Muistojen Virta -teoksesta julkaistaan toinen, laajennettu painos

Kun lähes kaikesta oli pulaa, musiikki toi lohtua tavallisten suomalaisten arkeen. Yksi oli ääni ylitse muiden: Olavi Virta, vaatimattomista oloista lähtenyt laulaja, jonka ääni ja musikaalisuus kesti vertailun kenen tahansa maailmantähden kanssa. Hannu Ignatius on koonnut kirjaansa Olan kohdanneiden suomalaisten muistot ja myöhemmät, tallenteiden välittämät kokemukset tähdestä, joka tiesi arvonsa ja joka joutui kohtaamaan myös suosionsa itsetuhoisen elämän vauhdittaman laskun. Olavi Virta kuoli vain 57-vuotiaana, mutta hänen musiikkinsa elää suomalaisten muistoissa, joista kuvastuu syvä kunnioitus laulajan elämäntyötä kohtaan.
Teoksen toisessa painoksessa muistojen määrää on kasvatettu jopa 25 %, mikä on huomattava lisäys kokonaisuuteen. Lisäksi kuvitusta on päivitetty.
Olavi Virran kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi jo 51 vuotta, mutta hänen musiikkinsa ja muistonsa elää edelleen ihmisten mielissä ja sydämissä. Jatkuvasta kansansuosiosta kertoo myös se, että kevään 2023 aikana maata kiertää peräti kaksi erillistä Virta-konserttiproduktiota.
Hannu Ignatius on Tampereella asuva, pohjoiskarjalaislähtöinen populaarimusiikin tuntija, joka on aiemmin toimittanut teoksen Tapsa – koko kansan reissumies. Lisäksi hän on toiminut 30 vuoden ajan Elvis Presley Fan Clubin toiminnanjohtajana ja toimittanut aiheeseen liittyvää lehteä. Olavi Virta musiikkeineen ja elämänvaiheineen on niin ikään kuulunut hänen kiinnostuksen kohteisiinsa kymmenien vuosien ajan.
IGNATIUS, HANNU : Muistojen Virta (2.p.)
350 sivua
Sidottu, kovakantinen
ISBN 9789523811010
Ilmestymisaika: Huhtikuu 2023
Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt
Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää osoitteeseen tilaukset@aviador.fi. Haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista pyydämme esittämään Aviadorin tiedottaja Miksu Väkiparralle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa TompuriKustantaja
Puh:+358 50 591 6059vesa@aviador.fiJarkko MaliMyyntijohtaja
Puh:+358 50 368 8335jarkko@aviador.fiMiksu VäkipartaTiedottaja
Puh:+358 40 559 9575miksu@aviador.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus
Hyvä näin – maailma ohikulkijoiden ja tarkkailijoiden silmin9.6.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Maarit Verrosen uusin novellikokoelma yhdistelee maagis-realistisia aineksia tarkkanäköiseen ja myötäelävään arjen kuvaukseen. Globaaleista pohdinnoista siirrytään sulavasti uimakouluun ja koiravanhuksen maailmaan.
Tunturit puhuvat ynnä muita tarinoita – yksityiskohdista elämän tärkeisiin käännekohtiin8.6.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Hannu Mäkelän uusimmassa novellikokoelmassa lukija pääsee seuraamaan Puun tarinaa ja Kyproksen kissoja sekä pohtimaan kysymystä: Voiko rakkautta ymmärtää?
Kesäkuussa Kulttuurikulmassa Maapallo polullani -valokuvanäyttely6.6.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Saara Liljan valokuvat ovat esillä Kulttuurikulmassa 2. - 30.6.2023. Kuvien teemana on muutos ja muutoksessa toimiminen. Kuvat kutsuvat katsomaan maailmaa uudesta näkökulmasta ja näkemään asiat uudella tavalla.
Aviador julkaisee brasilialaisen ukulelevirtuoosin cd-levyn5.6.2023 14:00:00 EEST | Tiedote
Mig Martinsin CD-levy "Roots Of Brazilian Ukulele" ilmestyy keskiviikkona 7.6.2023. Hänen sekä kansanmusiikista että jazzista ammentavaa musiikkiaan pääsee kuulemaan livenä esimerkiksi Kotkan Lohisoitossa perjantaina 9.6.
Runoantologiassa kapinoidaan yhteiskunnan valtarakenteita vastaan1.6.2023 08:30:00 EEST | Tiedote
Ainokaisa Huuskon toimittama ja suomentama kokoelma tuo kolumbialaisten nadaistien runouden suomenkielisen yleisön saataville. Nadaismo-suuntaus on kolumbialainen vastine pohjoisamerikkalaiselle beatrunoudelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme