Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

MUISTUTUSKUTSU MEDIALLE (V.P TÄNÄÄN KLO 10): Kunta- ja hyvinvointityönantajat KT kertoo julkisen talouden näkymistä

Jaa
Uudet hyvinvointialueet aloittavat jo valmiiksi alijäämäisinä, ja henkilöstöpula kiusaa niin sairaaloita kuin päiväkotejakin. Mitä Suomen tulevan hallituksen pitäisi tehdä, jotta kansalaisille voidaan turvata heille tärkeät hyvinvointipalvelut niin kunnissa kuin alueillakin?

Tervetuloa kuulemaan julkisen alan taloudesta ja henkilöstötilanteesta sekä Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n hallitusohjelmatavoitteista.

Tilaisuus pidetään tiistaina 29.11. klo 11.45–13 Kuntatalolla (Toinen linja 14, kokoushuone A 3.1 Meri, 3. krs). Ohjelma alkaa klo 12, ja sitä ennen on tarjolla salaattilounas.

Ohjelmassa seuraavaa:

Tutkimuspäällikkö Mika Juutinen kertoo julkisen talouden näkymistä. Miksi julkinen talous vain velkaantuu lähivuosina entisestään?

Pääekonomisti Juho Ruskoaho esittelee tuoreita lukuja kunta- ja hyvinvointialanhenkilöstön saatavuudesta. Miksi henkilöstö ei riitä, vaikka työntekijöiden määrä kasvaa? Mistä saadaan tuhansia uusia hoitajia ja varhaiskasvattajia, jotta jatkuvasti kiristyvät mitoitukset voidaan täyttää?

Toimitusjohtaja Markku Jalonen kertoo KT:n hallitusohjelmatavoitteista. KT haluaa mm. huolehtia julkisen talouden tasapainosta ja toimivista työmarkkinoista sekä nostaa työllisyysasteen 80 prosenttiin.

Tarjoilun vuoksi pyydämme ilmoittautumaan tilaisuuteen ja ilmoittamaan mahdollisista erikoisruokavalioista viimeistään maanantaina 28.11. klo 10 mennessä. Voit ilmoittautua osoitteeseen viestinta@kt.fi.

Tilaisuudessa on mahdollisuus esittää kysymyksiä.

Tervetuloa!

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 771 3000https://www.kt.fi/

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on työnantajajärjestö, joka ajaa kuntien, kuntayhtymien ja hyvinvointialueiden etuja työmarkkinoilla, sekä työmarkkinakeskusjärjestö, joka edustaa kunta- ja hyvinvointialuetyönantajia valtakunnallisissa työmarkkinaneuvotteluissa sekä kolmikantayhteistyössä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye