Musiikkitalo

Musiikkitalon Vapaapäivänä 9. syyskuuta talon kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy

Jaa

Musiikkitalon Vapaapäivänä 9. syyskuuta yleisö pääsee kurkistamaan Musiikkitalon pimeisiin paikkoihin ja nauttimaan erilaisista näkökulmista musiikin tekemiseen ja kokemiseen. Musiikkitalon Vapaapäivänä talon kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy.

Päivän ohjelmassa on Helsingin kaupunginorkesterin ja Radion sinfoniaorkesterin konserttien lisäksi aikamatka vuoteen 2011 kun Ylen taltiointi Musiikkitalon avajaiskonsertista esitetään Musiikkitalon mediaseinällä.

Päivän aikana on mahdollisuus tutustua Musiikkitaloon opastetuilla kierroksilla tai laulaa Musiikkitalon kuoron kanssa Brahmsin Ein deutsches Requiem alusta loppuun. Taideyliopiston Sibelius-Akatemia avaa ovet soittotunnille ja kutsuu yleisön tutustumaan mestari ja kisälli -perinteeseen käytännössä. Klasaribasaarissa etsitään elämyksiä, tietoa ja oppia klassisesta musiikista toimittaja Ville Kompan johdolla. Klasaribasaarissa on mahdollisuus jopa johtaa orkesteria.

Musiikkitalon Vapaapäivän ohjelman ovat tuottaneet Helsingin kaupunginorkesteri, Radion sinfoniaorkesteri, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, Musiikkitalon kuoro ja Musiikkitalo. Muutokset ja lisäykset ohjelmaan ovat mahdollisia, ajantasaiset tiedot löytyvät Musiikkitalon tapahtumakalenterista.

OHJELMA

9.30. Ovet auki, tervetuloa!

9.30 Musiikkitalon aarrekartta
Pääaula

Musiikkitalon aarrekartta johdattaa lapsiperheet Musiikkitalon aarteiden luo. Kartta on jaossa Musiikkitalon Vapaapäivän infopisteessä.

9.45 Musiikkitalon Vapaapäivän perinteinen taloesittely
Pääaula

Tutustu Musiikkitalon arkkitehtuuriin ja toimintaan esittelykierroksella. Kierroksen aikana kävellään paljon, mutta kierros sopii myös liikuntaesteisille, sillä kaikkien kerrosten välillä pääsee kulkemaan myös hissillä. 

10.00 Musiikkitalon avajaiskonsertti 2011: Helsingin kaupunginorkesteri, John Storgårds ja Soile Isokoski
Mediaseinä

Jean Sibelius: Tapiola
Jean Sibelius: Den första kyssen
Jean Sibelius: Illalle
Jean Sibelius: Var det en dröm​

10.15 Tule tapaamaan Piilometsän asukkaita!
Päälämpiö

RSO:n ja Musiikki- ja Kulttuurikeskus VERSOn soitinsatukonserteista tutut eläinhahmot leikittävät lapsia Musiikkitalon Vapaapäivässä.

10.15 Klasaribasaari: Aamusoitto - Vera Plosila, huilu ja Valentina Villaseñor, klavikordi
Pääaula

Aamusoitolla se alkaa: Carl Philipp Emanuel Bachin ja aikalaisten tunteikasta musiikkia Fugan parvelta soitettuna. Suuntaa siis korvasi kohti pääaulaa!

10.30 RSO- Himmel Punk!
Konserttisali

Miten sävellys syntyy? Musiikkitalon Vapaapäivänä on ainutlaatuinen tilaisuus tulla kuuntelemaan, miten nykysäveltäjä Antti Auvinen työskentelee. RSO soittaa Auvisen hiljattain kantaesitetyn teoksen Himmel Punk ylikapellimestari Hannu Linnun johdolla. Musiikin lisäksi Hannu Lintu ja Antti Auvinen keskustelevat säveltäjän työstä.

10.45 Musiikkitalon Vapaapäivän perinteinen taloesittely
Pääaula

11.00 Klasaribasaari: Seuraa johtajaa eli Let’s conduct!
Alalämpiö

Ville Komppa, Maiju Kauppinen ja Helsingin kaupunginorkesterin muusikot luovuttavat puikon Sinulle. Tule rohkeasti kokeilemaan millaista on johtaa orkesteria – olet sitten täysin kokematon ja epävarma tai täysin vakuuttunut tulevaisuudestasi Karajanina!

11.15 Tule tapaamaan Piilometsän asukkaita!
Päälämpiö

11.30 Musiikkitalon pimeät paikat
Pääaula

Tämä esittelykierros vie osallistujat Musiikkitalon pimeihin paikkoihin: hauen alta sointilatvuksen päälle. Kierrosta ei suositella ahtaan- tai korkeanpaikankammoisille. 

11.30 Musiikkitalon avajaiskonsertti 2011: Sibelius-Akatemian kavalkadi
Mediaseinä

Paimensäveliä Inkeristä
Kristiina Ilmonen, improvisaatio pitkähuilulla

Väinämöisen soitto
kansanlaulajat

Johannes Piirto: Virta
Johannes Piirto, piano

Pimeydestä valoon
James Andean, Visa Kuoppala: elektroniikka
Herd: Sanctuary
säv. Mikko Pellinen, san. Aili Ikonen

Veli-Matti Puumala: ohuesti niin kuin kaikki tässä, tai vähän runsaammin
Runo: Harry Salmenniemi
Sibelius-Akatemian vokaaliyhtye

Julius Klengel: Hymnus op.57 (1920)
Sellokuoro, johtaa Martti Rousi & Hannu Kiiski

11.30 RSO - Himmel Punk!
Konserttisali

12.00 Klasaribasaari: Opi kuuntelemaan klassista
Alalämpiö

Oletko aina halunnut kokeilla klassista musiikkia, mutta et oikein tiedä kuinka sitä tulisi kuunnella? Sävelten maailmaan johdattaa kapellimestari Satu Simola yhteistyössä Helsingin kaupunginorkesterin kanssa.

12.00 Musiikkitalon kuoro: SING ALONG - Brahms: Ein deutsches Requiem
Harjoitussali Paavo

Musiikkitalon kuoro toivottaa niin laulajat kuin kuulijat kanssaan harjoittamaan Brahmsin Ein deutsches Requiemiä. Tilaisuus alkaa kaikille yhteisellä äänenavauksella.
Kuoroa johtaa Jani Sivén. Solisteina ovat sopraano Johanna Takalo ja baritoni Aku Rantama. Joel Papinoja säestää.

12.15 Kamarimusiikkia kahviossa 
Päälämpiö

RSO:n muusikot esittävät kamarimusiikkia kolmessa eri kokoonpanossa Musiikkitalon Vapaapäivänä. Esiintymässä on duo, trio ja kvintetti.

13.00 Klasaribasaari: Intendenttivartti
Alalämpiö

Tämän kauden ohjelmistosta kertovat Radion sinfoniaorkesterin intendentti Tuula Sarotie ja Helsingin kaupunginorkesterin intedentti Gita Kadambi. Ville Komppa haastattelee.

13.15 Sibelius-Akatemian saksofoniensemble SaxibA
Päälämpiö

Saxiba esittää Karol Beffan yhdeksälle saksofonille sävelletyn teoksen Octopus.

13.30 HKO - Klami, Rautavaara & Sibelius
Konserttisali

Helsingin kaupunginorkesteri esittää Jan Söderblomin johdolla suomalaista musiikkia.

Uuno Klami: Maan synty
Einojuhani RautavaaraSuo teoksesta Cantus Arcticus
Jean SibeliusAlla marcia

14.00 Kamarimusiikkia kahviossa
RSO:n pasunistit ovat James Bondin tunnelmissa.

14.15 Musiikkitalon avajaiskonsertti 2011: Finlandia
Mediaseinä

Jukka-Pekka Saraste, kapellimestari
Helsingin kaupunginorkesterin puhallin- ja lyömäsoittajat ja Radion sinfoniaorkesterin jousisoittajat
Sibelius-Akatemian kuoro, valmennus Matti Hyökki

Jean Sibelius: Finlandia, op. 26

14.30 Klasaribasaari: Tule mukaan soittotunnille!
Camerata

Mestarina Ilmo Ranta, kisällinä Mariola Aniolek
Franz Schubert: Sonaatti “Reliquie” C-duuri D.840

14.30 Musiikkitalon pimeät paikat

Pääaula

14.30 HKO - Klami, Rautavaara & Sibelius
Konserttisali

15.00 Musiikkitalon avajaiskonsertti 2011: Radion sinfoniaorkesteri ja Sakari Oramo
Mediaseinä

Igor Stravinsky: Kevätuhri

15.00 Musiikkitalon pimeät paikat
Pääaula

Yhteyshenkilöt

Marja-Leena Lehtimäki
Viestintäpäällikkö, Musiikkitalo, 020 707 0404

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Musiikkitalo
Musiikkitalo
Mannerheimintie 13 A
00100 Helsinki

https://www.musiikkitalo.fi/

Musiikkitalo on konserttikeskus ja kohtauspaikka Helsingin keskustassa. Vilkkaimman kauden aikana, syyskuusta toukokuuhun Musiikkitalossa järjestetään noin 70 -100 konserttia tai muuta tapahtumaa kuukaudessa. Akustiselle musiikille suunnitellun Konserttisalin lisäksi talossa on viisi pienempää salia, joilla kaikilla on erilainen käyttötarkoitus ja erilainen, tarkoituksenmukainen akustiikka. Musiikkitalon julkisiin tiloihin: lämpiöihin, kahvilaan, ravintolaan ja Sibelius-Akatemian kirjastoon ovat niin kaupunkilaiset kuin turistitkin tervetulleita viettämään aikaa, vaikka lippua konserttiin ei olisikaan ostettuna. Musiikkitalon päätoimijat ovat Helsingin kaupunginorkesteri, Radion sinfoniaorkesteri ja Taideyliopiston Sibelius-Akatemia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Musiikkitalo

Helsingin Musiikkitalo Oy:n uusi hallitus on valittu19.6.2017 09:44Tiedote

Helsingin Musiikkitalo Oy:n hallitukseen on uusina jäseninä valittu toimitusjohtaja Tarja Jussila, senior advisor Anne Laakso ja senior partner Ilkka Wäck. Vanhoina jäseninä hallituksessa jatkavat luovien sisältöjen johtaja Ville Vilén, kulttuuripäällikkö Stuba Nikula ja talousjohtaja Sirpa Korhonen. Vilén jatkaa tehtävässään Helsingin Musiikkitalo Oy:n hallituksen puheenjohtajana ja Nikula varapuheenjohtajana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme