Espoon kaupunki - Esbo stad

Mun Idea -kilpailun voittajat selvillä: tapahtumia ja viihtyisämpää ympäristöä Espoon keskukseen

Jaa

Espoon keskuksen alueella toteutetun Mun Idea -kilpailun voittajat on valittu. Eniten ääniä keräsivät lapsille ja nuorille suunnattu ympäristökasvatusta ja liikuntaa sisältävä konsepti, musiikkifestivaali, markkinahenkinen tapahtuma sekä kukkaniityn istutus Espoon keskukseen.

Alkuvuonna käynnistyneessä Mun Idea -kokeilussa Espoon keskuksen asukkaat ja alueen toimijat pääsivät kertomaan ideoitaan Espoon keskuksen elävöittämiseksi. Kokeilu keräsi yli 30 ehdotusta, joista toukokuusssa toteutettuun äänestykseen eteni 16 ideaa. Ääniä ehdotuksille annettiin kaikkiaan yli 700. Neljä eniten ääniä saanutta ehdotusta saavat kukin 3 000 euroa ideansa rahoittamiseen. Ideat on toteutettava alkukesään 2018 mennessä.

Eniten ääniä vihreälle liikkumiselle

Eniten ääniä sai lapsille, nuorille ja perheille suunnattu liikkumista ja ympäristökasvatusta yhdistävä Liiku vihreästi -konsepti. Ohjelmassa käydään läpi parkourin alkeita sekä tutustutaan kierrätykseen. Ideana on kiertää Espoon keskuksen ympäristön parkourreittejä samalla ympäristöä siistien ja roskia keräten.

Toiselle sijalle nousi paikallisfestivaali Centtifest, jonka tavoitteena on tarjota musiikkia eri genreistä espoolaisten artistien esittämänä. Kolmanneksi sijoittui idea Espoon keskuksen S-Marketin viereiselle aukiolle istutettavasta kukkaniitystä. Neljäs rahoitusta saava idea on Espoon keskuksen juuria ja monikulttuurisuutta yhdistävä Suvelan Basaari -tapahtuma, jonka ohjelma koostuu muun muassa etnisestä ruuasta, musiikista, tanssista ja taiteesta.

Espoon kaupunki kiittää kaikkia ideoiden esittäjiä sekä äänestäjiä. Ideoiden esittäjille ja medialle tarkoittu Mun Idea -päätöstilaisuus on tiistaina 13.6. klo 17 - 18.30 Espoon valtuustotalon kahviossa (Espoonkatu 5).

Kokeilua koordinoi Espoon keskuksen aluekehittämisryhmä tutkimusyhteistyökumppaninaan Laurea-ammattikorkeakoulu. Verkkosovelluksen toteutuksesta vastasi Mapdon Oy.

Yhteyshenkilöt

Projektinjohtaja Mikko Kivinen, Espoon keskuksen kehittämisprojekti, puh. 043 824 9578
Projektipäällikkö Kai Fogelholm, asuntoyksikkö, puh. 050 553 9006
Erityisasiantuntija Tuija Norlamo, perhe ja sosiaalipalvelut, puh. 050 359 9504

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Kaupunkipyörät tulivat Espooseen jäädäkseen - laaja järjestelmä käyttöön ensi keväänä18.10.2017 22:39Tiedote

Espoon kaupunki jatkaa oman kaupunkipyöräjärjestelmänsä hankinnan valmistelua. Tekninen lautakunta päätti asiasta 18.10.2017. Espooseen hankittava kaupunkipyöräjärjestelmä kattaa keväästä 2018 lähtien 700 pyörää ja 70 pyöräasemaa. Kaupunkipyörien soveltuvuutta Espooseen on toukokuusta lähtien kokeiltu Matinkylän ja Olarin alueilla 100 pyörän ja 10 pyöräaseman voimin. Tekninen lautakunta kehotti tutkimaan mahdollisuutta laajentaa kaupunkipyöräjärjestelmää mahdollisimman nopeasti myös Leppävaaran alueelle.

Tapiola Sinfoniettan Beatles-konsertti käynnistää Nenäpäivä-kampanjan 26.10.18.10.2017 14:45Tiedote

HELP! Nenäpäivä goes Beatles -konsertti Espoon kulttuurikeskuksessa 26.10. käynnistää Nenäpäivä-kampanjan, joka toteutetaan tänä vuonna 26.10.–19.11. Konsertissa kuullaan Beatlesin parhaita biisejä upeina orkesterisovituksina. Kitaristi Marzi Nymanin johtaman Tapiola Sinfoniettan kanssa lavalla nähdään joukko maamme valovoimaisimpia artisteja, mm. Ellinoora, Janna, Pepe Willberg ja Von Hertzen Brothers.

Tornitalon asukkaat muuttavat 21-kerroksisen asuintalonsa suureksi valoteokseksi Espoossa17.10.2017 19:40Tiedote

Asukkaat toteuttavat suurikokoisen valoteoksen 21-kerroksiseen kerrostaloonsa lauantaina 21.10. klo 18-20. Leppävaaran juna-aseman vieressä sijaitsevan tornitalon asukkaat valaisevat oman kotinsa ikkunat värikkäin valoin yhdessä kuvataiteilija Anne Roinisen kanssa, jolloin kaupunkimaisemaan muodostuu hetkellisesti näyttävä taideteos. Valoinstallaatiota kutsutaan katsomaan kaikki kaupunkilaiset.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme