MIELI Suomen Mielenterveys ry

Muuri-tapahtuma lauantaina 17.11. klo 13.00 Helsingin Lapinlahdessa

Jaa
Ihmisketju puolustaa Lapinlahtea ja sen nykyistä toimintaa

Lapinlahden Lähde ja Osuuskunta Tilajakamo vuokralaisineen järjestävät tukimielenilmauksen puolustaakseen toimintansa jatkumista Lapinlahdessa. Sairaalarakennuksen ympärille muodostetaan ihmisketju. Tilaisuudessa kuullaan myös puheita ja laulaja, lauluntekijä Laura Sippolan musiikkiesitys.

Helsingin kaupunki kaavailee suuria vuokrankorotuksia ja ylimitoitettua remontointia, joka häätäisi nykyisen toiminnan pois Lapinlahdesta. Lapinlahden Lähteen ja Tilajakamon mukaan on kohtuutonta pyrkiä maksattamaan rakennusten kymmenien vuosien korjausvelkaa ja huollon laiminlyöntiä vuokralaisilla.

Kansalaistoimijoiden häätäminen Lapinlahdesta olisi iso menetys kaupungille ja kaupunkilaisille.

Lapinlahden Lähde on tuottanut Lapinlahden sairaalan alueelle mielen hyvinvoinnin ja kulttuurin keskuksen. Lapinlahden Lähteen 200 yleisötapahtumaa ovat tuoneet Lapinlahteen 70 000 kävijää vuosittain ja toiminta on palkittu moneen kertaan. Lapinlahden Lähteen vapaaehtoistoiminta ja palvelut tarjoavat kaupunkilaisille yhteisöllistä toimintaa, vapaa-ajanviettomahdollisuuksia, työllistymismahdollisuuksia, sekä ainutlaatuisen tapahtumaympäristön Helsingin keskustassa

Osuuskunta Tilajakamo on muodostanut Lapinlahteen monimuotoisen taiteilijoiden ja luovan alan toimijoiden yhteisön. Tilajakamo kehittää kaupunkikulttuuria vuokraamalla Lapinlahden rakennuksia jäsenilleen ensisijassa luovien alojen ja niitä tukevien yritys- ja muiden toimintojen tarpeisiin.

Media on tervetullut seuraamaan Muuri-tapahtumaa, joka alkaa päärakennuksen edessä kello 13. Lyhyiden puheiden ja musiikkiesityksen jälkeen päärakennuksen ympärille muodostetaan ihmisketju.

30-vuotta täyttäneessä Pro Lapinlahti-kansanliikkeessä on ollut mukana tuhansia ihmisiä, voimannäyttönä oli sairaalan ympärille organisoitu ihmismuuri vuonna 2000.

Helsingin kaupunkiympäristölautakunta käsittelee Lapinlahden alueen tulevaisuutta tämän hetken tiedon mukaan tiistaina 20.11.2018.

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Puheenjohtaja Katja Liuksiala, Pro Lapinlahti mielenterveysseura ry
Puh. 040 668 3328


Hallituksen puheenjohtaja Teemu Lehto, Osuuskunta Lapinlahden Tilajakamo
Puh. 044 544 5268


Projektipäällikkö Tuula Sundman, Lapinlahden Lähde
Puh. 0400 454 782


Kulttuurituottaja Pekka Niemiaho, Lapinlahden Lähde
Puh 040 530 1736

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

MIELI Suomen Mielenterveys ry
MIELI Suomen Mielenterveys ry
Maistraatinportti 4
00240 Helsinki

(09) 615 516https://mieli.fi/

MIELI Suomen Mielenterveys ry on kansanterveys- ja kansalaisjärjestö. MIELI ry edistää Suomessa asuvien mielenterveyttä, tekee ehkäisevää mielenterveystyötä ja rakentaa vapaaehtoisen kansalaistoiminnan edellytyksiä mielenterveyden alalla. Mieli.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta MIELI Suomen Mielenterveys ry

Kehysriihen päätökset romuttavat järjestöjen auttamistyön17.4.2024 18:00:00 EEST | Tiedote

Suomalaisen terveyden ja hyvinvoinnin yksi tukijalka, järjestöjen ennaltaehkäisevä työ ja matalan kynnyksen auttaminen, on vakavasti uhattuna. Kehysriihen päätös leikata jopa kolmannes sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuksista tarkoittaa useiden toimintojen lakkauttamista eli useiden avun tarpeessa olevien ryhmien tuen loppumista. Myös MIELI ry:n kyky vahvistaa mielenterveyttä ja tarjota kriisiapua tulee päätöksen myötä heikkenemään.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye