Demarinaiset

Naistenpäivän manifesti

Jaa
Kansainvälinen naistenpäivä on tänään ja aina tehdessämme työtä naisten ihmisoikeuksien ja tasa-arvon toteutumisen eteen.

Naiset ovat korvaamaton osa yhteiskuntaa. Arjen, ammattitaidon, työelämän ja tutkimustiedon asiantuntijuuttamme tarvitaan kaikessa päätöksenteossa. Emme hyväksy syrjintää, vähättelyä emmekä tytöttelyä!

Naiset eivät ole nynnyjä. Yli sadan vuoden ajan naiset ovat olleet olleet oivia vallankäyttäjinä.  Valtaa ei anneta, se otetaan. Askel askeleelta naiset ovat raivanneet tiensä kohti politiikan kovaa ydintä. Demarinaiset ovat halki vuosisadan rikkoneet tasa-arvon esteenä olleita lasikattoja, kuten ensimmäinen naisministeri Miina Sillanpää, ensimmäinen naispresidentti Tarja Halonen sekä ensimmäinen naispuolinen valtionvarainministeri Jutta Urpilainen.

SDP on feministinen puolue. SDP on naisten puolue. Kaksissa edellisissä vaaleissa SDP:n eduskuntaryhmään on valittu 2/3 naisia. Nykyisen eduskunnan naiskansanedustajista joka neljäs on Demarinainen. Meillä on valtaa ja meihin luotetaan. Tulevissa vaaleissa näytämme voimamme ja pidämme yllä tätä jatkumoa. Eduskuntavaalit pidetään 14.huhtikuuta. SDP:n listoilla on yhteensä 216 ehdokasta, joista naisia on puolet!

Valppautta siskot! Eduskuntaan valitaan 200 kansanedustajaa. Nyt tehdään historiaa. Äänestetään 100 naista eduskuntaan!

Voimaannuttavaa naistenpäivää kaikille

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Demarinaiset
Siltasaarenkatu 18-20 C, 6. krs. 00530 HELSINKI


https://www.demarinaiset.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Demarinaiset

Demarinaiset vaativat rotia hallituksen poliittisiin virkanimityksiin17.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Demarinaisten hallitus on erittäin huolissaan Orpon ja Purran hallituksen valitsemasta linjasta nimittää oman puolueen jäseniä keskeisiin virkoihin. Näistä tuorein esimerkki on perussuomalaisten sisäministeri Mari Rantasen poliittisen valtiosihteerin nimittäminen suoraan Supon pääjohtajaksi. Ennen vaaleja perussuomalaiset vastustivat poliittisia virkanimityksiä, mutta valtaan päästyä virkoja jaetaan jäsenkirjan perusteella. Etenkin suojelupoliisin päällikön poliittinen virkanimitys herättää paljon kysymyksiä.

Orpon ja Purran oikeistohallituksen ajama Ruanda-malli murtaa ihmisoikeuksia ja kansainvälistä oikeutta7.2.2024 14:37:20 EET | Tiedote

Orpon hallituksen avaintavoitteissa EU:n strategiseen agendaan ja komission tulevaan ohjelmaan vaikuttamisessa on kirjaus turvapaikkaprosessin ulkoistamisesta, jolloin turvapaikkaprosessi ja kansainvälisen suojelun tarjoaminen toteutetaan kolmansissa maissa. Hallituksen ajamassa Ruanda-mallissa turvapaikanhakijat siirrettäisiin kolmanteen maahan. Mikäli turvapaikkahakemus hyväksytään, turvapaikka tarjotaan tästä maasta. Ihmisoikeusjärjestöt ovat huolissaan turvapaikkahakuprosessin ulkoistamisesta, sillä se rikkoo YK:n pakolais- ja ihmisoikeussopimuksia, EU:n lainsäädäntöä ja Suomen perustuslain antamaa turvaa. Näiden sopimusten ja velvoitteiden mukaan turvapaikkahakemukset tulee käsitellä siinä maassa, johon hakemus on jätetty.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye