Digi- ja väestötietovirastoDigi- ja väestötietovirasto

MyData 2017 konferenssi 20.8. – 1.9.2017: Väestörekisterikeskus edistää läpinäkyvämpää digimaailmaa

Jaa
Väestörekisterikeskus on MyData 2017 konferenssin pääyhteistyökumppani. Konferenssi toimii sidosryhmien foorumina ideoiden ja teorioiden jakamiseen. Nämä ideat voivat liittyä vaikkapa infrastruktuureihin, lainsäädäntöön ja businessratkaisuihin liittyvien konkreettisten esimerkkien ja parhaiden käytäntöjen jakamiseen.

Tänä vuonna konferenssi järjestetään samanaikaisesti kahdessa maassa, Suomessa ja Virossa. Viro toimii EU:n neuvoston puheenjohtajamaana vuonna 2017. Suomi ja Viro tunnetaan digitaalisten innovaatioiden ja infrastruktuurin edelläkävijöinä. Kehitämme yhteisiä ratkaisuja ja palveluita, kuten maidemme välisessä tiedonsiirrossa käytettyä X-Road teknologiaa. ”Yhteistoiminta on ratkaisevaa, ei ainoastaan valtiollisten toimijoiden välillä, vaan myös kansainvälisesti”, digitaalisten palveluiden johtaja Janne Viskari Väestörekisterikeskuksesta toteaa.

Julkisissa tietorekistereissä on valtava potentiaali MyDatan näkökulmasta tarkasteltuna. Valitettavasti kyseinen tieto on tällä hetkellä piilotettuna julkisten toimijoiden tietojärjestelmiin. Yksittäisellä kansalaisella ei ole mahdollisuutta sallia omien tietojensa käyttöä kolmansille osapuolille. Tieto ei liiku julkisten toimijoiden välillä sujuvasti tai se ei liiku lainkaan.

Väestörekisterikeskus tuottaa parhaillaan lukuisia palveluja, jotka tarjoavat sekä julkiselle että yksityissektorille työkaluja palveluidensa digitalisointiin. Tavoitteena on saada kysyntä ja tarjonta kohtaamaan, kun Suomi.fi-palveluissa rakennetaan älykästä IT-infrastruktuuria. Lisäksi Väestörekisterikeskus tekee läheistä yhteistyötä valtiovarainministeriön kanssa MyData-teemaisessa pilottiprojektissa. Etsimme keinoja, kuinka sisällytämme palveluihimme tarvittavat mekanismit, joilla kolmansille osapuolille voidaan myöntää lupa tietojen käyttöön. Tätä työtä tehdään yhdessä lukuisten julkisen ja yksityissektorin sidosryhmien kanssa. ”Jotta tieto voisi liikkua vapaammin julkisen ja yksityissektorin organisaatioiden välillä, meidän täytyy antaa yksittäiselle kansalaiselle valta antaa lupa omien tietojensa käyttöön”, Viskari painottaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Väestörekisterikeskus, Janne Viskari, Johtaja, Digitaaliset palvelut, puh. +358 295 535 022, etunimi.sukunimi[at]vrk.fi

Tietoja julkaisijasta

Digi- ja väestötietovirasto
Digi- ja väestötietovirasto
Lintulahdenkuja 2
00530 HELSINKI

0295 536 000 (vaihde)https://dvv.fi

Väestörekisterikeskus toteuttaa yhdessä valtiovarainministeriön kanssa kansallista palveluarkkitehtuuria. Viraston tehtävänä on edistää digitaalista yhteiskuntaa tuottamalla ja kehittämällä sähköisen asioinnin tukipalveluja kansalaisten ja julkisen hallinnon käyttöön. Lisäksi Väestörekisterikeskus on yhdessä maistraattien kanssa väestötietojärjestelmän rekisterinpitäjä. Virasto ylläpitää ja kehittää väestötietojärjestelmää, sen tietoja ja tietojen laatua sekä varmennettua sähköistä asiointia. Väestörekisterikeskus tarjoaa väestötietojärjestelmän tietopalveluja ja varmennepalveluja sekä hoitaa vaalitehtäviä. www.vrk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto

Suomi.fi-mobiilisovellus uudistuu – Katso miten muutos vaikuttaa sinuun!18.3.2024 12:00:00 EET | Tiedote

Suomi.fi-mobiilisovelluksen uudet Android- ja iOS-versiot julkaistaan keväällä 2024. Uudistuksen myötä sovelluksen ulkonäkö ja toiminnallisuudet uudistuvat. Uudessa Suomi.fi-mobiilisovelluksessa on parannettu muun muassa sovelluksen käytettävyyttä, saavutettavuutta ja navigaatiorakennetta. Kun uusi sovellus on julkaistu, vanhojen sovellusversioiden käyttäminen ei ole enää mahdollista.

Europaparlamentets beslut om reform av eIDAS-förordning främjar förverkligandet av europeiska digitala plånböcker11.3.2024 10:59:31 EET | Tiedote

Den 29 februari 2024 röstade Europaparlamentet om en reform av eIDAS-förordningen som förpliktar EU-länderna att utveckla lösningar för digital identitet. Det gemensamma målet är säkra digitala tjänster som är tillgängliga för alla. Parallellt med reformen av eIDAS-förordningen framskrider också EU-bestämmelserna om digitala körkort och förnyelser av nätbetalningar som ökar efterfrågan på digitala plånböcker i Europa.

Euroopan parlamentin päätös eIDAS-asetuksen uudistuksesta edistää eurooppalaisten digitaalisten lompakoiden toteutumista11.3.2024 10:59:31 EET | Tiedote

Euroopan parlamentti äänesti 29.2.2024 eIDAS-asetuksen uudistuksesta, joka velvoittaa EU-maat kehittämään digitaalisen henkilöllisyyden ratkaisuja. Yhteisenä tavoitteena ovat turvalliset ja kaikkien käytettävissä olevat digitaaliset palvelut. eIDAS-asetuksen uudistuksen rinnalla etenevät myös EU-säädökset digitaalisesta ajokortista ja verkkomaksamisen uudistuksista, jotka lisäävät digitaalisten lompakoiden kysyntää Euroopassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye