Ikäinstituutti

Muistisairauksia voi ehkäistä liikunnalla

Jaa
Keski-iässä tehdyillä oikeilla elintapavalinnoilla voi vaikuttaa riskiin sairastua muistisairauksiin myöhemmällä iällä. Aktiivinen liikunta yhdistettynä sosiaaliseen elämäntapaan voi ennaltaehkäistä etenkin Alzheimerin tautia ja vaskulaarista dementiaa. Viimeisimmistä tutkimustuloksista kerrottiin Ikäinstituutin järjestämässä Ikäihmisten liikunnan foorumissa Helsingissä.

Ihmisen odotettavissa oleva elinaika on 100 vuoden aikana kasvanut 40 vuodella. Tämä on suuri haaste aivoille, joka on ihmisruumiin heikko lenkki. 65 ikävuoden jälkeen riski sairastua muistisairauksiin tuplaantuu joka viides vuosi. Yli 90-vuotiaista noin puolet sairastaa jonkinasteista dementiaa.

Muistisairauksiin sairastuu Suomessa 36 henkilöä päivässä eli 13 000 henkilöä vuodessa, yhteensä heitä on 120 000. Vastaavalla määrällä ihmisiä on saman verran jonkinasteisia muistihäiriöitä.

-        Kymmenen vuoden päästä muistisairauksiin sairastuneita on 4-5 kertaa enemmän kuin nyt. Hyvä uutinen on, että sairastumiseen ei vaikuta ainoastaan ikä ja geenit, vaan myös elämäntavat ja ympäristötekijät. Muistisairaudet ovat yhteiskunnalle vaikeampi ja kalliimpi ongelma kuin syöpä- ja verisuonisairaudet yhteensä, kertoo geriatrian professori, tutkimusjohtaja Miia Kivipelto Karoliinisesta Instituutista.

Kivipellon johtamassa CAIDE-tutkimuksessa on selvitetty muistisairauksien suojatekijöitä ja riskitekijöitä. Ylipaino, korkea verenpaine ja kolesteroli yhdessä kuusinkertaistavat keski-iässä riskin sairastua muistisairauksiin myöhemmällä iällä. Diabetes, mutta myös kohonneet sokeriarvot nostavat riskin lähes kaksinkertaiseksi. Suojatekijöitä puolestaan ovat esimerkiksi terveellinen ruokavalio ja aktiivinen elämäntapa mukaan lukien liikunta.

-        Jo 10–25% lasku seitsemässä keskeisessä muistisairauden riskitekijässä voi ehkäistä 1.1-3 miljoonaa Alzheimer tapausta maailmassa. Muistisairaus alkaa kehittyä jo 20-30 -vuotta ennen diagnoosin saamista. Jos ennaltaehkäisy aloitetaan keski-iässä, voidaan todennäköisesti vaikuttaa paljon sairauden puhkeamiseen, Kivipelto sanoo.

Liikunta keski-iässä pienentää myöhäisiän Alzheimerin taudin vaaraa

Keski-iän vapaa-ajan liikunta antaa suojaa muistisairauksilta. Liikunnan lisääminen auttaa myös muistisairauden oireisiin jo sairauden puhjettua. Liikunnan todettiin pienentävän riskiä sairastua myös niillä henkilöillä, joilla on APO E-muistisairausgeeni.

-       Liikuntaa tulisi harrastaa vähintään 2-3 kertaa viikossa ainakin puoli tuntia kerrallaan, siten että hieman hengästyy tai hikoaa. Liikunnalla näyttää olevan suoria itsenäisiä vaikutuksia aivojen hyvinvointiin.

Liikuntamuodot, joissa yhdistyvät fyysinen, älyllinen ja sosiaalinen aktiivisuus, suojaavat monipuolisesti muistisairauksilta. Tällaisia ovat esimerkiksi tanssi. Iäkkäät hyötyvät etenkin ohjatusta ryhmäliikunnasta.

-        Liikunnalla on monipuoliset vaikutukset ihmisen henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin, lisäksi ilman sivuvaikutuksia, Kivipelto korostaa. 

CAIDE-tutkimuksen tuloksia riski- ja suojatekijöistä sovelletaan Suomen Akatemian rahoittamassa FINGER-tutkimuksessa. Se on maailman ensimmäinen laaja seurantatutkimus siitä, miten muistisairauksiin sairastumista voidaan ennaltaehkäistä.

FINGER-tutkimuksessa 60-77-vuotiaat koehenkilöt lisäsivät liikuntaa asteittain, muuttivat ruokavaliota terveyttä ja muistia tukevaksi, heidän sydän- ja verisuonisairauksiaan hoidettiin ja he tekivät muistiharjoituksia. Ensimmäiset tulokset kahden vuoden tutkimusajalta valmistuvat alkuvuonna 2014, mutta varsinaiset vaikutukset voidaan nähdä vasta vuosien päästä.

-        Liikunta ei vaikuta heti ihmepillerin tavoin. Monien koeryhmäläisten henkinen hyvinvointi kuitenkin lisääntyi heti.

-        Pienikin liikunnan lisäys vaikuttaa myönteisesti, mutta jos keski-iässä ryhtyy liikkumaan vähintään 2-3 kertaa viikossa ja yhdistää sen sosiaalisuuteen, riski sairastua muistisairauksiin putoaa dramaattisesti, Kivipelto sanoo.

Ikäinstituutin järjestämä Ikäihmisten liikunnan foorumi (3.-4.12.2013) kokosi 250 terveysliikunnan kehittäjää, tutkijaa, ohjaajaa, päättäjiä, toimijoita ja rahoittajia Helsingin Katajanokalle. Foorumissa kuultiin ajankohtaisia tutkimuspuheenvuoroja, esiteltiin Voimaa vanhuuteen -ohjelman hyviä ikäihmisten terveysliikunnan käytäntöjä sekä käynnistettiin Ikäihmisten liikunnan kansallisen toimenpideohjelman käytännön toteutus.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
geriatrian professori, tutkimusjohtaja Miia Kivipelto Karolinska Institutet + 46 73 994 09 22, miia.kivipelto@ki.se
johtaja Päivi Topo Ikäinstituutti 040 199 4770, paivi.topo@ikainstituutti.fi
Voimaa vanhuuteen -ohjelmajohtaja Elina Karvinen Ikäinstituutti 040 530 2603, elina.karvinen@ikainstituutti.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ikäinstituutti
Ikäinstituutti
Jämsänkatu 2
00520 HELSINKI

09 612 2160http://www.ikainstituutti.fi
Ikäinstituutti toimii hyvän vanhenemisen puolesta edistämällä toimintakykyisyyttä ja osallisuutta. Ikäinstituutti tuottaa ja välittää tietoa ikääntymisestä ja ikäihmisten elämästä, kehittää ja juurruttaa hyviä toimintatapoja ikäihmisten hyväksi, antaa asiantuntemusta ikäpolitiikan suunnitteluun ja osallistuu yhteiskunnalliseen ikäkeskusteluun. Elämänvoimaa vanhuuteen - elämänvoimaa vanhuudesta, www.ikainstituutti.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ikäinstituutti

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye