Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA

Myyntipäällikköbarometri: Kasvu vahvistuu entisestään vuonna 2019

Jaa
Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten luottamus Suomen talouteen on kasvanut merkittävästi 12 viime kuukauden aikana. Samana aikana yritysten myynti, liikevaihto ja kannattavuus ovat parantuneet. Kehityksen uskotaan jatkuvan vieläkin vahvempana.

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n teettämän Myyntipäällikköbarometrin mukaan myyntipäälliköiden luottamus Suomen talouteen on huipputasoa. Jopa 63 prosenttia kertoo luottamuksensa talouteen vahvistuneen vuoden aikana, kun luottamuksen heikkenemisestä raportoi vain 7 prosenttia vastaajista. Tulokset ovat hieman maltillisempia kuin viime vuonna, jolloin 70 prosenttia vastaajista ilmoitti luottamuksensa kasvaneen.

Matkailun siivittämänä Pohjois-Suomi näyttäytyy nyt erityisen vahvana alueena, jossa 66 prosenttia vastaajista ilmoitti luottamuksen Suomen taloutta kohtaan kasvaneen.

Luottamusta kansantalouteen ovat vahvistaneet positiiviset signaalit työpaikoilta. Barometrin perusteella yritysten myynti ja liikevaihto sekä panostukset myyntiin ovat kasvaneet selkeästi. Vastaajista lähes 60 prosenttia sanoo yrityksensä myynnin kasvaneen vuoden aikana, kun taas liikevaihto on kasvanut 56 prosentissa ja panostukset myyntiin 48 prosentissa yrityksistä. Kasvua havaittiin kaikilla toimialoilla, voimakkaimmin porskuttivat rakentaminen sekä ICT-, sovellus ja ohjelmistoala, joissa myös panostukset myyntiin olivat kaikkein korkeimpia.

Myyntipäälliköt uskovat kasvun vahvistuvan entisestään seuraavan 12 kuukauden aikana. Myynnin kasvua ennakoi 65 prosenttia, liikevaihdon 63 prosenttia ja yrityksen kannattavuuden 52 prosenttia. Panostuksen myyntiin odotetaan kasvavan joka toisessa yrityksessä. Hyvien uutisten odotetaan jatkuvan erityisesti lääke- ja sairaalatarvikealalla, rakentamisessa ja IT-alalla.

Kansainvälisillä yrityksillä suurimmat kasvuodotukset

Lähes kolmannes myyntipäälliköistä odottaa yli 10 prosentin kasvua edustamansa yrityksen liikevaihtoon ensi vuodeksi. Kovimmat tavoitteet ovat vientiyrityksillä. Tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että mitä kansainvälisempi yritys on, sitä suuremmat ovat kasvuodotukset.

Lappeenrannan teknillisen yliopiston digitaalisen markkinoinnin apulaisprofessori Joel Mero pitää Myyntipäällikköbarometrin tuloksia Suomen talouden kannalta lupaavina.

”Myynti- ja markkinointihenkilöstöllä on näköalapaikka kansantalouden kehityssuuntaan. Vienti on elintärkeä osa Suomen taloutta, joten etenkin vientiyritysten myyntihenkilöstön näkymät antavat tärkeää indikaatiota talouden suunnasta. Myyntipäällikköbarometrin ilahduttavimpia tuloksia onkin, että vientiyrityksillä on erityisen positiiviset näkymät liikevaihdon, viennin arvon ja myynnin kasvuun.”

Myyntihenkilöstön määrä kasvaa erityisesti Pohjois-Suomessa

Vastaajista 27 prosenttia arvioi, että myyntihenkilöstön määrä tulee kasvamaan heidän edustamissaan yrityksissä, kun vain 7 prosenttia povaa laskua henkilöstön määrään. Erityisesti Pohjois-Suomessa odotetaan kasvua henkilöstön määrään myös ensi vuonna.

Myynti- ja markkinointihenkilöstön tilanne on kuitenkin jonkin verran polarisoitunut: joka yhdeksäs kokee irtisanomisen tai lomautuksen uhkaa.

Myyntipäällikköbarometri toteutettiin vuonna 2018 toista kertaa ja sen tarkoituksena on toimia tulevaisuuteen katsovana indikaattorina Suomen talouden ja yrityskentän näkymistä. Myyntipäällikköbarometrin toteutti Aula Research Oy Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n toimeksiannosta. Barometriin osallistui 1 168 myynnin ja markkinoinnin ammattilaista yrityksistä eri puolilta Suomea. Vastaajien yleisimmät tehtävänkuvat olivat johtaja, päällikkö, asiantuntija ja myyjä ja he ovat Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n jäseniä. Selvityksen otos kerättiin sähköisellä kyselyllä aikavälillä 10.8.–29.8.2018.

Lisätietoja antavat:

Juha Häkkinen, toiminnanjohtaja, Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA, puh. 0400 956968, juha.hakkinen@mma.fi

Mikko Kaitanen, Research Analyst, Aula Research Oy, puh. 050 4122 752

Kommentteja ovat lupautuneet tarvittaessa omalta osaltaan ja alueeltaan antamaan:

- MMA:n hallituksen jäsen, Kai Kuukasjärvi, asiakaspäällikkö, Cramo Finland Oy, puh. 040 635 3304, kai.kuukasjarvi@cramo.com (Rovaniemi)

- Hanna Piilola, myyntipäällikkö, RTG Sales Oy (matkailualan yritys), puh. 050 564 6661 (Kajaani)

- Ari Jauhiainen, myyntipäällikkö, Opteam Oy /Barona Oy, puh. 050 4388 778 (Kajaani)

- Petri Eklund, myyntipäällikkö, Fair Share (AV-tekniikka), puh. 050 - 591 7778, petri@fairshare.fi (Oulu)

- Mika Kajan, Aluemyyntipäällikkö, Viacon Oy, puh. 040 3516 881, mika.kajan@viacon.fi (Kuopio)

Yhteyshenkilöt

Juha Häkkinen, toiminnanjohtaja, Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA, puh. 0400 956968, juha.hakkinen@mma.fi


Mikko Kaitanen, Research Analyst, Aula Research Oy, puh. 050 4122 752

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA
Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA
Asemamiehenkatu 2
00520 HELSINKI

020 122 4400http://www.mma.fi

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA on 25 000 myynnissä, markkinoinnissa ja hankinnassa työskentelevän ammattijärjestö. MMA kuuluu Akavaan.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA

Myynti- ja markkinointiala kiittää: työnantajille korvausvelvollisuus kilpailukieltosopimuksiin12.11.2021 09:44:23 EET | Tiedote

Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen kilpailukieltosopimuksia koskevasta lainsäädännön muutoksesta 10. marraskuuta 2021. Uudistetun lain mukaan työnantajalla on velvollisuus maksaa työntekijälle korvaus kilpailukieltosopimuksen rajoitusajalta. Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA on tyytyväinen lakimuutokseen, sillä kilpailukielto on alan työsopimuksissa erittäin yleinen käytäntö.

Digitalisaatio mullistaa myyjien ja markkinoijien työuria30.8.2021 13:00:19 EEST | Tiedote

Työmarkkinoiden murros on työntekijöille työurien murros. Digitalisaatio rikkoo perinteisiä bisneksiä ja liiketoimintamalleja, mikä näkyy myös myyjien ja markkinoijien työurissa. Digitalisaatio luo aivan uudenlaisia ammatteja ja työnteon tapoja samoin kuin vaateen jatkuvasta uuden oppimisesta työntekijöille. Myynti- ja markkinointialalla työelämän murros muuttaa ammattilaisten työtä yhä kiihtyvämmällä tahdilla.

Palkkatutkimus 2020: Myyntialan merkitys näkyy palkkapussissa6.4.2021 10:22:25 EEST | Tiedote

Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n teettämä tutkimus osoittaa, että myynnin ja markkinoinnin osaajien palkat ovat pysyneet koronapandemiasta huolimatta verrattain korkealla tasolla. Tutkimukseen vastanneiden mediaanipalkka oli 5 000 €/kk vuonna 2020. Hyväpalkkaisuus kuitenkin kohdentuu vain tietyille toimialoille. Lisäksi tutkimus osoittaa, että naisten palkat jäävät edelleen tuntuvasti miesten palkkoja jälkeen.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye