Suomen museoliitto

Museoiden pääsylipputulot vahvassa kasvussa

Jaa
Museoiden pääsylipputulot ovat kasvaneet viime vuosina selvästi. Muutosta selittää Museokortti.

Museoiden pääsylipputulot ovat edelleen vahvassa kasvussa. Museoviraston äskettäin julkistama Museotilasto 2018 osoittaa, että museoiden yhteenlasketut pääsylipputulot olivat 23,8 miljoonaa euroa. Se tarkoittaa lisäystä edelliseen vuoteen 2,1 miljoonaa euroa (9,7 prosenttia).

”Kasvu oli merkittävää, etenkin kun otetaan huomioon, että samaan aikaan museoiden näyttelytoiminnan menot vähenivät 1,5 miljoonaa euroa”, pohtii Suomen museoliiton pääsihteeri Kimmo Levä.

Näyttelytoimintojen menosäästöt näkyivät esimerkiksi näyttelyjen määrän vähentymisenä. Museot järjestivät viime vuonna yhteensä 1 008 näyttelyä, mikä oli 70 vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Museokortti vauhdittanut pääsymaksutulojen kasvua

Pääsymaksutulot ovat kasvaneet koko 2010-luvun, mutta merkittävä kasvu on alkanut vuodesta 2015 Museokortti-järjestelmän käyttöönoton jälkeen. Vuonna 2014 pääsylipputulot olivat 13,9 miljoonaa, viime vuonna 23,8 miljoonaa euroa. Neljän Museokortti-vuoden aikana museoiden yhteenlasketut pääsylipputulot ovat kasvaneet 71 prosenttia.  

Museokorttijärjestelmä tuloutti museoille pääsymaksutuloja vuonna 2018 yhteensä 7,4 miljoonaa euroa, eli vajaan kolmanneksen kaikista pääsymaksutuloista. Museokortti ei ole pysäyttänyt yksittäisten pääsylippujen myyntiä, vaan niistä saadut pääsymaksutulot ovat jatkaneet kasvua samalla trendiviivalla koko 2010-luvun ajan.

Entistä kalliimpia sisäänpääsymaksuja

Museoiden pääsymaksutulojen kasvu on seurausta kävijämäärien kasvusta, mutta myös siitä, että pääsymaksujen hinnat ovat nousseet. Vuonna 2018 museot myivät keskimäärin 6,82 euron pääsylipun, kun vastaava hinta vuonna 2010 oli 4,29 euroa. Nousua on 59 prosenttia.

Syynä pääsylippuhintojen nostamiseen on avustustyyppisen rahoituksen lasku. Esimerkiksi museoiden valtionosuudet ovat tällä vuosikymmenellä laskeneet viisi miljoonaa euroa.

”Toteutunut kehitys on huolestuttavaa ja vaarantaa museoiden roolin matalan taloudellisen kynnyksen kulttuuripalveluna”, toteaa Kimmo Levä.

Museoiden pääsymaksutulojen kasvusta huolimatta museoiden kokonaisrahoitus kääntyi vuonna 2018 laskuun. Rahoitus väheni erityisesti näyttelytuotannoissa ja kokoelmahankinnoissa. Sen sijaan henkilöstö- ja kiinteistökulujen osuus kokonaisrahoituksesta kasvoi hieman. Niiden osuus kokonaismenoista oli 77 prosenttia.


Lähde

https://www.museotilasto.fi/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen museoliitto
Suomen museoliitto
Pohjoisesplanadi 35 Aa
00100 HELSINKI

museoliitto(a)museoliitto.fihttp://www.museoliitto.fi

Suomen museoliitto on museoalan keskusjärjestö. Sen 207 yhteisöjäsentä ylläpitävät lähes 400 ammattimaisesti hoidettua museokohdetta: kulttuurihistoriallisia museoita, taidemuseoita ja tiedekeskuksia. Museoliitto valvoo museoiden etua, edustaa museoita alan yhteisissä kysymyksissä ja toimii museoiden yhteistyöverkostona.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen museoliitto

Museoliitto ja ICOM Suomen komitea palkitsevat Vuoden museon – kilpailun finaalin on valittu viisi vaikuttavaa museota12.2.2024 12:00:14 EET | Tiedote

Suomen museoliiton ja Kansainvälisen museoneuvosto ICOMin Suomen komitean järjestämän Vuoden museo 2024 -kilpailun finaaliin on valittu viisi museota. Voitosta kilpailevat Chappe, Luostarinmäen museokortteli, Suomen Metsämuseo Lusto, Saamelaismuseo ja luontokeskus SIIDA sekä Varkauden museokeskus Konsti. Vuoden museo -tunnustuspalkinto jaetaan tänä vuonna kymmenettä kertaa

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye