Sitra

Muistutuskutsu medialle: Kuka luottaa reiluun peliin datan käytössä?

Jaa
Kysely selvitti neljässä maassa ihmisten näkemyksiä heidän tietojensa käytöstä dataan perustuvissa palveluissa. Aihetta käsitellään medialle järjestettävässä taustatilaisuudessa 15.1. klo 9 ja Sitra Debatissa 17.1. Ilmoittautuminen viimeistään 14.1.

Huom. median taustatilaisuuden kellonaika muuttunut aiemmasta. Uusi aika tiistaina 15.1. klo 9.00-10.30.

Mitä reiluus voisi tarkoittaa dataan pohjautuvissa palveluissa ja bisneksessä?

Muun muassa tätä selvitettiin Sitran teettämässä laajassa kansainvälisessä kyselyssä, jonka tulokset julkistetaan torstaina 17.1.2019. Sitra teetti marraskuussa 2018 neljässä maassa kansalaiskyselyn, jossa selvitettiin ihmisten näkemyksiä digitaalisista palveluista ja datan käytöstä sekä selvitettiin heidän suhtautumistaan heistä kerättyjen tietojen käyttöön.

Kyselyssä selvitettiin esimerkiksi sitä, ovatko tietovuodot ja väärinkäytökset rapauttaneet ihmisten luottamusta dataa kerääviin ja hyödyntäviin palveluihin? Ymmärtääkö kukaan palvelujen pitkiä ja monimutkaisia käyttöehtoja? Arvostavatko ihmiset enemmän palvelujen yksilöllisyyttä vai niiden turvallisuutta?

Kysely toteutettiin neljässä maassa: Suomessa, Hollannissa, Ranskassa ja Saksassa. Vastaajia oli yhteensä yli 8 000, kyselyn toteutti TNS Kantar marraskuussa 2018.

Järjestämme median edustajille taustatilaisuuden tiistaina 15.1.2019 klo 9.00-10.30 Sitrassa (Itämerenkatu 11-13), jossa materiaalit ja tulokset ovat jaossa. Materiaalien embargo on torstaina 17.1. klo 5.00.

Tulokset julkistetaan torstaina 17.1.2019 klo 9.00-11.00 aihetta käsittelevässä Sitra Debatissa (Itämerenkatu 11-13). Debattia voi seurata paikan päällä tai suorana striiminä.

”Käyttäjällä pitää olla selkeä kuva siitä mitä tietoa on kerätty ja mihin sitä käytetään. Lisäksi tämän pitää olla ilmoitettu kansantajuisesti ja selkeästi eikä pieneen pränttiin jota kukaan ei jaksa lukea sivutolkulla”, yksi kyselyn vastaaja totesi kysymykseen, millaista reilu datan käyttö hänen mielestään olisi.
Tuodaan ihmisten ääni kuuluviin heitä itseään koskevassa asiassa

Käyttäjätietojen väärinkäytökset ja erilaiset tietovuodot ovat hallinneet otsikoita viime vuosien aikana. Muun muassa Facebookin ympärillä velloneet skandaalit ovat herättäneet aiempaa useammat miettimään, millaisia tietomassoja meistä kerätään ja mihin niitä käytetään.

Tietoturvasta, tietojen väärinkäytöksistä puhutaan useimmiten järjestelmä- ja organisaatiotasolla. Tavallisten ihmisten, niiden joita koskevista tiedoista yleensä puhutaan, ääntä kuullaan harvemmin. Nyt tehty kysely tuo esiin ihmisten toiveet, huolet, arvostukset ja pelot.

Teettämämme kysely on osa Sitran projektia, jonka tavoitteena on nykyistä läpinäkyvämpi ja reilumpi datatalous.

Ilmoittautuminen 15.1.2019 klo 9.00-10.30 pidettävään toimittajien taustatilaisuuteen viimeistään 14.1. klo 14: jukka.vahti@sitra.fi

Ilmoittautuminen 17.1.2019 klo 9.00-11.00 pidettävään Sitra Debattiin viimeistään 14.1. tämän linkin kautta.

Yhteyshenkilöt

Jukka Vahti, johtava asiantuntija, viestintä, Sitra
jukka.vahti@sitra.fi, 040 566 5152


Laura Halenius, johtava asiantuntija, Ihmislähtöinen datatalous, Sitra
laura.halenius@sitra.fi, 040 716 7885

Tietoja julkaisijasta

Sitra
Sitra
Itämerenkatu 11-13, PL 160
00180 HELSINKI

0294 618 991http://www.sitra.fi

Sitra on tulevaisuustalo, jonka toimintaa ohjaa visio Suomesta kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä. Ennakoimme yhteiskunnan muutoksia ja niiden vaikutuksia suomalaisiin. Teemme myös käytännön kokeiluja ja rakennamme toimintamalleja, joiden varassa uudistuminen onnistuu.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sitra

Cirkulära lösningar motverkar förlusten av biologisk mångfald och skapar nya affärsmöjligheter – se Europas topp 30-lista15.4.2024 16:15:00 EEST | Tiedote

En lista med 30 europeiska företag, som presenterades vid World Circular Economy Forum 2024 i Bryssel, visar hur cirkulära lösningar kan minska förlusten av biologisk mångfald och öppna upp nya affärsmöjligheter. Vid sidan av listan släpper framtidshuset Sitra en handbok som är den första i sitt slag för att utveckla affärsmodeller för cirkulär ekonomi för att uppnå naturmålen.

Kiertotalous torjuu luontokatoa ja luo uutta liiketoimintaa: Katso Euroopan 30 edelläkävijän lista, mukana useita suomalaisyrityksiä15.4.2024 16:15:00 EEST | Tiedote

Yritykset voivat luoda uutta liiketoimintaa kiertotalousratkaisuilla ja torjua samalla luontokatoa. Tämä selviää 30 eurooppalaisen edelläkävijäyrityksen listauksesta, joka julkaistiin Maailman kiertotalousfoorumissa WCEF2024:ssä Brysselissä maanantaina. Samalla tulevaisuustalo Sitra esitteli uraauurtavan käsikirjan, joka opastaa yrityksiä luontoa vahvistavan kiertotalousliiketoiminnan kehittämisessä.

Circular solutions tackle biodiversity loss and unlock business growth – see Europe’s top 30 list15.4.2024 16:15:00 EEST | Press release

A list of 30 European companies, unveiled at the World Circular Economy Forum 2024 in Brussels, shows how circular solutions can tackle biodiversity loss and unlock new business opportunities. Alongside the list, the Finnish Innovation Fund Sitra released a first-of-its-kind handbook for developing circular economy business models to deliver on nature targets.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye