Visit NaantaliVisit Naantali

Naantali saa oman 0 euron

Jaa

Toukokuun lopulla ilmestyy Euroopassa hyvin suosittu matkamuisto ja keräilykohde: 0 euron seteli, jossa on kaksi tunnettua kohdetta Naantalista: Kultaranta ja Naantalin Kylpylä. Seteliä on painettu vain 5000 kpl.

Nollasetelit ovat nimellisarvoltaan nollan euron arvoisia euroseteleitä, joissa on oikean setelin turvatekijät. Niitä painetaan turisteille sekä numismaattisiksi keräilykappaleiksi. Ne ovat nousseet paikoittain suositummiksi kuin esimerkiksi matkamuistoksi ostettavat postikortit. Nollaseteleitä on painettu vasta vuodesta 2015 asti.

Euroopan keskuspankki (EKP) on myöntänyt yksityisoikeuden ranskalaiselle Oberthur setelipajalle painattaa nollaseteleitä oikean eurosetelin tavoin samalle paperille sekä samoilla turvatekijöillä. Monen nollasetelin keräilyarvo Suomen ulkopuolella on noussut jo yli sataan euroon asti. Esimerkiksi vuoden 2016 Duisburgin stadionia kuvaava nollaseteli voi maksaa lähes tuhat euroa.

Naantali-seteliä on saatavilla Naantalin Kylpylästä ja Visit Naantalin toimistolta sekä Suomen Filateliapalvelu Oy:stä. Setelin myyntihinta on 5 euroa.

Lisätietoja:

Suomen Filateliapalvelu Oy

Tatu Untinen p. 040 5455624, tatu.untinen@filateliapalvelu.com

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Visit Naantali

Kuka heitetään mereen tänä vuonna ja saa kylmän kylvyn?19.7.2019 13:38:34 EESTKutsu

Naantali valmistautuu jälleen Valtakunnan Virallisen Unikeonpäivän ™ viettoon. Suomen ja Valtakunnan Virallinen Unikeko ™ 2019 heitetään mereen perinteitä noudattaen lauantaina 27.7.2019 klo 7.00 Naantalin vanhassa kaupungissa. Tervetuloa seuraamaan tuoreen Unikeon mereen heittämistä sekä sen jälkeen nauttimaan aamiaista Wanhan Kaivohuoneen terassille. Tuore Unikeko 2019 liittyy aamiaiselle noin klo 7.30. Unikeonpäivän vietto aloitetaan jo pe 26.7. jolloin markkinat avautuvat klo 15 ja klo 17 alkaen tanssitaan Kirkkopuistossa Sekahaku ry:n ja Semitesin johdolla. Kirkkopuistossa on tuttuun tapaan ohjelmaa non-stop la 27.7. ja päivä huipentuu Unikekokonserttiin, jossa Kimmo Blomin ja Miracle Bandin Queen Show. Liitteenä päivän ohjelma, Unikeon perinne ja Unikeot kautta aikojen Naantalissa. Unikeonpäivän lisätiedot, ilmoittautuminen aamiaiselle sekä Unikeon yksittäiset haastatteluajat: Tarja Rautiainen, p. 040 747 8847 Ystävällisin Unikekoterveisin Tarja Rautiainen

Smaku Tour rantautuu Naantaliin - herkullinen päätapahtuma 15.6.2019 Kaivohuoneella!6.6.2019 15:00:00 EESTTiedote

Jo kolmena kesänä Porvoossa toteutettu, huippusuosion saanut ruokatapahtuma Smaku saapuu kesäkuussa Naantaliin. Smakun aikana 6.-14.6.2019 on mahdollisuus kierrellä maistelemassa ravintoloiden ja kahviloiden smakuannoksia 7 euron hintaan. Jokainen ravintola toteuttaa Smakua varten maisteluversion vähintään yhdestä alku-, pää- tai jälkiruoka-annoksesta. Tervetuloa kiertelemään Naantalin sataman alueen ravintoloissa yhdessä herkutellen!

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme