Museovirasto

Museoiden arviointimalli palkittiin merkittävästä arviointiteosta

Jaa
Museonviraston yhdessä museoiden kanssa luoma museoiden arviointimalli on saanut Arvin päivän palkinnon 31.8.2020. Palkinto myönnetään merkittävästä arviointiteosta, ja sen jakaa Suomen arviointiyhdistys ry.
Museoiden arviointimalli. Kuva: Museovirasto.
Museoiden arviointimalli. Kuva: Museovirasto.

Arviointimalli on kehitetty Museoviraston ja museoiden yhteistyönä, joten palkinto kuuluu myös museoille. Palkittu arviointimalli julkaistiin vuonna 2016, ja museot ovat ottaneet sen aktiivisesti käyttöön.

”Olemme onnellisia ja ylpeitä tästä merkittävästä tunnustuksesta. Kunnia kuuluu kaikille kehittämiseen osallistuneille. Tästä on mahtava jatkaa arviointityötä ja -kehittämistä eteenpäin”, iloitsee erikoisasiantuntija Eeva Teräsvirta Museovirastosta.

Museoiden arviointimalli auttaa museoita tunnistamaan vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan sekä kannustaa keskusteluun ja valintojen tekemiseen. Malli painottaa museon profiloitumista vahvuuksien kautta.

Arviointiraati nosti perusteluissaan esiin seuraavia huomioita:

• Itse- ja vertaisarviointiin pohjautuvassa arviointimallissa on hyödynnetty taustalla laatujohtamisen järjestelmiä, mutta kehitetty niitä erityisesti museotyötä palvelevaksi ja puhuttelevaksi. Positiivista on myös tiedon avoimuus ja jakaminen museoiden kesken sekä vahva kehittämisorientaatio.

• Mallin käyttäjälähtöisyys ja avoimuus sekä käytännössä osoitettu kiinnostus, myös kansainvälisesti, kertoo edelläkävijyydestä museokentällä. Arviointia hyödynnetään systemaattisesti osana kehittämistyötä kulttuurialan organisaatiossa.

• Arviointimalli kattaa runsaasti eri näkökulmia ja mm. muutostrendien tarkastelun ja analysoimisen oman toiminnan näkökulmasta. Arvioinnin kehittämisorientaatio vahvistaa museoiden yhteiskunnallista relevanssia ja vaikuttavuutta tulevaisuudessa.

• Arviointimallia hyödynnetään, kehitetään ja levitetään edelleen Museoviraston käynnissä olevassa, EU-hankkeessa ’Museums of Impact’. Tavoitteena on eurooppalaisessa yhteistyössä kehitettävän arviointiviitekehyksen skaalaus eri museoille.

Suomen arviointiyhdistys ry jakoi Arvin päivän palkinnon nyt neljännen kerran. Ehdotuksia palkinnon saajaksi kerätään muun muassa yhdistyksen jäseniltä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja


Eeva Teräsvirta, erikoisasiantuntija, Museovirasto, eeva.terasvirta@museovirasto.fi, p. 0295 33 6012

Kuvat

Museoiden arviointimalli. Kuva: Museovirasto.
Museoiden arviointimalli. Kuva: Museovirasto.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Museovirasto
Museovirasto
Sturenkatu 2a
00510 HELSINKI

https://www.museovirasto.fi

Museovirasto

Museovirasto on kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja ja toimialansa kehittäjä. Museovirasto pitää huolta monimuotoisen kulttuuriperinnön säilymisestä sekä edistää sen saavutettavuutta ja avointa käyttöä. Museovirasto on opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimiva viranomainen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Museovirasto

Museiverket har digitaliserat 3 700 HBL:s och Östnylands pressbilder av Finlands historia21.2.2024 11:42:43 EET | Tiedote

I maj 2023 tilldelade Konstsamfundet Museiverkets Journalistiska bildarkiv JOKA ett anslag på 145 495 euro för digitalisering av Hufvudstadsbladets, Östnylands och Västra Nylands pressbildsamlingar. Med anslaget har JOKA digitaliserat händelser och stämningar från krigstiden till återuppbyggnadsperioden och 1960-talet när Finland moderniserades. Fler bilder kommer att publiceras under 2024.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye