YTK

Naiset lukevat työsopimuksensa miehiä useammin

Jaa
Naiset ovat lukeneet työsopimuksensa keskimäärin miehiä lyhyemmän ajan sisällä, kertoo YTK:n kyselytutkimus. Miehissä on myös yli kaksinkertainen määrä niitä, jotka eivät ole lukeneet työsopimustaan koskaan. Työsopimus jää lukematta etenkin rakennusalalla.

Työsopimuksen sisältöön perehtymisen aste vaihtelee niin sukupuolen kuin toimialankin mukaan. Tämä selviää Yleinen työttömyyskassa YTK:n Jäsenpulssi-kyselytutkimuksesta, johon vastasi kesäkuun alkupuolella yli 16 000 YTK:n jäsentä. 

Naiset ovat lukeneet työsopimuksensa miehiä useammin. Kysyttäessä ”Koska olet viimeksi lukenut voimassa olevan työsopimuksesi?”, naisista 45 % kertoo lukeneensa työsopimuksensa puolen vuoden sisällä. Miehistä vastaavasti 36 % kertoo lukeneensa työsopimuksensa yhtä usein.  

Miesvastaajista 33 % kertoo lukeneensa nykyisen työsopimuksensa yli vuosi sitten, naisista vastaavasti 28 %. Miehissä on yli kaksinkertainen määrä niitä, jotka eivät ole lukeneet voimassa olevaa työsopimustaan koskaan. 7 % miehistä kertoo, että sopimus on jäänyt lukematta. Naisvastaajista lukemattomien osuus on vain 3 %.  

”Työsopimus on jokaiselle palkkatyötä tekevälle aivan olennainen dokumentti. Tämä voi kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta oma sopimus kannattaa lukea huolella läpi ja siihen kannattaa myös aika ajoin palata”, YTK:n toimitusjohtaja Auli Hänninen sanoo.

Rakennusalalla työsopimus jää useimmin lukematta

  • Toimialoista työsopimus jää lukematta etenkin rakennusalalla. Alan vastaajista 9 % kertoo, ettei ole lukenut voimassa olevaa työsopimustaan koskaan. 28 % rakennusalan vastaajista on lukenut sopimuksensa yli vuosi sitten ja 18 % vastaavasti viimeisen kuukauden sisällä.  

  • Teollisuudessa työskentelevistä vastaajista 7 % ei ole lukenut työsopimustaan koskaan ja 34 % yli vuosi sitten.

  • Useimmin työsopimus luetaan matkailu-, majoitus- ja ravitsemusalalla. Alan vastaajista 50 % on lukenut työsopimuksensa viimeisen puolen vuoden sisällä. Seuraavaksi tiheimmin sopimus luetaan kunta-alalla, jossa vastaava osuus on 47 %.  

”Työsuhteiden kestot selittävät tulosta osaltaan, sillä yleensä sopimus luetaan ainakin allekirjoittaessa. Matkailu-, majoitus- ja ravintola-alalla on paljon lyhyitä työsopimuksia. Toisaalta myös rakentamisessa ja teollisuudessa on paljon kausityötä, mutta siellä työsopimus jää usein lukematta. Näiden alojen miesvaltaisuus selittänee tulosta, sillä kyselymme mukaan miehet jättävät herkemmin sopimuksensa lukematta”, Auli Hänninen pohtii.  

Jäsenpulssi-kyselytutkimus toteutettiin 1.–12.6. ja siihen vastasi 16 607 YTK:n jäsentä, jotka edustavat laajasti eri toimialoja kaikista maakunnista. Kysymys työsopimuksesta kysyttiin vain työssä olevilta vastaajilta. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

YTK
Teollisuuskatu 4
32200 Loimaa

02 760 7620http://www.ytkpalvelut.fi

YTK Työttömyyskassa on kaikkien alojen palkansaajien työttömyyskassa, joka vakuuttaa yli puoli miljoonaa palkansaajaa työttömyyden varalta. YTK on Suomen suurin työttömyyskassa. Tehtävämme on järjestää ansioturva jäsenillemme tehokkaasti, helposti ja inhimillisesti. Palvelemme valtakunnallisesti verkossa. Meillä työskentelee yli 200 ansioturvan ammattilaista. www.ytkkassa.fi 

YTK Työttömyyskassan jäsenet voivat halutessaan liittyä myös YTK Työelämä ry:hyn. YTK Työelämä ry on Suomen suurimpia yhdistyksiä yli 250 000 jäsenellään. YTK Työelämä tarjoaa jäsenilleen muun muassa Lakikaverin työsuhteen pulmatilanteisiin, vakuutuksia työhön ja vapaa-aikaan sekä tukea työnhakuun ja työkaluja osaamisen kehittämiseen. www.ytkpalvelut.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta YTK

Työelämän muutos näkyy koulutustarjonnan käytössä – Tekoäly otti exceliltä kärkipaikan YTK Työelämän jäsenten verkkokirjastossa7.2.2024 07:35:00 EET | Tiedote

Uudet tiedot ja taidot ja erityisesti tekoäly kiinnostivat ennätyksellisen monia YTK Työelämä ry:n jäseniä vuonna 2023. Työelämän verkkokoulutuskirjastoon rekisteröityi useita tuhansia uusia käyttäjiä ja koulutussisältöjä katsottiin kymmeniätuhansia kertoja. Monet pohtivat juuri nyt esimerkiksi tekoälyn vaikutuksia työhön.

Työsuhteisiin liittyvän neuvonnan tarve kasvanut – YTK Työelämä on tarjonnut oikeudellista apua jäsenille jo yli kymmenen vuotta30.1.2024 07:35:00 EET | Tiedote

Kymmenen vuotta sitten YTK Työttömyyskassan jäsenille tarkoitettu yhdistys, YTK Työelämä, alkoi tarjota jäsenilleen työsuhteisiin liittyvää neuvontaa puhelimitse. Puheluita on vuosien mittaan puhuttu kiihtyvällä tahdilla, vuonna 2023 yli 16 000 kertaa. Matalalla kynnyksellä saatavalle palvelulle on tarvetta, koska työelämään liittyvät ongelmatilanteet tuntuvat vaikeilta ja tulevat usein yllättäen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye