Tapio

Näin huomioit kallioelinympäristöt metsänkäsittelyssä — kivenkova raportti julkaistu

Jaa
Metsätalouskäytännöt ovat ratkaisevassa asemassa kallioiden luontotyyppien ja lajiston turvaamisessa. HardRock-hankkeen tuore "Kallioelinympäristöt metsänkäsittelyssä" -raportti kokoaa olemassa olevan tiedon kallioelinympäristöjen tilasta, tunnistamisesta ja käsittelystä. Raportti auttaa tekemään perusteltuja päätöksiä sekä metsäluonnon monimuotoisuuden että metsänomistajan talouden kannalta.
Kuva: Tytti Kontula, Suomen ympäristökeskus
Kuva: Tytti Kontula, Suomen ympäristökeskus

HardRock-hankkeen 31.8.2022 julkaistu metsänkäsittelyraportti on koostettu yhteistyössä Tapion, Suomen ympäristökeskuksen ja Suomen metsäkeskuksen asiantuntijoiden kanssa. HardRock-hanke kuuluu METSO-ohjelman kehittämishankkeisiin.

Tunnista arvokkaimmat kohteet

Oikeiden kohteiden tunnistamiseen ja menetelmien valintaan tulee kiinnittää riittävää huomioita, koska vain pieni määrä Suomen kallioelinympäristöistä on monimuotoisuuden kannalta merkittäviä. Erityisarvoja omaavia elinympäristöjä ovat esimerkiksi uhanalaisten lajien kasvupaikat, eliöyhteisöiltään rikkaat sekä keskiravinteiset/lehtomaiset jyrkänteet, kalkkikalliot ja serpentiinikalliot.

Kallioelinympäristöissä täytyy tietää mitä tekee

Kun arvokas kohde on tunnistettu, tulee miettiä myös oikeaa metsänkäsittelytapaa. Raportissa käydään tätä läpi kalliojyrkänteiden ja kalliometsien osalta.

– Esimerkiksi kalliometsämosaiikeissa säästöpuustoa on suositeltavaa kohdentaa kallioalueille. Luonnonhoidon menetelmien oikea kohdentaminen hyödyttää silloin myös metsänomistajan kukkaroa, kertoo luonnonhoidon johtava asiantuntija Lauri Saaristo Tapiosta.

Tieto siirtyy Metsänhoidon suosituksiin

HardRock-hankkeen metsänkäsittelyohjeita hyödynnetään Metsänhoidon suositusten päivittämisessä. Suositusten kautta kallioelinympäristöjen monipuolinen huomioon ottaminen saadaan osaksi hyvän metsänhoidon kokonaisuutta.

Lisätietoja

Tiina Törmänen, metsänhoidon ilmastoasiantuntija, Tapio, tiina.tormanen@tapio.fi, puh. 029 432 6510
Lauri Saaristo, johtava asiantuntija, Tapio, lauri.saaristo@tapio.fi, puh. 029 432 6055

Raportti löytyy HarRock-hankkeen verkkosivuilta.

Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä tapio.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.

Avainsanat

Kuvat

Kuva: Tytti Kontula, Suomen ympäristökeskus
Kuva: Tytti Kontula, Suomen ympäristökeskus
Lataa
Kuva: Lauri Saaristo, Tapio
Kuva: Lauri Saaristo, Tapio
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tapio
Tapio
Maistraatinportti 4 A
00240 Helsinki

02 9432 6000https://tapio.fi

Tapio on metsän, luonnon ja paikkatiedon asiantuntija - metsäntuntija. Tarjoamme käytännön kokemukseen ja tutkimustietoon perustuvia asiantuntijapalveluita: luotettavaa tietoa, tehokkaita ratkaisuja sekä työvälineitä metsien kestävään hyödyntämiseen. Tapio jalkauttaa metsään ja luontoon liittyvää riippumatonta tietoa sekä toimintavaihtoehtoja metsänomistajien ja metsäammattilaisten käyttöön. Tapio kustantaa myös luontoaiheisia kirjoja. Tapio-konserniin kuuluvat emoyhtiö Tapio Oy sekä tytäryhtiö Tapio Palvelut Oy.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tapio

EU kiinnostui maaperästä – miksi myös metsänomistajan pitäisi?1.2.2024 13:18:46 EET | Tiedote

Maaperä toimii kasvualustana, elinympäristönä, veden suodattajana, ravinteiden kierrättäjänä ja hiilivarastona. Siksi maaperän hyvästä kunnosta on syytä pitää huolta. Miten maaperä tulisi huomioida metsänhoidossa? Entä mitä uutta tuo tullessaan EU:n maaperädirektiivi suomalaisten metsien näkövinkkelistä? Metsäntuntijat-podcastin uudessa jaksossa aiheesta keskustelevat neuvotteleva virkamies Paula Perälä ympäristöministeriöstä, tutkija Tiina Törmänen Lukesta ja luonnonhoidon johtava asiantuntija Lauri Saaristo Tapiosta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye