Naantalin kaupunki

Naantalin liikuntapalvelut tarjoaa liikettä ja iloa arkeen nyt sosiaalisessa mediassa

Jaa

Naantalilaisille tarjotaan keväällä 2020 videovinkkejä ja -ohjeita liikkumiseen ja hyvinvointiin kotona ja kotiympäristössä.

Naantalin liikuntapalvelut tarjoaa kaupunkilaisille liikettä ja hyvinvointia nyt uusin keinoin: Liikuntapalvelut on julkaissut oman YouTube-kanavan, jonne jaetaan kevään ajan säännölliseen tahtiin erilaisia liikuntaan ja hyvinvointiin liittyviä videoita.

– Haluamme tuoda iloa ja liikettä koteihin sekä auttaa ylläpitämään fyysistä kuntoa, kertoo liikunnanohjaaja Anu Saarni.

– Kaikki liikuntavinkki- ja ohjevideot on tehty niin, että ne voi tehdä yksin tai koko perheen voimin joko sisällä kotona tai ulkona kodin lähellä, esimerkiksi pihamaalla tai lähimetsässä.

Myös ikäihmiset ja soveltava liikunta on otettu videoita tehdessä huomioon.

YouTube-kanavalta löytyy jo useita videoita, esimerkiksi niska-hartiaseudun, lantion ja jalkojen jumppia sekä leikki-ideaa lasten välitunneille. Viikonloppujen ratoksi tarjotaan koko perheelle sopivia liikuntavinkkejä. Ensi viikolla taas on tulossa esimerkiksi lasten joogaa, jongleerausta sekä soveltavan liikunnan ohjaaja Heidi Suomisen Tanssien tasapainoa -tunti.

– Ajatuksenamme on myös tarjota kerhotoimintaa kouluikäisille YouTuben välityksellä, Saarni kertoo.

Liikuntapalveluilla on nyt myös käynnissä kysely, jossa naantalilaiset pääsevät ehdottamaan, millaisia liikuntavinkkejä ja -ohjeita he toivoisivat videoiden muodossa. Kysely on auki koko kevään ajan. Saarni kertoo, että jo muutamia ehdotuksia on tullut kyselyn sekä liikuntapalveluiden Liikkuva Naantali -Facebook-sivun kautta. Toiveita pyritään toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan.

Liikuntapalvelut tuottaa liikuntavideoita kotioloissa ja pihapiirissä hyödynnettäväksi ja joko yksin tai perheen kanssa tehtäväksi. Nyt kannattaa tutustua erityisesti omiin lähimetsiin ja lähteä niihin virkistäytymään suosittujen kohteiden ja ulkoliikuntapaikkojen sijaan. Ulkoillessa on aina hyvä muistaa noudattaa turvaetäisyyksiä sekä valtioneuvoston linjauksia ihmisten kokoontumisesta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anu Saarni
liikunnanohjaaja
Naantalin kaupunki
050 464 9908
anu.saarni@naantali.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Naantalin kaupunki
Naantalin kaupunki
PL 43
21101 Naantali

02 4345 111http://www.naantali.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme