Visit Naantali

Naantalissa venevieraita ruuhkaksi saakka

Jaa
Käytettyjen veneiden myyntinäyttely Veneet Esilllä 2017 päättyi sunnuntaina Naantalissa tyytyväisten hymyjen kera. Yleisöä ja veneitä oli Naantalissa viikonlopun aikana ennätysmäärä ja kauppaa tehtiin vilkkaasti.

Näyttelyssä vieraili viikonlopun aikana noin 8000 kävijää. Kävijämäärän sijaan oleellisempaa on kuitenkin se, miten paljon tapahtuma poikii venekauppoja. Viikonlopun aikana saimme kuulla vajaan kymmenen veneen vaihtaneen omistajaa. Aikaisempien vuosien kokemuksen perusteella sama määrä kauppoja tehdään vielä näyttelyn jälkeisellä viikolla, kertoo näyttelyn toimitusjohtaja Tuomas Levanto.

Sää suosi Veneet Esillä näyttelyä koko viikonlopun ajan ja lauantaina iltapäivällä laitureille muodostui jopa ruuhkaa. Näyttelyssä oli tänä vuonna esillä lähes 100 venettä. Purjeveneiden runsas määrä sai kiitosta näyttelyvierailta.

Veneet Esillä -näyttelyssä Siesta 32 -purjevenettä myymässä ollut Jouko Koskinen kertoi, että vielä viikonlopun aikana vene ei mennyt kaupaksi, mutta kiinnostuneita oli useita ja näiden kanssa jatketaan keskusteluja viikonlopun jälkeen.

-Tällaisessa tapahtumassa veneen myyminen on aivan eri asia kuin pelkkä myynti-ilmoitus netissä. Mahdolliseen veneen ostajaan saa kontaktin ja pääsee esittelemään veneen ominaisuuksia. Olen aika luottavaisin mielin, että täältä saaduista kontakteista joku etenee kauppaan saakka, Jouko Koskinen kertoo näyttelyn päättyessä.

Käytettyjen veneiden välitysmyyntiin erikoistuneella Blue Ocean Oy:llä oli Naantalissa esillä 15 venettä, sekä moottori- että purjeveneitä. 

Etenkin purjeveneet herättivät Blue Ocean Oy:n Seppo Sutelan mukaan paljon mielenkiintoa.

-Asiakkaita oli laajalti ympäri Suomea, se ehkä hiukan yllättikin. 

Tänne oli tultu vartavasten jopa Oulusta ja Keski-Suomesta saakka, pääkaupunkiseudulta oli enemmänkin väkeä. Naantalin Veneet Esillä -tapahtuma on yksi Suomen parhaista venenäyttelytapahtumista ja uskoisin 3-4 veneen menevän kaupaksi täältä saatujen kontaktien perusteella, Sutela toteaa.

Lisätiedot

Tuomas Levanto, toimitusjohtaja, Naantalin Venemessut, puh. 040 413 4143

Ville Vuorio, tiedottaja, Naantalin Venemessut, puh. 0400 932 235

www.veneetesilla.fi

www.naantalinvenemessut.fi

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Visit Naantali

Ravintola Tammiston Kuulas Naantalissa tarjoaa Suomen parhaat ruokaelämykset5.12.2023 07:51:00 EET | Tiedote

"Jotain erilaista ja innovatiivista" - Hungry for Finland -kilpailun voitto Naantaliin. Ravintola Tammiston Kuulas tarjoaa Suomen parhaat ruokaelämykset. Hungry for Finland 2023 -ruokamatkailukilpailun voittajaksi on valittu naantalilaisen Tammiston Kuulas -ravintolan kaksi tuotetta: kaikkia aisteja kutkuttava Piknik omenapuun alla ja saariston makuja tarjoava Taste of Archipelago -tapahtuma.

Piknik Omenapuun alla ja Taste of Archipelago Naantalista Suomen paras ruokamatkailutuote 202330.11.2023 15:15:00 EET | Tiedote

Hungry for Finland Ruokamatkailukilpailun arviointiraati on valinnut naantalilaisen Tammiston Kuulas-ravintolan Piknik Omenapuun alla ja Taste of Archipelago -tapahtuman Suomen parhaaksi ruokamatkailutuotteeksi 2023. Palkinnon jakoi maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah. Kilpailuun osallistui 46 monipuolista ja tasokasta tuotetta ammattilaissarjassa. Tänä vuonna erityistavoite oli saada mukaan vastuullisuuteen ja paikallisuuteen perustuvia tuotteita. Myös muut naantalilaiset yritykset ovat keränneet merkittäviä palkintoja loppuvuoden aikana, ja ne tarjoavat asiakkailleen elämyksellisiä ja vastuullisia tuotteita.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye