Hopiasepät Oy

Myönteinen meno kiihtyy - Samppa Seppälä vahvistamaan Hopiaseppiä

Jaa
Minna Kallankari, Jussi Seppälä, Henna Hopia ja Samppa Seppälä muodostavat Hopiaseppien tiimin.
Minna Kallankari, Jussi Seppälä, Henna Hopia ja Samppa Seppälä muodostavat Hopiaseppien tiimin.

Yritysviestinnän huippuosaaja ja strategian sparraaja Samppa Seppälä on siirtynyt Hopiasepät Oy:n palvelukseen. Seppälä on Hopiaseppien uusi Myönteinen strategi, CSO.

”Sampan avulla saamme uutta iskua ja vankkaan kokemukseen perustuvaa näkemystä asiakkaille tekemäämme strategiatyöhön ja viestintään”, kiittää Jussi Seppälä, Hopiasepät Oy:n toimitusjohtaja.

”Samppa ei ole sukua, mutta kauan olemme tunteneet. Siksi tiesin, että Samppa on mittavan osaamisensa lisäksi myös positiivinen ja innostava ihminen ja istuu täysin myönteiseen ajatusmaailmaamme”, sanoo Jussi Seppälä, joka itse käyttää titteliä Myönteinen vaikuttaja.

Samppa Seppälällä on 30 vuoden kokemus monipuolisesti vaikuttavasta yritysviestinnästä. Hän on kehittänyt ja johtanut viestintää ja sijoittajasuhteita globaalisti toimivissa pörssiyhtiöissä kuten Comptelissa, Sonerassa, Pöyryllä ja Amer Sportsissa. Lisäksi Seppälä on työskennellyt menestyksekkäästi johtavana konsulttina kansainvälisissä viestintätoimistoissa.

”Seppälät siirtyivät Hopiasepissä nyt 2-1 johtoon. Myönteinen tekijämme ja perustajakumppani, COO Henna Hopia ei ole vielä saanut omaa sukunimikaimaa”, nauraa toimitusjohtaja Seppälä.

Hopiasepät Oy kasvaa muutenkin.

”Meillä on suureksi iloksemme aloittanut myös Minna Kallankari, erittäin monipuolinen ja kokenut osaaja. Minnan titteli meillä on Myönteinen viestijä, mikä sopii häneen mitä mainioimmin”, kertoo toimitusjohtaja Seppälä.

”Minna on taustaltaan vaikka mitä: markkinoija, IT-osaaja ja äidinkielen opettaja. Hän puntaroi yhtä sujuvasti Eino Leinon tuotantoa kuin ohjelmistoyrityksen myyntistrategiaakin”, kuvaa Seppälä Kallankarin laaja-alaisia vahvuuksia.

Lisätiedot:

Samppa Seppälä, Myönteinen strategi: 050 568 0533, samppa.seppala@hopiasepat.fi

Minna Kallankari, Myönteinen viestijä: 040 720 9046 minna.kallankari@hopiasepat.fi

Jussi Seppälä, Myönteinen vaikuttaja: 050 529 4562, jussi.seppala@hopiasepat.fi

Henna Hopia, Myönteinen tekijä: 045 601 8886, henna.hopia@hopiasepat.fi

Avainsanat

Kuvat

Minna Kallankari, Jussi Seppälä, Henna Hopia ja Samppa Seppälä muodostavat Hopiaseppien tiimin.
Minna Kallankari, Jussi Seppälä, Henna Hopia ja Samppa Seppälä muodostavat Hopiaseppien tiimin.
Lataa
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Hopiasepät Oy
Hopiasepät Oy
Pohjoinen Rautatiekatu 11 lh 2
00100 Helsinki

050 529 4562http://www.hopiasepat.fi

Hopiasepät Oy on strategioinnin, viestinnän ja vaikuttamisen paja Helsingin ytimessä. Olemme yksityisellä ja julkisella sektorilla toimivien asiakkaidemme strateginen kumppani. Taomme hyvää.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hopiasepät Oy

”Geotalouden paradoksi: Maailma on sekä vaarallisempi että vastuullisempi”: Hopiaseppien uusi Geopalvelu saa tuekseen huippuluokan Advisory Boardin6.6.2023 15:15:59 EEST | Tiedote

Strateginen viestintätoimisto Hopiasepät panostaa nyt vientiyritysten tukemiseen. ”Meillä on vuosikymmenten kokemus geopolitiikan analysoinnista niin suurvaltasuhteiden tasolla kuin maakohtaisesti. Kiristynyt tilanne luo vientiyrityksille sekä riskejä että uusia mahdollisuuksia. Siinä uuden Geopalvelumme ydin”, toteaa Hopiaseppien toimitusjohtaja Jussi Seppälä. Hopiasepät saa tuekseen kovan luokan Advisory Boardin. ”Nämä huippuosaajat varmistavat sen, että kaikki näkökulmat huomioidaan”, kiittää Seppälä.

Brexit on ansaitusti päätymässä historian suurten typeryyksien romukoppaan – May häviää äänestyksen tiistaina, eikä todennäköinen lykkäyskään pelasta surkeaa sopimusta: EU:n strategia on onnistunut14.1.2019 13:04:01 EET | Tiedote

Brittien EU-eron iso kuva on jäänyt Brexit-uutissekamelskan peittoon. Theresa Mayn hallituksen ahdinko on vääjäämätön seuraus EU:n neuvottelustrategiasta. Jo pitkään on ollut selvää, että britit voivat saada EU:lta vain itsensä kannalta niin huonon erosopimuksen, ettei heidän sitä kannata hyväksyä. Tämä tulee tiistaina todistettua, kun Mayn neuvottelema erosopimus hylätään parlamentissa. Samalla alkaa toden teolla pyristely eroon koko Brexitistä, arvioi pitkän linjan EU-asiantuntija Jussi Seppälä.

Tulevaisuus on vastuullinen! Hopiasepät tarjoaa yrityksille älykkäitä palveluita kestävämpään kehitykseen – Janina Granholm on uusi Myönteinen innovoija11.6.2018 11:00:31 EEST | Tiedote

Vastuullisuus koskee kaikkia ihmisiä ja kaikkia yrityksiä. ”Jokaisen yrityksen pitäisi tukea toimissaan kestävää kehitystä. Tätä ei kuitenkaan pidä ajatella rasitteena vaan suurena mahdollisuutena: Tulevaisuuden menestyjiä ovat ne yritykset, jotka onnistuvat yhdistämään aidon vastuullisuuden kasvavaan liiketoimintaan”, ennustaa Janina Granholm, strategiatoimisto Hopiaseppien uusi vastuullisuusasiantuntija, tittelinään Myönteinen innovoija.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye