Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK

MUOVA esittelee muotoilun ammattia tulevaisuuden tekijöille

Jaa
Alvar Aallon syntymäpäivänä 3.2. nostetaan liput salkoon arkkitehtuurin ja muotoilun kunniaksi. Muotoilun ala on muutoksessa. Muotoilualan asiantuntijajärjestö Ornamon mukaan digitaalinen muotoilu noussut perinteisen muotoilun rinnalle, mikä näkyy myös toimialan liikevaihdon ja työllisyyden vahvana kasvuna.

”Muotoilussa on jostain syystä edelleen mystisyyttä ja menneisyyden havinaa. Muotoilu on kuitenkin kiinni tässä päivässä ja sitä hyödynnetään kaikessa, mitä nykyisin näemme ympärillämme”, Muotoilukeskus MUOVAn muotoilupäällikkö Tommi Siljamäki pohtii.

Kasvava ala tarvitsee työntekijöitä, minkä vuoksi onkin tärkeää, että tulevaisuuden potentiaaliset tekijät saavat tietoa alasta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Muotoilun päivä on tähän oivallinen ajankohta. Muotoilukeskus MUOVAn muotoilupäällikkö Siljamäki jalkautuu Vaasan lyseon lukioon kertomaan opiskelijoille muotoilusta ja siitä mitä muotoilu voi ammattina tarjota.

MUOVA - 35 vuotta muotoilua

Vaasan ammattikorkeakoulun Muotoilukeskus MUOVA on edistänyt muotoilun tunnettuutta ja käyttöä Pohjanmaalla jo 35 vuoden ajan. Tänä aikana muotoilu on kehittynyt huonekaluvetoisesta suunnittelusta teollisuuden laitteiden, prosessien sekä osaamisen muotoiluun. MUOVA on ollut eturintamassa myös palvelumuotoilun saralla jo lähes 15 vuoden ajan.

”MUOVA on aktiivisesti raivannut uusia alueita muotoilulle ja samalla auttanut yrityksiä uudistumaan”, MUOVAn kehittämispäällikkö Miia Lammi kertoo.

Uusia ratkaisuja on kehitetty rinta rinnan niin pienten kuin isojenkin yritysten kanssa. Muotoilun tutkimus on puolestaan kartoittanut uusia toimintatapoja. Tänä päivänä digitalisaatio ja kestävä kehitys muodostavat tutkimuksen ja kehittämisen painopisteet.

”Muotoilua on tehty Pohjanmaalla pitkään, mutta vieläkin on paljon muotoiltavaa. Muotoilu uudistuu ja monipuolistuu kovaa vauhtia yhteiskunnan mukana”, Siljamäki toteaa.

Muotoilu muutoksessa

Muotoilualan asiantuntijajärjestö Ornamon vuoden 2022 suhdannekatsauksen mukaan digitaalisen muotoilun osuus ja liikevaihto ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen kymmenen vuoden aikana. Digitaalisen muotoilun alan muodostavat pelialan yritykset sekä yritykset, jotka suunnittelevat ja valmistavat ohjelmistoja. Vuonna 2020 näiden yritysten liikevaihto oli kasvanut 9,1 miljardiin euroon, ja ala oli suurin työllistäjä työllistäen noin 44 000 henkilöä.

”Digitalisaation mahdollisuudet ovat vahvasti läsnä muotoilualalla”, Siljamäki tiivistää.

Digitaalisen muotoilun alan kasvun rinnalla perinteisemmän designteollisuuden (huonekalut, tekstiilit, vaatteet, puu- ja lasituotteet) osuus on pienentynyt niin liikevaihdon kuin työntekijöiden määrässä. Vuonna 2020 designteollisuus työllisti 15 731 henkilöä ja alan liikevaihto oli 2,2 miljardia euroa.

Muotoilua ostetaan kasvavassa määrin alan toimistoista. Muotoilualan palveluyritykset graafisen suunnittelun, sisustussuunnittelun ja teollisen muotoilun saralla ovat kasvattaneet liikevaihtoa 61 prosenttia ja työllistävät nykyisin 2041 henkilöä. Myös rakennetun ympäristön muotoilu ja arkkitehtuuriala ovat kasvattaneet osuuttaan.

Lähde: Ornamo

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
Wolffintie 30
65200 VAASA

0207 663 300, info@vamk.fihttp://www.vamk.fi

Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistuu kansainvälisiä ja asiantuntevia insinöörejä, tradenomeja, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja sosionomeja. Työelämälähtöiset opintomme ja elinvoimainen Vaasan seutu varmistavat erinomaiset työllistymisen mahdollisuudet. Opiskelijoita on noin 3700 ja henkilöstöä 200.

VAMK painottaa koulutuksessaan energiatehokasta tekniikkaa, vientiteollisuuden liiketoimintaosaamista ja moderneja sosiaali- ja terveyspalveluja. Teemme tiivistä yhteistyötä alueen korkeakoulujen sekä seudun energiateknologian keskittymän kanssa, joka on Pohjoismaiden merkittävin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK

Kevään toinen yhteishaku alkaa – löydä oma polkusi VAMKissa13.3.2024 07:30:00 EET | Tiedote

Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku käynnistyy tänään 13.3. ja jatkuu 27.3. saakka. Vaasan ammattikorkeakoulussa on haettavana suomenkielisiä AMK- ja YAMK-tasoisia koulutusohjelmia, joista valmistuu asiantuntijoita tekniikan alalta, liiketalouden alalta sekä sosiaali- ja terveysalalta. Tarjolla on sekä perinteisiä päivätoteutuksia että joustavia monimuoto- ja verkkototeutuksia. Opinnot alkavat elokuussa 2024

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye