Royal Canin Finland

Näin luot eläinystävällisen työpaikan

Jaa
Etätyö ja pandemia-aika ovat näkyneet myös Suomessa koirabuumina. Rajoitusten hellittäessä ja ihmisten palatessa toimistoille työnantajat pohtivatkin, toivotetaanko myös lemmikit tervetulleiksi työpaikoille. Kuusi kymmenestä amerikkalaisesta yrityksestä ilmoitti kyselyssä haluavansa tehdä toimistoelämästä joustavampaa koiranomistajille. Mahdollisuus tuoda lemmikkejä toimistoon voi olla ratkaiseva työnantajan valinnassa nuoremmille työntekijöille.

Royal Caninilla eläinystävällisyys on olennainen osa työkulttuuria. Yrityksen edustajat jakavat nyt parhaat vinkkinsä siihen, miten työnantaja voi luoda eläinystävällisen työympäristön ja ottaa samalla huomioon sekä työntekijöiden että nelijalkaisten ystävien hyvinvoinnin.

– Kodin ja työn raja on muuttunut viimeisen parin vuoden aikana. Edessämme on uusi vaihe, jossa tarvitaan uusia näkökulmia ja klassisista toimistokäytännöistä poikkeavaa joustavuutta, sanoo Tessi Romell, Royal Canin Nordicsin toimitusjohtaja.

Suurin osa aikoo toivottaa lemmikit tervetulleiksi toimistolle pandemian jälkeen

Elintarvikeyhtiö Marsin omistaman Banfield Pet Hospitalin tilaaman, 500 yhdysvaltalaista johtajaa kattaneen kyselyn mukaan kuusi kymmenestä yhdysvaltalaisyrityksestä haluaa tehdä toimistoelämästä joustavampaa lemmikkien omistajille pandemian jälkeen. Lisäksi toisen tutkimuksen mukaan joka toinen Z-sukupolven edustaja ja joka kolmas milleniaali harkitsee työpaikan vaihtamista pandemian jälkeen, jos nykyiselle työpaikalle ei saa tuoda lemmikkejä.*

– Suosittelen työnantajia perehtymään asiaan ja pohtimaan toimistojensa eläinystävällisyyttä. Uskon, että joustavien ratkaisujen tarjoaminen sekä työntekijöiden työ- ja yksityisen ajan tasapainon edistäminen ovat kilpailuetuja enenevässä määrin, Tessi Romell sanoo.

Käytännöt ovat tärkeitä

Koirat eivät ole ainostaan tervetulleita Royal Caninin Kööpenhaminan-toimistolle, vaan ne ovat olennainen osa työpaikan kulttuuria. Toimistossa on koirahuone, jossa valaistus, ilma ja taustamusiikki säädetään koirille sopiviksi. Ennen kuin työntekijä tuo koiransa toimistolle, hän allekirjoittaa sopimuksen, joka pitää sisällään muun muassa vaatimukset rokotuksista, huoneiden siisteydestä ja koiran käytöksestä.

– Jos yritys päättää sallia koirien tuomisen toimistoon, on tärkeää, että on olemassa selkeät käytännöt. Esimerkiksi Royal Caninin toimistolla koirat eivät saa häiritä työntekoa haukkumalla tai kulkea vapaina, Tessi Romell sanoo.

Royal Caninin talousasiantuntijan Jonas Dahlqvistin mielestä koirat tuovat iloa, mutta myös rauhoittavat työympäristöä. Koirien läsnäolo lisää myös työntekijöiden välistä yhteisöllisyyttä. Hän arvostaa myös sitä, että toimisto on suunniteltu joustavasti niin, että työpisteen valinnassa on vaihtoehtoja.

– Meillä on toimiston avoin osuus, jossa koirat ovat sallittuja, mutta myös eläimiltä suljettuja osastoja. Lisäksi on äänieristettyjä kokoustiloja ja huoneita ihmisille, jotka haluavat työskennellä ilman häiriöitä, sanoo Dahlqvist.

Mieti, mikä on koiralle parasta

Koiran työpaikalle tuominen on suuri vastuu omistajalle. Koiran tulee olla koulutettu ja valmis uuteen tilanteeseen, mutta ennen kaikkea sen täytyy tuntea olonsa hyväksi kaikkien työpaikan ärsykkeiden keskellä.

– Koira, joka on kasvanut pandemian aikana ja elänyt varsin suojattua elämää, voi hermostua tai stressaantua näkemästään ja kokemastaan. Koiran tulee antaa harjoitella eri ympäristöissä oleskelua ja yksin tai toiseen ”laumaan” jäämistä ilman, että se kokee olonsa epävarmaksi ja alkaa vinkua, haukkua tai ulvoa. Tärkeintä on lähteä liikkeelle koiran yksilöllisistä tarpeista, sanoo Royal Caninin lemmikkiagronomi Åsa Dufva.

Royal Caninin vinkit lemmikkikäytännön luomiseen:

1. Luo koira-asioille oma työryhmä
On hyvä, jos ryhmässä on HR-työntekijöitä, lakiasioiden tuntemusta ja edustajia organisaation eri puolilta. Ihmisten sitouttamiseksi ja mielipiteiden huomioimiseksi kaikille työntekijöille voidaan lähettää kyselylomake. Samalla voidaan tarkentaa, mitä lemmikkejä tarkoitetaan, kuinka usein ne saisi tuoda toimistolle sekä mitkä säännöt ovat tärkeimpiä omistajille ja työntekijöille, jotka eivät omista lemmikkejä.

2. Kehitä selkeät käytännöt
Mitkä lemmikit ovat sallittuja työpaikalla? Milloin ja kuinka usein? Missä lemmikit saavat oleskella? Lisäksi käytäntöön tulee sisältyä prosessi, jossa kuvataan, miten mahdollisissa ongelmatilanteissa tulee toimia.

3. Kirjoita sopimus työntekijöiden kanssa
Laadi sopimus, jonka voivat allekirjoittaa työntekijät, jotka haluavat tuoda koiransa tai kissansa työpaikalle. Sopimus varmistaa, että he ymmärtävät sovellettavat käytännöt ja ehdot.

Katso lisää työkaluja eläinystävällisten toimistojen toimintatapojen kehittämiseen:
https://www.bettercitiesforpets.com/resource/petsworkatwork/ 

Lemmikkiystävällisen toimiston neljä etua:

1. Vähentää stressiä ja ahdistusta: Lemmikkieläinten omistajien ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa lemmikin kotiin jättämisestä. Koiraa tai kissaa myös valvotaan ja hoidetaan suurimman osan päivästä.

2. Edistää keskittymiskykyä ja terveyttä: Lounaan aikana koiran kanssa kävelylle lähtevät työntekijät rentoutuvat henkisesti, saavat liikuntaa ja voivat siten keskittyä paremmin työhönsä muina aikoina.

3. Parantaa sosiaalista vuorovaikutusta: Koirat ja kissat toimivat sosiaalisina linkkeinä ihmisten välillä ja lisäävät työntekijöiden välistä vuorovaikutusta toimistossa.

4. Lisää sitoutuneisuutta: Työntekijät, jotka kokevat työnsä ja yksityiselämänsä olevan hyvässä tasapainossa, ovat usein uskollisempia työnantajilleen ja heillä on korkeampi työmoraali.

--
* Kyselytutkimus, joka suoritettiin 500 yhdysvaltalaisen johtajan ja 1 500 lemmikinomistajan kesken. Kyselyn tilasi Banfield Pet Hospital ja sen suoritti OnePoll. Tutkimus julkaistiin 4.3.2021. Tulokset ovat luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa: https://www.banfield.com/about-banfield/newsroom/press-releases/2021/survey-reveals- pandemic-pet-owners-worried-about-returning-to-the-workplace-while-employers-plan 

Kuvien lähteet
Koiranpentu: iStockphoto
Tessi Romell ja hänen koiransa Saga: Tessi Romell

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Mari Smal, Field Sales Representative VET Finland, mari.smal@royalcanin.com,
+358 (0)40 777 8398
Susanna Berling, digitaalisen markkinoinnin johtaja Royal Canin, susanna.berling@royalcanin.com, +46 707-272278

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Royal Canin Finland



https://www.royalcanin.com/fi

Royal Canin
Royal Canin on yksi maailman johtavista korkealuokkaisten kissan- ja koiranruoan valmistajista. Yritys perustettiin 1968 Etelä-Ranskassa. Vuodesta 2002 Royal Canin on ollut osa MARS Inc. -yhtiötä ja sen tuotteita myydään yli 100 markkinalla. Royal Caninilla on pitkä kokemus ravinteikkaiden, tutkimuksiin perustuvien lemmikkien hyvinvointia tukevien ruokavalioiden kehittämisessä ja se tekee tiivistä yhteistyötä eläinlääkäreiden, kasvattajien ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Globaalisti yritys työllistää noin 7 800 työntekijää, joista 500 on eläinlääkäreitä ja ravitsemusasiantuntijoita.
www.royalcanin.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Royal Canin Finland

Näin huolehdit kissasi tai koirasi ihosta26.5.2023 12:43:23 EEST | Tiedote

Koirien iho-ongelmista 38 prosenttia ilmenee ensimmäisen elinvuoden aikana. Siksi on tärkeää kiinnittää huomiota kissasi tai koirasi käyttäytymiseen ja siihen, jos käyttäytyminen poikkeaa normaalista jo lemmikin ollessa pentu. Royal Caninin eläinlääkäri antaa parhaat vinkkinsä koirien ja kissojen iho-ongelmien hoitamiseen. Ravitsevalla ruoalla voi olla positiivinen vaikutus koirien ja kissojen ihoon ja turkkiin, mutta ruokavalio voi myös aiheuttaa allergisia reaktioita. Ruoka-aineallergiat ja -intoleranssit (Cutaneous adverse food reaction – cAFR) ovat syy lähes viidenneksessä koirien kutinaan liittyvistä ongelmista. Ihon ja turkin hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että koira tai kissa saa riittävästi kaikkia tarvitsemiaan ravintoaineita, erityisesti mitä tulee välttämättömiin rasvahappoihin ja proteiineihin. - Koirat ja kissat, joilla on taipumusta ihoherkkyyksiin, voivat hyötyä ruokavaliosta, joka on erityisesti kehitetty tukemaan sen ihon ja turkin hyvinvointia. On olemassa myös ns.

Eläinlääkärin vinkit lemmikkisi painonhallintaan30.1.2023 11:05:39 EET | Tiedote

Omistajan voi olla vaikea arvioida, onko koira tai kissa ylipainoinen. Royal Caninin eläinlääkäri antaa vinkit lemmikin painon arvioimiseen ja terveyden edistämiseen. Vuoden alussa monet ihmiset hankkivat kuntosalikortin ja tarkistavat omia ruokailutottumuksiaan. Kiristävät vaatteet saattavat olla merkki siitä, että joululoma on jättänyt jälkensä. Omistajan voi olla vaikea arvioida, onko koira tai kissa ylipainoinen. Kuinka sitten selvittää, onko koira tai kissa ylipainoinen. Yleisin syy koiran tai kissan ylipainoon on, että se saa pitkällä aikavälillä liikaa energiaa suhteessa kulutukseensa. Tämä voi olla lemmikille terveysriski, sillä ylipainolla on usein negatiivinen vaikutus eläimen terveyteen ja elämänlaatuun. – Monet omistajat ajattelevat, että heidän kissansa tai koiransa näyttää suloiselta hieman pyöreämpänä samoin kuin meihin vetoavat söpöt ja pulleat vauvan kasvot. Esimerkiksi kissalla kuitenkin yksikin ylimääräinen kilo voi vastata 16 ylimääräistä kiloa ihmisellä, kertoo Roy

Vinkkejä sinulle joka hankit kissanpennun14.11.2022 12:45:49 EET | Tiedote

Royal Caninin eläinlääkäri vastaa yleisimpiin kissan sterilointia ja kastrointia koskeviin kysymyksiin ja kertoo, mitä lemmikinomistajien tulisi pitää mielessä kun kissan aineenvaihdunta muuttuu leikkauksen johdosta. - Kissan steriloinnilla ja kastroinnilla on useita etuja, ja se voi pidentää kissan elinikää, estää ei-toivottuja pentueita ja epäsuorasti myös estää kissojen kodittomuutta. Steriloinnilla ja kastroinnilla on kuitenkin usein myös pitkäaikainen vaikutus kissan aineenvaihduntaan ja ravitsemustarpeisiin, kertoo Royal Caninin eläinlääkäri Karin Eliasson. Kissan aineenvaihdunta voi periaatteessa muuttua yhdessä yössä kissan steriloinnin/kastroinnin jälkeen. Ruokahalu saatta myös kasvaa 20–25 prosenttia, kun taas energiankulutus voi laskea jopa 30 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että kissa syö helposti liikaa ja ylimääräinen energia varastoituu rasvana. Siksi leikatuilla kissoilla on suuri ylipainon riski. Ylipaino puolestaan voi johtaa vakaviin terveysongelmiin. - Jotta kissa säil

Omistajat ymmärtävät kissojaan usein väärin: Viisi vinkkiä kissan kehonkielen tulkintaan8.4.2022 11:19:30 EEST | Tiedote

Kissa on yksi yleisimmistä lemmikeistä, mutta silti ihmiset ymmärtävät niiden käytöstä usein väärin. Royal Canin antaa vinkkejä, kuinka voit ymmärtää kissoja paremmin tulkitsemalla niiden kehonkieltä. Kissoista liikkuu virheellisiä myyttejä ja vanhoja käsityksiä. - Kissat eivät ole yhtä huomionhakuisia kuin koirat ja käyttäytyvät usein itsenäisemmin. Tämän vuoksi ihmiset eivät aina ymmärrä kissojen tarpeita oikein, sanoo Anna-My Olausson, Royal Caninin kissa-asiantuntija. Ymmärrä kissan tarpeet Kissan tarpeet saatetaan ohittaa, koska sen käyttäytymisen tulkitseminen on vaikeaa. Tämän vuoksi kissa voi olla liikaa itsekseen, saada liian vähän virikkeitä, päästä liian myöhään eläinlääkäriin tai saada ikään, rotuun tai ravitsemustarpeisiin sopimatonta ruokaa. - Jos ymmärrät kissasi kehonkieltä, voit lisätä sen hyvinvointia ja samalla parantaa suhdettasi lemmikkiisi, sanoo Olausson. Kissa-asiantuntijan vinkit kissan kehonkielen lukemiseen: Tyytyväinen ja onnellinen Kun kissa voi hyvin, sen

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye