Aulis Lundell Oy

Musiikin pyörteissä

Jaa
Lohjalaiset kahvilayrittäjät Jukka Turunen ja Timo Ranta pyöristävät asumisen kulmia uudessa kodissaan Lohjan asuntomessualueella, jossa taiteella tulee olemaan poikkeuksellinen merkitys.
Timo Ranta ja Jukka Turunen vapputunnelmissa. Pyörre-talon sisäpihalla voidaan tulevien vuosien vappuina järjestää vaikkapa kulttuuriesityksiä
Timo Ranta ja Jukka Turunen vapputunnelmissa. Pyörre-talon sisäpihalla voidaan tulevien vuosien vappuina järjestää vaikkapa kulttuuriesityksiä

Esteetön, ekologinen, esteettinen ja elämyksellinen. Palkittua lohjalaista Cafe Lauria viime vuoteen asti pyörittänyt yrittäjäpariskunta luettelee tulevan kotinsa ominaisuuksia. Poikkeuksellisen muotonsa vuoksi ”Pyörteeksi” nimetty talo on jo saanut runsaasti huomiota paitsi pyöreän arkkitehtuurinsa, myös ekologisuutensa ansiosta. Talon hiilijalanjälki tulee vastaamaan ympäristöministeriön vuonna 2025 voimaan tulevaa asetusta.

Eläkkeelle jääneen pariskunnan loppuelämän kodissa on kiinnitetty runsaasti huomiota myös esteettömyyteen – talossa ei ole kerroksia, kynnyksiä tai kääntyviä ovia. Esteettisyyttäkään ei ole unohdettu. Lohjan asuntomessuilla pääsee ihastelemaan muun muassa Pyörteen kultapuroja, satumetsän tunnelmaan johtavia liukuovimaalauksia ja keittiön yläkaappien tilalla olevaa ”Viimeinen ehtoollinen” -taideteosta.

Taiteilija Johanna Oras luo Pyörre-talon lattiaan kestävää kulttuuria

Livemusiikkia kahvilasta kotiin

Yksi E on vielä käsittelemättä – se on elämyksellisyys.

”Cafe Laurissa meillä oli aina livemusiikkia perjantaisin”, kertoo Jukka Turunen. ”Se oli lohjalaiselle kahvilalle poikkeuksellista – aivan kuten A-oikeudetkin – ja perjantai-iltaisin meillä oli aina tupa täynnä.”

Cafe Laurissa esiintyi useita tunnettuja nimiä, kuten Jorma Uotinen, Irina Björklund, Seela Sella, Johanna Rusanen, Ritva Oksanen, Marion Rung, Sonja Lumme, Pauli Hanhiniemi, Ile ja Kaija…

”Aluksi täytyi tietenkin nähdä melkoisesti vaivaa sen eteen, että sai nimekkäitä esiintyjiä pieneen lohjalaiseen kahvilaan”, Jukka muistelee.

Suomessa on kuitenkin pienet piirit, ja Jukan ja Timon intiimi kahvila alkoi pian tulla muusikoiden parissa tutuksi. 60-paikkaisen kahvilan ainutlaatuinen tunnelma veti artisteja puoleensa, ja kuuluisatkin nimet saattoivat itse ottaa yhteyttä ja tarjoutua esiintymään.

”Pidimme aina esiintyjistä valtavan hyvää huolta”, Jukka kertoo. ”Lisäksi artistit kertoivat nauttivansa yleisön läheisyydestä – esiintymislava oli vain puolen metrin päässä lähimmästä asiakaspöydästä.”

Nyt kun kahvilayrittämisen aika on ohi, on kulttuurista nauttivalla pariskunnalla aikaa suunnitella musiikin ympärille uusia elämyksiä. Uuden kodin myötä mahdollistuu myös pitkäaikainen haave järjestää lähipiirille kotikonsertteja.

”Cafe Laurissa meillä jäi myös muutama tärkeä artistivierailu järjestämättä – nyt sille tarjoutuu tilaisuus”, toteaa Timo.

Pyörre tarjoaa upeat puitteet järjestää konsertteja suurella lasitetulla terassilla, josta johtavat portaat talon sydämessä sijaitsevaan suojaisaan puutarhaan. Aivan kuten Cafe Lauriin, Jukka ja Timo haluavat kutsua myös kotiinsa hyvin erityyppisiä esiintyjiä kevyestä klassisen musiikin taitureihin.

”Eri genrejä eri kohderyhmille”, Timo kiteyttää.

Jokaiselle jotakin ajatuksen lisäksi monipuolinen tarjonta antaa lähipiirille mahdollisuuden kokea jotakin uutta ja laajentaa omaa musiikkimakuaan.

Pyörre-talon suojaisa ja aurinkoinen terassi on pian valmis

Yhteisöllistä taidetta

Taiteella on suuri merkitys koko Lohjan asuntomessualueella. Jokainen rakentaja – olipa kyseessä sitten omakotitalo tai kerrostalo – maksaa taidemaksua, jolla rahoitetaan erilaista taidetta, kuten muraaleja. Lohjan asuntomessujen taidetoimikunta miettii alueelle erilaisia taidemuotoja.

”Yhteisen puistoalueen keskellä on esiintymislava, joka toimisi upeana näyttämönä myös alueen yhteisöllisille konserteille”, toteaa Jukka, jolle erilaisten tapahtumien järjestäminen on sydämen asia. ”Tapahtumat ja yhteinen tekeminen pitävät mielen virkeänä.”

Pyörteen terassilla on tilaa kulttuurille

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Leena Lundell

Kuvat

Timo Ranta ja Jukka Turunen vapputunnelmissa. Pyörre-talon sisäpihalla voidaan tulevien vuosien vappuina järjestää vaikkapa kulttuuriesityksiä
Timo Ranta ja Jukka Turunen vapputunnelmissa. Pyörre-talon sisäpihalla voidaan tulevien vuosien vappuina järjestää vaikkapa kulttuuriesityksiä
Lataa
Johanna Oras luomassa kestävää taidetta Pyörre-talon lattiaan
Johanna Oras luomassa kestävää taidetta Pyörre-talon lattiaan
Lataa
Pyörteen aurinkoinen terassi valmistuu hyvää vauhtia.
Pyörteen aurinkoinen terassi valmistuu hyvää vauhtia.
Lataa
Suuri terassi mahdollistaa tulevaisuudessa vaikkapa kotikonsertit lähipiirille
Suuri terassi mahdollistaa tulevaisuudessa vaikkapa kotikonsertit lähipiirille
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aulis Lundell Oy
Aulis Lundell Oy
Tarrankuja 2
08500 Lohja

0207 341400https://www.aulislundell.fi/

Ympäri maailmaa kiertänyt yrittäjäpariskunta Timo Ranta ja Jukka Turunen on löytänyt unelmien kotipaikan Lohjalta. Erikoiset toiveet täyttävä Pyörre-talo valmistuu Lohjan vuoden 2021 asuntomessuille.

Teräsrunkoisen Pyörre-talon toteutuksesta vastaavat Aulis Lundell Oy ja arkkitehti Matti Kuittinen, jonka suunnitteleman talon hiilijalan- ja  hiilikädenjälki vastaavat ympäristöministeriön 2025 voimaan tulevaa  asetusta. Talossa käytettävät rakenneratkaisut perustuvat Aulis Lundell Oy:n pitkäaikaiseen tuotekehitykseen ja tuotantoon.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aulis Lundell Oy

Aulis Lundell på Nordbygg-mässan - Detta stålstommade hus visade möjligheterna med att bygga klimatsmart24.4.2022 08:00:00 EEST | Tiedote

Att bygga klimatsmart är sällan förekommande trots att byggbranschen är den i särklass största klimatboven, med avsevärda utsläpp både vid tillverkning och användning av byggmaterial. Stål är ett material vars egenskaper många inte känner till, som t.ex. dess måttnogrannhet, formbarhet och 100:iga återvinnbarhet. Huset Pyörre (sv. Virveln) visade helt konkret hur mycket av materialet i ett enbostadshus kan vara återvinnbart, återvunnet och förnyelsebart.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye