Museovirasto jakoi paikallismuseoiden hankkeille avustuksina lähes puoli miljoonaa euroa

Avustushakemuksia paikallismuseoiden hankkeisiin saapui 138 ja haettu summa oli yhteensä noin 1,3 miljoonaa euroa. Myönnetyistä avustuksista pienin oli 1 300 euroa ja suurin 8 500 euroa. Keskimääräinen myönnetty avustussumma oli 5 993 euroa.
”Paikallismuseoiden hankeavustuksilla on tärkeä rooli paikallisen kulttuuriperinnön säilyttämisessä ja paikallisessa museotoiminnassa. Yhdistettynä monien paikallismuseoiden tekemään vapaaehtoistyöhön, verrattain pienilläkin avustuksilla saadaan toteutettua vaikuttavia ja yhteisöllisiä hankkeita”, kertoo erikoisasiantuntija Jonina Vaahtolammi Museovirastosta.
Merkittävien kokoelmien hoitoa ja kestävää korjaamista
Suomessa toimii lähes tuhat paikallismuseota. Paikallismuseoissa hoidetaan ja esitellään museokokoelmia, jotka ovat paikallisesti ja jopa valtakunnallisesti kiinnostavia ja ainutlaatuisia. Museovirasto myönsi tällä vuoden 2023 kierroksella avustusta esimerkiksi Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan ylläpitämän Opiskelijakulttuurimuseon kokoelmatyön kehittämiseen ja Romanikulttuurin museon tukiyhdistykselle Suomen romanien pitsitöistä koostuvan kokoelman hoitoon.
Museoviraston avustuksilla tuetaan myös paikallismuseoiden rakennusten säilymistä. Monet paikallismuseot toimivat perinteisiä rakennustapoja edustavissa rakennuksissa, joiden kunnossapito on suuri ponnistus. Avustusta myönnettiin tänä vuonna usealle museolle pärekattojen, hirsiseinien ja perustusten korjaukseen. Paikallismuseoiden korjaustyöt tehdään usein kestävän ja perinteisen korjaamisen menetelmillä, jolloin tuetaan myös perinteisten korjausmenetelmien osaamista ja niiden säilymistä paikallisesti.
”Peltolan Mäkitupalaismuseon rakennukset ja alue halutaan pitää hyvässä kunnossa kertomassa seuraavillekin sukupolville alueen historiasta. Museon töissä käytetään aina mahdollisuuksien mukaan paikallista työvoimaa ja läheltä saatavia rakennusmateriaaleja. Museo tekee näin oman pienen osansa kestävyyden hyväksi”, kertoo museota ylläpitävän Luhangan Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Mikko Majanen.
Paikallismuseoiden hankkeille on myönnetty avustuksia vuodesta 1974 lähtien. Avustuksia myönnetään museoille, jotka ovat kunnan, yhdistyksen tai säätiön omistuksessa eivätkä kuulu lakisääteisen valtionosuuden piiriin. Monet paikallismuseoista ovat kuntien sivutoimisesti tai yhdistysten vapaaehtoispohjalta ylläpitämiä.
Vuonna 2023 avustusta saaneet paikallismuseoiden hankkeet Museoviraston verkkosivuilla:
https://www.museovirasto.fi/uploads/Avustukset-paikallismuseoiden-hankkeisiin-vuodelle-2023.pdf
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
erikoisasiantuntija Jonina Vaahtolammi, puh. 0295 33 6337, jonina.vaahtolammi@museovirasto.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Museovirasto
Museovirasto on kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja ja toimialansa kehittäjä. Museovirasto pitää huolta monimuotoisen kulttuuriperinnön säilymisestä sekä edistää sen saavutettavuutta ja avointa käyttöä. Museovirasto on opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimiva viranomainen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Museovirasto
Valmisteilla oleva maailmaperintökohde-ehdotus esillä Jyväskylän uudessa Aalto2-keskuksessa – Ehdotus Aalto-sarjakohteen nimeämisestä Unescon luetteloon valmistuu vuonna 202524.5.2023 16:00:38 EEST | Tiedote
Unescon maailmanperintökohde-ehdotukseen kuuluvien kohteiden alkuperäisiä arkkitehtipiirustuksia, muotoiluesineistöä sekä valokuvia ja pienoismalleja on esillä lauantaina 27.5. avautuvassa Alvar Aalto -museon näyttelyssä AALTO – työ ja elämä. Museovirasto on valmistellut vuodesta 2022 alkaen ehdotusta Arkkitehtitoimisto Alvar Aallon suunnittelemista 13 kohteesta koostuvan sarjan nimeämisestä Unescon maailmanperintökohteiden luetteloon. Ehdotus toimitetaan Unescolle 1.2.2025 mennessä, ja päätöstä odotetaan Unescosta vuonna 2026.
Wiki Loves Living Heritage -kuvakilpailu kutsuu kaikki tallentamaan elävää perintöä9.5.2023 08:59:33 EEST | Tiedote
Tänään Eurooppa-päivänä 9.5. starttaa ensimmäinen Wiki Loves Living Heritage -valokuvakilpailu, joka jatkuu Euroopan kulttuuriympäristöpäivien tapahtumaviikolle 10.9.2023 asti. Kilpailu järjestetään osana elävän perinnön teemavuotta.
Museovirasto jakoi maailmanperintökohteiden hoitoavustusta 20 hankkeelle yhteensä 235 000 euroa6.4.2023 15:43:23 EEST | Tiedote
Museovirasto osallistuu maailmanperintökohteiden korjaus- ja muutostöiden ohjaukseen sekä jakaa vuosittain avustuksia maailmanperintökohteiden hoitoon ja kehittämiseen. Avustusta myönnettiin vuodelle 2023 muun muassa Petäjäveden vanhan kirkon maisemasuunnitelman tekemiseen, Vanhalle Raumalle sekä Verlan puuhiomolle ja pahvitehtaalle.
Museovirasto avasi ilmoituskanavan väärinkäytösepäilyille30.3.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Museovirasto on avannut kanavan, jossa nykyiset ja entiset työntekijät sekä erilaiset sidosryhmät voivat luottamuksellisesti ilmoittaa työnsä yhteydessä havaitsemistaan tai epäilemistään väärinkäytöksistä. Kanava antaa mahdollisuuden kehittää Museoviraston toimintaa vastuullisemmaksi ja ylläpitää hyvää hallintoa.
370 vuotta muinaismuistohallintoa – Museoviraston historiasta kertova kirjasarja valmistunut23.3.2023 16:27:06 EET | Tiedote
Museoviraston historiasta kertovan kirjasarjan osa numero kolme, Kulttuuriperintöala yhteiskunnan muutoksessa – Museovirasto 1972–2003, on julkaistu. Neliosainen sarja kattaa lähes koko suomalaisen muinaismuistohallinnon historian 1630-luvulta Ruotsin ja Venäjän vallan aikojen läpi uuden vuosituhannen alkuun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme