Kustannusosakeyhtiö Otava

Näin järjestät asiasi kuoleman jälkeen - KUTSU uutuuskirjan julkistustilaisuuteen

Jaa
Kuolema on koskettanut useimpia ennen kuin se tulee omalle kohdalle. Silti moni meistä ei halua miettiä etukäteen omaa poismenoa. Kun minua ei enää ole -täyttökirja tarjoaa tärkeän apuvälineen kuoleman jälkeen. Tule kuulemaan kirjan teemoista julkistustilaisuuteen keskiviikkona 11.9.

Syyskuun alussa ilmestyvä Kun minua ei enää ole -täyttökirja auttaa suunnittelemaan elämää kuolemaa pidemmälle. Kirja täytetään valmiiksi, jotta omat toiveet välittyvät eteenpäin lähiomaisille. Ajoissa täytettynä se on myös viimeinen palvelus läheisille ja aina hyödyllinen lahjaidea hänelle, jolla on jo kaikki.

”Kirjaa voi täyttää joko itsekseen tai läheisen kanssa. Samalla se tarjoaa hyvän hetken pohtia tärkeitä asioita ja keskustella niistä etukäteen. Näin mitään ei jää sanomatta”, kirjan kirjoittanut toimittaja Eija Mansikkamäki (s.1970) kuvailee.

Mansikkamäki on palkittu talous- ja politiikan toimittaja, jonka intohimoja ovat matkailu, ruoka, lavatanssi ja meri - siis tämä elämä. 

KUTSU MEDIALLE:

Tervetuloa julkistustilaisuuteen keskiviikkona 11.9. Otavalle (Uudenmaankatu 10) klo 17-19.

Mansikkamäki keskustelee tilaisuudessa vuoden 2013 tangokuningas Kyösti Mäkimattilan kanssa kirjan teemoista.

Täyttökirjaa voi ostaa paikan päällä. Myös Mäkimattilan Yösydänhetkiä-runokirja (Otava, 2017) on myynnissä julkistustilaisuudessa.

Ilmoitathan tulostasi viimeistään 9.9 mennessä osoitteeseen eeva.louko@otava.fi

Tekijän haastattelupyynnöt ja kirjan pdf-vedokset: eeva.louko@otava.fi

Arvostelukappaleet: arvostelukappaleet@otava.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Otava
Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

Puhelinvaihde 09 15661https://otava.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Tervetuloa Otavan ja Liken Jännäri-iltaan 24.4.!28.3.2024 11:14:09 EET | Tiedote

Vuoden jännittävimmässä kirjallisessa illassa Baba Lybeckin haastateltavina ovat kansainväliset jännäritähdet Jens Lapidus ja Chris Carter. Kotimaisista huippudekkaristeista mukana ovat Elina Backman, Tuomas Niskakangas, Jari Salonen ja Saila-Mari Kohtala. Otavalla järjestettävään iltaan on vapaa pääsy, tilaa on rajoitetusti. Varmista paikkasi kevään kovimpaan rikoskirjallisuuden tapahtumaan ilmoittautumalla tästä linkistä: https://forms.gle/UEjmtizJogu4Vt1T6.

Suomeen saapuvan Andrei Kurkovin Kuolleen miehen kaveri on tragikoominen tarina nuoren miehen elämäntuskasta neuvostoajan jälkeisessä Kiovassa27.3.2024 12:45:00 EET | Tiedote

Toukokuussa Helsinki Litiin saapuva Andrei Kurkov on palkittu ja arvostettu ukrainalainen kirjailija ja toimittaja. Yli 40 kielelle käännettyjen, mustanpuhuvan huumorin sävyttämien romaaniensa lisäksi hänet tunnetaan kansainvälisen median aktiivisena Ukraina-kommentaattorina. Kuolleen miehen kaveri on Kurkovin kolmas suomennettu romaani.

Anna-Sofia Bernerin uutuuskirja vie lukijan syvälle Yhdysvaltoihin ja valottaa, mitä maassa oikeasti tapahtuu22.3.2024 12:26:00 EET | Tiedote

Anna-Sofia Bernerin Kymmenen haavaa Amerikan sydämessä vie lukijan amerikkalaisten olohuoneisiin ja baaritiskeille, mielenosoituksiin ja kirkkoihin, Keskilännen ruostevyöhykkeelle ja Louisianan suistomaalle. Teos koostuu kymmenestä eri teemoihin keskittyvästä luvusta, joista kukin valaisee amerikkalaista kipukohtaa. Käsitellyiksi tulevat niin uskonto, rasismi, väestökehitys kuin puolueetkin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye