokauden helmi eli kotimainen varhaisperuna. Sen seuraksi ostetaan yhä enemmän kalaa kuten kirjolohta, kuhaa ja silliä.

– Kala on mitä trendikkäintä syötävää juuri nyt. Kalan myynti onkin peräti 20 prosentin kasvussa ja kesä varmasti vain kirittää myyntiä, valikoimajohtaja Antti Oksa S-ryhmän vähittäiskaupasta kertoo.

Grillissä paahtuvat yhä useammin hampurilaiset.

– Me suomalaiset innostuimme hampurilaisista jo muutama vuosi sitten ja tälle trendille ei näy loppua vaan päinvastoin, markkinoille tulee koko ajan uusia tuotteita, millä omaa hampparia voi tuunata oman näköiseksi ja makuiseksi, Oksa kertoo.

Hampurilaissämpylöiden valikoimaan on kesäksi tulossa uutuuksia, samoin burgerpihvien valikoimassa on mistä valita, niin lihaa syöville kuin kasvisvaihtoehdoista kiinnostuneille.

Perinteiset grillimakkarat ovat edelleen ykkösgrillituote. Mausteisemmat ja lihapitoisemmat makkarat kiinnostavat yhä enemmän, samoin raakamakkarat.

Kiireisimpien grillaajien mieliksi valikoimissa on tavallista pidempää kypsennystä vaativista ruhonosista esikypsennettyjä, nopeasti grillattavia versioita.

Vettä ja alkoholitonta kuohujuoma

Entä se vesi? Viime kevään ensihelteillä vesien myynti nousi yli 60 prosenttia ja ruuhkaa vesihyllyille povataan myös nyt alkaville helteille. Janojuomaksi ostetaan myös jääteetä, aloe vera -juomia sekä kookosvettä.

– Panimojuomien puolella kesän hitit löytyvät alkoholittomista juomista. Esimerkiksi holittomat kuohujuomat ovat tämän kesän hitti. Alkoholia sisältävien juomien kohdalla nyt kiinnostavat erikoismaut ja määrän sijaan panostetaankin laatuun, Antti Oksa kuvaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sampo Päällysaho, käyttötavarakaupan johtaja, S-ryhmän vähittäiskauppa, p. 010 768 0665, sp.sampo.paallysaho@sok.fi


Antti Oksa, valikoimajohtaja, S-ryhmän vähittäiskauppa, p. 010 768 0699, sp. antti.oksa@sok.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi

S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt. ​ 

Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissäja oman pankkimme kautta. ​ 

Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa. ​​ 

#parempipaikkaelää

SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 8–16.

Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmän päivittäistavarakauppa vastasi asiakkaiden tarpeisiin ja kasvatti edelleen markkinaosuuttaan27.3.2024 09:01:00 EET | Tiedote

S-ryhmän päivittäistavarakauppa onnistui vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin viime vuonna niin hyvin, että S-ryhmä kasvatti ainoana kaupparyhmänä markkinaosuuttaan vuonna 2023. S-ryhmän päivittäistavarakaupan myynti kasvoi 8,9 prosenttia vuonna 2023. Nielsenin myymälärekisterin mukaan S-ryhmän päivittäistavarakaupan markkinaosuus oli viime vuonna 48,3 prosenttia (+1,3 %-yks.). S-ryhmä on myös ruoan verkkokaupan markkinajohtaja.

S-ryhmän ravintoloiden asiakkaiden suositteluhalukkuus paras 10 vuoteen – ravintoloiden ja henkilöstön vuoden 2023 parhaat onnistujat palkittiin27.3.2024 08:48:26 EET | Tiedote

Asiakkaiden aito kohtaaminen ja henkilökohtainen huomioiminen ovat merkittävä osa asiakaskokemusta. S-ryhmän ravintoloissa asiakaspalvelu on yksi systemaattisen kehitystyön painopisteistä. Ryhmän ravintoloiden asiakastyytyväisyys ja suositteluhalukkuus nousivat kymmenettä vuotta perättäin ja ovat kiitettävällä tasolla. Ravintola-alan ammattilaisia palkittiin hienosta vuodesta ja erityisen hienoista onnistumisista ravintoloiden vetovoiman ja asiakaskokemuksen edistämiseksi valtakunnallisessa tapahtumassa 26. maaliskuuta 2024 Original Sokos Hotel Triplassa.

Vuosi- ja vastuullisuuskatsaus 2023 – ”Entistä tiiviimpää yhdessä tekemistä arvoketjussa”26.3.2024 15:07:33 EET | Tiedote

Katsaus S-ryhmän viime vuoteen, liiketoimintoihin ja vastuullisuuteen on nyt julkaistu. Vastuullisuuden saralla S-ryhmässä ollaan ylpeitä muun muassa siitä, että tavoite omien päästöjen vähentämiseen täyttyy etuajassa. Ilmastotyössä sitouduttiin asettamaan kunnianhimoinen Net Zero 2050 -tavoite ja luontotyötä edistettiin yhteistyössä kumppaneiden kanssa.

Uusi jätelaki sai suomalaiset ryntäämään kauppaan – kompostoreiden myynti tuplaantunut lyhyessä ajassa26.3.2024 08:25:00 EET | Tiedote

Viime vuodesta alkaen asteittain Suomessa voimaan tuleva jätelain muutos on saanut suomalaiset suuntaamaan kiihtyvällä tahdilla kaupoille. Prisman myyntidatan mukaan muun muassa kompostoreiden ja kodin jätelajittelujärjestelmien myynti on noussut jopa kaksinkertaiseksi viimeisen kolmen kuukauden aikana. Kysyntä on ollut viime vuodesta lähtien niin suurta, että lämpökompostorit jopa hetkeksi loppuivat kaupoista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye