Työeläkeyhtiö Elo

Näin eläkeläinen pysyy vetreänä ja virkeänä talvella

Jaa

Reipas ulkoilu, tanssiharrastukset ja aivopähkinät saavat eläkeläisen talvikuukaudet kulumaan kuin siivillä. Liukkailla säillä kannattaa kuitenkin varustautua sopivasti. Aktiivisena kannattaakin pysyä, vaikka vaivaa olisi ehtinyt kertyä.

Elo kysyi vinkkejä eläkeläisten talvenviettoon. Moni vastaaja neuvoi nauttimaan ulkoilusta säässä kuin säässä. (Kuva: iStock)
Elo kysyi vinkkejä eläkeläisten talvenviettoon. Moni vastaaja neuvoi nauttimaan ulkoilusta säässä kuin säässä. (Kuva: iStock)

Suomi on jo hyvän aikaa sitten palannut työn ja koulun pariin juhlapyhien jälkeen. Eläkeläisten viikot sitä vastoin saattavat käydä hiljaisiksi pitkinä talvikuukausina.

Työeläkeyhtiö Elo kysyi Facebook-sivullaan vinkkejä eläkeläisten aktiiviseen talveen. Moni vastaaja neuvoi ulkoilemaan säässä kuin säässä, viettämään aikaa lastenlasten kanssa sekä tekemään erilaisia käsitöitä ja aivotyötä vaativia ristikoita.

Myös teatterissa ja konserteissa käynti, hyvä ruoka, lukeminen ja monipuoliset liikunnalliset harrastukset tanssista ja joogasta virkistävään avantouintiin saivat puolestapuhujia.

– Liikunta on eläkeläisen elämänlaadun kivijalka. Uimahallin rauhallisia aikoja arkipäivisin on hyvä hyödyntää ja esimerkiksi vesijuoksu on oivallinen liikuntamuoto, vaikka olisi nivelrikkoa tai kipuvaivoja, toteaa Elon ylilääkäri Liisamari Krüger.

Nastakengät ja sauvat avuksi jäisille teille

Moni kommentoija totesi ulkoilevansa mielellään myös talvella. Toiset totesivat jättävänsä ulkoilun vähiin liukastumisen pelossa.

– Refleksien hidastuessa talviulkoilu on eläkeläiselle usein liukkauden vuoksi vaikeaa. Siihen apukeinoiksi kannattaa ottaa napakat nastakengät ja ajoittaa lenkit valoisaan päivänaikaan. Kävelysauvoista saa myös lisätukea, muistuttaa Krüger.

Palkkatyöstä ja vapaaehtoishommista iloa myös vanhuuseläkkeellä

Töiden tekemistä voi jatkaa vapaasti vanhuuseläkkeen rinnalla ja muutama kommentoija kertoi tarttuneensa tähän mahdollisuuteen. Vanhuuseläkkeellä on myös mahdollista aloittaa uusi työsuhde tai toimia yrittäjänä.

– Eläkkeen rinnalla tehdystä työstä karttuu myös eläkettä, jonka voi hakea maksuun ylimmässä eläkeiässä, muistuttaa Elon eläkeneuvontapäällikkö Satu Saulivaara

Sosiaalista kanssakäymistä toimivien kannattaa myös miettiä vapaaehtoistyön tekemistä tai oman alueen eläkeyhdistysten toimintaan osallistumista.

Ideoita rattoisaan talvenviettoon – ”täysi ralli päälle”

”Joka päivä kävelylenkki. Hyvää ruokaa nassuun ja kunnon päikkärit. Siitä on eläkeläisen päivä tehty.”

”Ei kannata ottaa eläkeläisen statusta vaan täysi ralli päälle. Uutta kehiin!”

”Metsän raivaus ja polttopuiden teko. Välillä sitten kudin kainalossa mielimusiikkia kuunnellen.”

”Raitis ilma kutsuu, joten piikkilenkkarit jalkaan ja sauvakävelemään.”

”Elän normaalia elämää syöden kevyesti ja terveellisesti. Harrastan teatterikäyntejä ja käyn myös konserteissa.”

”Harrastuksia, minulla kielien opiskeleminen kansalaisopistossa, käsitöitä, lukemista, ristisanatehtäviä ja ulkoiluakin välillä.”

”Teen hiljakseen töitä yrittäjänä: verkko-opettajana tutoroin ja kirjoittelen juttuja.”

”Meillä ulkoillaan ja tanssitaan vähintään kerran viikossa. Harrastan haitarinsoittoa ja tiffany-lasitöitä.”

”Lastenlapset on parasta. Heistä saa paljon iloa ja näkee elämän jatkumon.”

”Vapaaehtoista toimintaa kyläyhdistyksessä, kerran viikossa boccian peluuta eläkeläisten kanssa. Yhteinen toiminta eri ikäisten ja erilaisten ihmisten kanssa tuo energiaa.”

”Eläkeläismatkoilla, kuntosaleilla, karaokessa ja yhteislauluissa. Vierivä kivi ei sammaloidu.”

”Päivässä kaksi kertaa pitkähkö lenkki pitää kuntoa yllä ja ei ole nukkumisen ongelmia.”

”Eläkeläisyhdistyksissä on tosi paljon erilaisia aktiviteettejä ja sosiaalista yhdessäoloa.”

”Sauvat käteen, piikit pohjiin ja lenkille liukkaillekin!”

”Osta pilkkivehkeet ja lähde hakemaan tuoretta ruokaa kavereiden kanssa.”

”Vaihteeksi 1 000 palan palapeli on levällään olohuoneen pöydällä.”

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Elo kysyi vinkkejä eläkeläisten talvenviettoon. Moni vastaaja neuvoi nauttimaan ulkoilusta säässä kuin säässä. (Kuva: iStock)
Elo kysyi vinkkejä eläkeläisten talvenviettoon. Moni vastaaja neuvoi nauttimaan ulkoilusta säässä kuin säässä. (Kuva: iStock)
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Työeläkeyhtiö Elo
Työeläkeyhtiö Elo
Revontulentie 7
02100 ESPOO

020 703 50http://www.elo.fi

Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.

Suomalaisista yrityksistä joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin 520 000 työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme 240 000 eläkkeensaajasta ja 25 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.

Elo syntyi 1.1.2014, kun Eläke-Fennia ja LähiTapiola Eläkeyhtiö fuusioituivat. www.elo.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo

Elo jatkaa sijoittamista Suomen Teollisuussijoitus Oy:n rahastoissa5.2.2020 12:38:47 EETTiedote

Elo on mukana Suomen Teollisuussijoitus Oy:n perustamassa Kasvurahastojen Rahasto IV Ky:ssä (KRR IV). KRR IV käynnistyy 165 miljoonan euron pääomilla jatkamaan ja edistämään kasvuyritysten rahoituksen tarjontaa. Rahasto jatkaa aiempien KRR-rahastojen menestyksekästä sijoitustoimintaa ja sijoittaa edeltäjiensä tavoin kotimaisiin alku- ja kasvuvaiheen pääomasijoitusrahastoihin. Rahaston tarkoitus on vuosien 2020–2025 aikana sijoittaa 10–14 kotimaiseen pääomasijoitusrahastoon. – Olemme tukeneet viimeisen kymmenen vuoden aikana KRR-konseptin kautta kymmenien uusien pääomasijoitusrahastojen syntymistä ja skaalautumista. Samalla suomalaiset eläke- ja vakuutusyhtiöt osallistuvat yhteiskunnallisesti merkittävien kasvuyritysten rahoittamiseen ja saavat myös todistetusti vastuullista tuottoa, toteaa Tesin rahastosijoituksista vastaava johtaja Matias Kaila. – KRR-rahastot ovat olleet Elolle merkittävä kanava vaikuttaa ja kantaa vastuuta kotimaisen uuden yritystoiminnan mahdollistamisesta ja innov

Työkyvyttömyyden kasvu jatkui – mielenterveyden sairaudet korostuivat 35–44-vuotiailla ja erityisesti alle 35-vuotiailla30.1.2020 07:45:00 EETTiedote

Mielenterveyden sairaudet olivat viime vuonna työeläkeyhtiö Elon myöntämien uusien työkyvyttömyyseläkkeiden yleisin syy ensimmäistä kertaa yhtiön historiassa. Mielenterveyssyistä johtuvien työkyvyttömyyseläkkeiden määrä kasvoi 10 prosenttia. Mielenterveyden sairauksien takia työkyvyttömyyseläkettä haetaan useimmiten alle 35-vuotiaiden ikäryhmässä.

Antti Aho jatkaa työeläkeyhtiö Elon hallituksen puheenjohtajana21.1.2020 12:13:17 EETTiedote

Elon hallitus valitsi kokouksessaan 20.1.2020 hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajat vuodelle 2020. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Aava Terveyspalvelut Oy:n toimitusjohtaja Antti Aho. Elon hallituksen ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkaa 31.3. asti Palvelualojen ammattiliiton Executive Advisor Ann Selin. 1.4. ensimmäisenä varapuheenjohtajana aloittaa Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder. Toisena varapuheenjohtajana jatkaa SOK:n henkilöstöjohtaja Susa Nikula. Hallituksen apuna sen tehtävien hoidossa ovat nimitys- ja palkitsemisvaliokunta sekä tarkastusvaliokunta. Hallituksen puheenjohtajisto muodostaa nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan, ja sen puheenjohtajana toimii hallituksen puheenjohtaja. Tarkastusvaliokunnan jäseninä jatkavat Jari Karlson (pj.), Marjo Matikainen-Kallström ja Niklas Sonkin. Hallituksen jäsenet 1.1.2020 alkaen Antti Aho, toimitusjohtaja, Aava Terveyspalvelut Oy Sture Fjäder, puheenjohtaja, AKAVA Minna Helle, työmarkkinajohtaja, Teknologiateollisuus Jari

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme