Museovirasto

Museovirasto jakoi avustuksia kulkuvälineille – avustuksia rautatiekaluston inventointiin ja digitointiin sekä 52-vuotiaan purjeveneen ja ilma-alusten restaurointiin

Jaa

Liikenteen avustushakemuksia vuodelle 2022 saapui yhteensä 67. Kaikkiaan avustusta jaettiin 29 hankkeelle yhteensä 337 600 euroa. Avustuksilla varmistetaan arvokkaiksi luokiteltujen liikenteen kulttuuriperintökohteiden asianmukainen hoito ja käyttö sekä niihin liittyvän tietotaidon säilyminen.

Museovirasto avustaa Jokioinen–Humppila-välisen junaradan kunnostusta 30 000 eurolla. Kuvassa kunnostustyötä Jokioisilla lokakuussa 2017. Työ tehdään täysin käsin – lapiota, kiskotunkkeja, naulasorkkaa, rautakankea, pölkkysaksia ja joskus myös tukemishakkua käyttäen – sillä Suomessa ei ole 750 mm:n raideleveyden ratatyökoneita. Kuva: Markku Nummelin
Museovirasto avustaa Jokioinen–Humppila-välisen junaradan kunnostusta 30 000 eurolla. Kuvassa kunnostustyötä Jokioisilla lokakuussa 2017. Työ tehdään täysin käsin – lapiota, kiskotunkkeja, naulasorkkaa, rautakankea, pölkkysaksia ja joskus myös tukemishakkua käyttäen – sillä Suomessa ei ole 750 mm:n raideleveyden ratatyökoneita. Kuva: Markku Nummelin

Museovirasto on jakanut avustusta liikenteen kulttuuriperintöön vuodesta 1994. Avustusta myönnetään kulkuvälineen tai sen osan konservointiin, restaurointiin tai rekonstruointiin. Hakemusten laadullisessa arvioinnissa kiinnitetään huomioita kohteen historialliseen merkitykseen sekä hankkeen laatuun ja vaikuttavuuteen kohteen säilymiselle käytössä.

”Hakemuksia arvioitiin nyt ensimmäistä kertaa myös kestävän kehityksen näkökulmasta. Etua oli, jos kohteen hoito ja käyttö on osallistavaa ja tasa-arvoista, ymmärrystä ja osaamista ylläpitävää, tietoa lisäävää, yhteisöllistä ja ottaa lisäksi huomioon vastuullisen kuluttamisen sekä kestävän talouskasvun tavoitteet”, kuvailee erikoistutkija Hannu Matikka Museovirastosta.

Avustushakemusten arvioinnissa Museovirastoa avustavat asiantuntijalautakunnat, joiden jäsenet edustavat oman liikennealansa asiantuntemusta. Mukana lautakunnissa on museoiden, viranomaisten, harrastajien sekä restaurointi- ja konservointialan edustajia.

Avustusta myönnettiin vuonna 2022 muun muassa Haapamäen veturitallin talliraiteiston korjaustyön hankesuunnitteluun, Suomen ensimmäisen kirjastoauton 3D-rakennemallinnuksen teettämiseen, kansallisesti merkittävän historiallisen rautatiekaluston inventointiin ja julkaisemiseen digitaalisesti ja kootusti Finnassa sekä useampaan museoauton kunnostushankkeeseen ja kolmen ilma-aluksen kunnostamiseen.

Lisäksi tukea myönnettiin vuonna 2023 kansainväliseen Ocean Globe Race -maailmanympäripurjehduskilpailuun osallistuvan Swan 55 -purjevene Galianan kannen kunnostamiseen.

”Vaikka Nautor teki amerikkalaisen suunnittelutoimisto Sparkman & Stephensin valvonnassa 1960- ja 1970-luvun Swanit vahvoiksi kuin panssarivaunut, yli 50-vuotias vene vaatii kuitenkin perusteellisen kunnostuksen, jotta voimme lähteä sillä turvallisesti vaativiin olosuhteisiin. Museoviraston antama tuki on merkittävä apu ja auttaa meitä pitämään klassikko-Swanimme arvonsa mukaisessa kunnossa”, purjehtija Tapio Lehtinen kertoo.

Swanin kisatiimiin kuuluvat luottoaikuisten lisäksi nuoret – kuopukset vasta kevään 2022 abiturientteja.

Kaikki myönteiset esitykset perusteluineen verkossa: https://www.museovirasto.fi/fi/avustukset/kulkuvalineet

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

erikoistutkija Hannu Matikka, hannu.matikka@museovirasto.fi, puhelin 0295 33 6273

Kuvat

Museovirasto avustaa Jokioinen–Humppila-välisen junaradan kunnostusta 30 000 eurolla. Kuvassa kunnostustyötä Jokioisilla lokakuussa 2017. Työ tehdään täysin käsin – lapiota, kiskotunkkeja, naulasorkkaa, rautakankea, pölkkysaksia ja joskus myös tukemishakkua käyttäen – sillä Suomessa ei ole 750 mm:n raideleveyden ratatyökoneita. Kuva: Markku Nummelin
Museovirasto avustaa Jokioinen–Humppila-välisen junaradan kunnostusta 30 000 eurolla. Kuvassa kunnostustyötä Jokioisilla lokakuussa 2017. Työ tehdään täysin käsin – lapiota, kiskotunkkeja, naulasorkkaa, rautakankea, pölkkysaksia ja joskus myös tukemishakkua käyttäen – sillä Suomessa ei ole 750 mm:n raideleveyden ratatyökoneita. Kuva: Markku Nummelin
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Museovirasto
Museovirasto
Sturenkatu 2a
00510 HELSINKI

https://www.museovirasto.fi

Museovirasto

Museovirasto on kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja ja toimialansa kehittäjä. Museovirasto pitää huolta monimuotoisen kulttuuriperinnön säilymisestä sekä edistää sen saavutettavuutta ja avointa käyttöä. Museovirasto on opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimiva viranomainen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Museovirasto

Suomenlinnan vedenalaisten arkeologisten kaivausten esittely torstaina 4.8. klo 9–112.8.2022 10:22:09 EEST | Kutsu

Elokuun alussa Museoviraston meriarkeologit sukeltavat esille Suomenlinnan, Helsingin ja Itämeren alueen historiaa. Torstaina 4.8.2022 Museovirasto ja Suomen meriarkeologinen seura esittelevät Suomenlinnan puulaivan hylkyjen vedenalaisia tutkimuksia median edustajille. Kutsumme toimittajia vierailemaan tutkimusaluksella ja tutustumaan meriarkeologiseen toimintaan tulevana torstaina Suomenlinnaan.

Museotilastot vuodelta 2021 julkaistu – koronan vaikutus näkyy edelleen22.6.2022 11:24:49 EEST | Tiedote

Museovirasto on julkaissut Suomen ammatillisesti hoidettujen museoiden toimintaa, henkilöstöä ja taloutta koskevat tilastotiedot vuodelta 2021. Tilastohaku ja tilastotaulukot vuosilta 2007–2021 ovat käytettävissä ja ladattavissa Museotilasto.fi-verkkopalvelussa. Syksyn aikana sivustolla julkaistaan myös aineiston pohjalta tehtyjä Tilastokortteja, joissa lukuja tarkastellaan tarkemmin.

Metallinetsijät löysivät hopeakätkön Mynämäeltä – mukana harvinaisia viikinkikuningas Harald Sinihampaan kolikoita21.6.2022 10:18:02 EEST | Tiedote

Varsinaissuomalaiset metallinetsinnän harrastajat löysivät toukokuun 2022 alkupuolella mynämäkeläisestä pellosta viikinkiaikaisen hopeakätkön. Museoviraston kaivauksissa sisällöksi paljastui hopearahoja ja hopeakorujen paloja. Mukana on 12 viikinkikuningas Harald Sinihampaan lyöttämää kolikkoa, joita on aiemmin löytynyt Suomesta vain pari. Poikkeuksellista on myös, että kätkön tausta pystytään päättelemään: esineet on tuotu Mynämäelle Puolasta.

Suomi esittää Kalevalalle Euroopan kulttuuriperintötunnusta14.6.2022 12:07:03 EEST | Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö on Museoviraston esityksestä valinnut Kalevalan Suomen seuraavaksi Euroopan kulttuuriperintötunnuksen (European Heritage Label) hakijaksi. Kalevalaseuran ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran yhdessä useiden muiden tahojen kanssa hakema tunnus korostaa Kalevalan merkitystä elävänä, ylirajaisena perintönä. Kalevala ilmentää aatevirtausten vuoropuhelua ja tuo esille sellaisia teemoja, kuten sanan- ja ilmaisunvapautta. Hakemus lähetetään Euroopan komissiolle maaliskuussa 2023, ja tuloksia odotetaan alkuvuonna 2024. Suomen ensimmäisen Euroopan kulttuuriperintötunnuksen sai huhtikuussa 2022 Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäen kampus ja tasa-arvoinen koulutus.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme