Smile Henkilöstöpalvelut Oyj

Muutoksia Smile Henkilöstöpalvelut Oy:n hallituksessa

Jaa
Smile Henkilöstöpalvelut Oy:n ylimääräinen yhtiökokous valitsi yhtiön hallitukseen viisi jäsentä. Vanhoina jäseninä jatkavat Timo Laine, Jarno Suominen ja Seppo Niva. Uusiksi jäseniksi valittiin Timo Mänty ja Siina Saksi. Yhtiökokous valitsi Suomisen hallituksen puheenjohtajaksi ja Nivan varapuheenjohtajaksi.
Smile on viime vuosien aikana kasvanut toimialansa kärkiyrityksiin. Kuukausittainen henkilöstömäärä on tällä hetkellä noin 9 000. Kuva: Jonathan Melartin
Smile on viime vuosien aikana kasvanut toimialansa kärkiyrityksiin. Kuukausittainen henkilöstömäärä on tällä hetkellä noin 9 000. Kuva: Jonathan Melartin

”Smilestä on kasvanut merkittävä osa Restamax-konsernia. Uusilla hallituksen jäsenillä on kattava kokemus erilaisista liiketoiminnoista ja he tuovat merkittävästi uutta strategista osaamista yhtiöön. Smilen tavoitteena jatkaa vahvaa kasvuaan myös tulevaisuudessa ja meidän tehtävänämme hallituksessa on tukea yhtiön kannattavan kasvun jatkumista”, kommentoi Smilen hallituksen puheenjohtaja Jarno Suominen.

Jarno Suominen on toiminut Restamaxin talousjohtajana vuodesta 2005 lähtien. Seppo Niva on toiminut aiemmin Smile Henkilöstöpalvelut Oy:n hallituksen puheenjohtajana, Accountor Groupin johtajana sekä Staffpointin toimitusjohtajana.

Uusista hallituksen jäsenistä Timo Mänty toimii hallituksen puheenjohtajana muun muassa Puuilossa ja talotekniikkakonserni Quattro Mikenti Groupissa. Hän on toiminut myös muun muassa Rautakirjan, Finnkinon ja Onnisen toimitusjohtajana sekä Revenion hallituksen puheenjohtajana. Siina Saksi puolestaan toimii Terveystalon liiketoimintajohtajana ja johtoryhmän jäsenenä vastuullaan Terveystalon verkosto Suomessa. Hän on aiemmin toiminut vakuutusyhtiö Trygin Suomen maajohtajana sekä johtotehtävissä pankki- ja vakuutusalalla. Hallituksen varsinaisena jäsenenä jatkava Timo Laine on Restamax Oyj:n perustaja ja hallituksen puheenjohtaja.

Restamax ilmoitti 15.3.2018 selvittävänsä tytäryhtiönsä Smile Henkilöstöpalvelut Oy:n listaamista Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle ja 11.6.2018 jatkavansa selvitystyötä muun muassa tapaamalla potentiaalisia uusia sijoittajia.

Lisätietoja:
Jarno Suominen, talousjohtaja, Restamax Oyj, puh. +358 40 721 5655
Sami Asikainen, toimitusjohtaja, Smile Henkilöstöpalvelut Oy, puh. + 358 40 700 9915

Jakelu:
STT Info
Keskeiset tiedotusvälineet
www.smilepalvelut.fi

Avainsanat

Kuvat

Smile on viime vuosien aikana kasvanut toimialansa kärkiyrityksiin. Kuukausittainen henkilöstömäärä on tällä hetkellä noin 9 000. Kuva: Jonathan Melartin
Smile on viime vuosien aikana kasvanut toimialansa kärkiyrityksiin. Kuukausittainen henkilöstömäärä on tällä hetkellä noin 9 000. Kuva: Jonathan Melartin
Lataa
Logo: Smile Henkilöstöpalvelut Oy
Logo: Smile Henkilöstöpalvelut Oy
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Smile Henkilöstöpalvelut Oyj
Smile Henkilöstöpalvelut Oyj
Satakunnankatu 24 A
33210 TAMPERE

http://smilepalvelut.fi

Smile on vuonna 2002 perustettu valtakunnallinen henkilöstöpalveluyritys, joka välittää työvoimaa yli 1 200 yritykselle ympäri Suomen ja työllistää kuukausittain noin 9 000 osaajaa. Tarjoamme työntekijöillemme ja asiakkaillemme toimialakohtaiset ja asiantuntevat palvelut. Meiltä löytyy ammattilaiset muun muassa hotelli-, ravintola- ja catering-alalle, tapahtumiin ja promootioihin, rakentamiseen ja teollisuuteen, logistiikkaan ja kunnossapitoon, lääkäripalveluihin sekä koulutus- ja suorarekrytointipalvelut. Smilen vuoden 2017 liikevaihto oli 75,6 miljoonaa euroa ja yhtiö on kasvanut vahvasti.

Restamax Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin ja henkilöstövuokraukseen erikoistunut konserni. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintolatoimijana NASDAQ Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu noin 220 seurustelu- ja ruokaravintolaa, yökerhoa sekä viihdekeskusta eri puolilla Suomea. Yhtiöllä on ravintolatoimintaa myös Tanskassa. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Stefan's Steakhouse, Viihdemaailma Ilona, Classic American Diner ja Colorado Bar & Grill. Restamax Oyj:n vuoden 2017 liikevaihto oli 185,9 miljoonaa euroa ja käyttökate 22,4 miljoonaa euroa. Konserni työllistää sesongista riippuen noin 3 500 henkilöä kokoaikaiseksi muutettuna. Restamaxin tytäryhtiö Smile Henkilöstöpalvelut Oy työllistää kuukausittain noin 9 000 työntekijää.

Restamax-yrityssivut: www.restamax.fi, Restamax-kuluttajasivut: www.ravintola.fi, Smile Henkilöstöpalvelut: www.smilepalvelut.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Smile Henkilöstöpalvelut Oyj

VMP ja Smile yhdistyvät henkilöstöpalvelualan suunnannäyttäjäksi5.7.2019 08:32:00 EEST | Tiedote

Smilen vähemmistöosakkaat ja NoHo Partners ovat allekirjoittaneet 5.7.2019 kauppakirjan VMP:n kanssa Smilen osakekannan myymisestä VMP:lle osakevastiketta vastaan. Järjestely tuo yhteen kaksi henkilöstöpalveluiden kärkiyritystä, jolla on yhdessä vahvempi markkina-asema ja entistä parempi kyky uudistaa työelämää. Yhdistyminen on strategisesti tärkeä askel molemmille yhtiöille, joka mahdollistaa panostukset digitalisaatioon ja uusien palveluiden kehittämiseen. Yhdistymisen odotetaan luovan lisäarvoa yhtiön asiakkaille, työntekijöille ja osakkeenomistajille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye