HSY

Näin helpotat sako- tai umpikaivon tyhjennystä talvella

Jaa
Talven haastavat sää- ja keliolosuhteet voivat vaikuttaa pientalojen sako- ja umpikaivojen sekä muiden jätevesijärjestelmien lietesäiliöiden tyhjennyksiin. Omalla toiminnalla voi helpottaa ja jouduttaa tyhjennyksiä merkittävästi.

Haasteita lietekuljetusautoille aiheuttavat erityisesti mäet sekä lumi ja jää. Tyhjennysten tilaukset kannattaa tehdä hyvissä ajoin.

– Moni mäki voi olla painavalle lietekuljetusautolle hankala, vaikka se ei aiheuttaisikaan tavalliselle henkilöautolle ongelmia. Siksi toivomme jo tilausvaiheessa tiedon siitä, johtaako kaivolle mäkeä tai onko paikalle kiertotietä. Talvella mäkien riittävä hiekoittaminen on tärkeää, muistuttaa HSY:n käyttöpäällikkö Johanna Rusanen.

Lumiset ja jäiset kelit voivat myös hankaloittaa lietekuljetusautojen perillepääsyä. Lumen alla olevien teiden kantavuutta on vaikea arvioida, ja tämä voi johtaa painaumiin tai jopa tieltä suistumisiin. Siksi tien kaivolle tulisi olla aurattu ja hiekoitettu. Kaivon paikka on hyvä merkitä esimerkiksi aurauskepillä, ja lumessakin kaivon luo tulisi olla polku. Kaikki kaivonkannet tulee olla kaivettuna esiin lumesta.

Hyvät vinkit lietekuljetusauton tuloon varautumiseen löydät videoltamme Sako- ja umpikaivon tyhjennys – näin tilaat ja varaudut tyhjennykseen. Saostuskaivojen tyhjennykset kannattaa yrittää ajoittaa keväisiin ja syksyihin, jotta voidaan välttyä putkistojen jäätymisriskiltä.

Lisätietoja:

www.hsy.fi/sakokaivot

Käyttöpäällikkö Johanna Rusanen, puh. 040 087 7254, johanna.rusanen@hsy.fi 

Yhteyshenkilöt

Käyttöpäällikkö Johanna Rusanen, puh. 040 087 7254, johanna.rusanen@hsy.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.                         

HSY – Puhtaasti parempaa arkea

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSY

Katupölyä on nyt runsaasti ilmassa – terveetkin voivat saada ärsytysoireita9.4.2024 12:15:26 EEST | Tiedote

Katupölykausi on nyt käynnissä, ja ilmanlaatu on monin paikoin välttävä tai huono pääkaupunkiseudulla, kertoo Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY. THL muistuttaa, että katupölylle altistuminen esimerkiksi työ- tai koulumatkalla tai ulkoillessa aiheuttaa monelle oireita, kuten nuhaa ja silmien kirvelyä. Etenkin pienet lapset, vanhukset ja kroonisia hengityselin- ja sydänsairauksia sairastavat ovat herkkiä hiukkasten aiheuttamille haitoille.

HSY saavutti kuntien energiansäästötavoitteen etuajassa – typpioksiduulipäästö kasvatti kasvihuonekaasupäästöjä22.3.2024 10:52:16 EET | Tiedote

Päästövähennysten toimenpiteet Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) ilmastotyössä ovat edistyneet suunnitelmallisesti. Kuntien energiatehokkuussopimuksen (KETS) yhteydessä asetettu 7,5 % energiansäästötavoite saavutettiin selvästi ennen määräaikaa, vaikka toiminnasta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt kasvoivatkin vuonna 2023 yli kymmenen prosenttia (13 %). Päästökertymä oli yhteensä 109 000 tonnia hiilidioksidisiksi muutettuna. Edellisvuotta suurempi päästö johtui poikkeuksellisten sääolosuhteiden aiheuttamasta typpioksiduulin päästöpiikistä Viikinmäen jätevedenpuhdistamolla.

HSY:n hallituksen päätökset 22.3.202422.3.2024 10:51:35 EET | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hyväksyä vuoden 2023 tilinpäätöksen ja lähettää sen edelleen yhtymäkokouksen käsittelyyn. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat hankesuunnitelmat ja hankinnat: - Espoon Miilukorpi II vesihuollon hankesuunnitelma - Vantaan Muuran vesihuollon hankesuunnitelma - Kartongin keräys- ja kuljetustyöhön Espooseen, Kauniaisiin ja Kirkkonummelle valittiin urakoitsijaksi yhdelle osa-alueelle Remeo Oy, yhdelle osa-alueelle STP Group Oy ja kahdelle osa-alueelle Verdis Oy. Hallitus sai tiedoksi HSY:n kasvihuonekaasupäästöt ja energiankulutuksen vuonna 2023. Hallitus päätti jättää pöydälle asian 6, HSY:n osallistuminen Vantaan ratikan alliansseihin. Kokouksessa käsitellyt muut asiat päätettiin ehdotusten mukaisesti. Tiedotamme kokouksen jälkeen erillisellä tiedotteella HSY:n kasvihuonekaasupäästöistä ja energiankulutuksesta vuonna 2023. Kokouksen esityslista/pöytäkirja, jossa on lisää edellisistä sekä muut käsitellyt asiat: http

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye