Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry

Musiikkialan järjestöt yhteisiin toimitiloihin

Jaa
Yhdeksän musiikkialan järjestöä muuttaa yhteiseen osoitteeseen Keilalampeen keväällä 2021.

Suomen musiikkialan järjestöt muuttavat yhteisiin toimitiloihin Espoon Keilalampeen keväällä 2021.  Hankkeen käynnistäjiä ja koordinoijia ovat tekijänoikeusjärjestöt Gramex ja Teosto.

Yhteisöllinen hanke rakentaa positiivista tulevaisuutta koronan jälkeiseen aikaan ja on ainutlaatuinen musiikkialan kentällä niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Se lisää yhteisöllisyyttä ja tehokkuutta sekä tehostaa tilankäyttöä.

”Muutama vuosi sitten loimme yhteisyrityksen, josta sekä Teoston että Gramexin taustamusiikkilisenssit saa yhdeltä luukulta GT Musiikkiluvat Oy:stä. Ja nyt me kolme ja kuusi muuta järjestöä muutamme samaan osoitteeseen. Kun suunnataan koronan jälkeiseen aikaan, Suomeen rakennetaan nyt aivan uudenlaiset edellytykset musiikkialan yhteistyölle”, sanoo Gramexin toimitusjohtaja Ilmo Laevuo.

”Tämä hanke on musiikkialan kentässä ainutlaatuinen, myös kansainvälisesti. Siirtyminen yhteisiin toimitiloihin mahdollistaa entistä sujuvamman yhteistyön, toimialan kehittämisen sekä huomattavat kustannussäästöt. Uskon, että hankkeen myötä voimme myös merkittävästi lisätä musiikkikentän vaikuttavuutta yhteiskunnassa. Olen iloinen päästessämme rakentamaan tulevaisuuden yhteisöä, jonka yhteisenä nimittäjänä on musiikki.”, sanoo Teoston toimitusjohtaja Risto Salminen.

Yhdeksän musiikkialan toimijaa saman katon alle

Vuokrasopimus Keilalampeen allekirjoitettiin 27.4.2020. Yhteisiin toimitiloihin muuttaa yhdeksän musiikkialan järjestöä – Gramex, Teosto, GT Musiikkiluvat, Musiikkituottajat IFPI Finland, Suomen Säveltäjät, Suomen Musiikintekijät, Suomen Musiikkikustantajat, Music Finland sekä Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK.

Yhteisen katon alle muuttamisessa tavoitteena on parantaa järjestöjen välistä yhteistyötä, kehittää työympäristöä ja tehostaa tilankäyttöä sekä parantaa vuorovaikutusta. Samalla haluttiin luoda entistä paremmat toiminnalliset tilat ja puitteet työskentelylle.

Keilalampeen meren äärelle rakentuu täysin uudistettu, tehokas toimitilaratkaisu hyvin lähellä Keilaniemen metroasemaa. Jokaisella järjestöllä on omat työtilansa, ja lisäksi toimitiloissa on riittävästi yhteistä kohtaamis- ja neuvottelutilaa. Keilalampi-toimistotaloon sijoittuu musiikin järjestöjen lisäksi vakuutusyhtiö IF.

Järjestöt muuttavat uusiin tiloihin huhtikuussa 2021.

Lisätietoja

Tietoja julkaisijasta

Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry
Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry
Musiikin Satama / Keilasatama 2 A
02150 ESPOO

Mediayhteydenotot: +358 50 325 10 73https://www.gramex.fi

Gramex on äänitemusiikin esittäjien ja tuottajien tekijänoikeusjärjestö. Teemme töitä, jotta äänitteillä esiintyvät muusikot ja tuottajat saisivat työstään korvauksen ja jotta yritykset ja organisaatiot voivat hyödyntää musiikkia helposti, arvoa tuottavasti ja vastuullisesti. Meillä on yli 60 000 asiakassopimusta musiikin esittäjien ja tuottajien kanssa sekä noin 32 000 korvauksia maksavaa asiakasta.

Tärkeintä meille on musiikki. Olemme kiitollisia, että saamme osaltamme auttaa musiikkia menestymään ja siten tuoda maailmaan lisää iloa, hyvinvointia ja elämyksiä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye