UKKO.fi

Naisyrittäjän euro on 85 % miesyrittäjän eurosta – näissä tehtävissä naisyrittäjät tienaavat miesyrittäjiä paremmin

Jaa
Naistenpäivän kunniaksi UKKO.fi haluaa nostaa esille naisyrittäjyyttä ja tarjota datan pohjalta ajantasaisen katsauksen aiheeseen. Naisyrittäjien määrä UKKO.fi palveluiden käyttäjänä ja toiminimiyrittäjinä on kasvussa koronavuosien jälkeen.

Vertaamalla nais- ja miesyrittäjien tuntihintoja selvisi, että naisyrittäjän euro 0,85 senttiä eli 15 % pienempi kuin miesyrittäjän. Nais- ja miesyrittäjien välinen ero on kasvanut hieman viime vuodesta, jolloin ero oli 13 %. UKKO.fi haluaa rohkaista yrittäjiä taustasta riippumatta vaatimaan työstään riittävän palkkion ja rikkomaan osaltaan perusteetonta palkkaeroa.

-       Haluamme herättää keskustelua tasa-arvoisesta työelämästä ja osaltamme murtaa yrittäjyyteen liittyviä olettamuksia ja ennakkoluuloja. Jakamalla avoimesti tietoa pystymme osaltamme edistämään tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta esimerkiksi palkkioiden maksuun liittyen, kertoo UKKO.fi konsernin toimitusjohtaja Lauri Timgren. 

UKKO.fi tunnisti lisäksi joukon tehtäviä, jossa naisyrittäjät ansaitsevat miehiä paremmin. Selvityksen mukaan etenkin luovilla aloilla naiset ovat onnistuneet hinnoittelemaan työnsä miehiä korkeammalle tasolle. Vaativat kirjailijan, muusikon ja ohjaajan työt osataan hinnoitella ja työtä tehdään ammattimaisesti. Data on kerätty viimeisten viiden vuoden ajalta vuosien 2018-2023 väliltä.

Top 20 tehtävänimikkeen joukosta löytyy mm. seuraavat tehtävät:  

Tehtävänimike

Naisten osuus alalla

Naisen euro vs. miesten euro 

Matkaopas

69 %

1,56 euroa

Muusikko

27 %

1,44 euroa 

Kirjailijat

66 %

1,43 euroa

Rakennussiivooja

37 %

1,41 euroa 

Laitossiivooja

80 %

1,37 euroa

Haastattelija

64 %

1,32 euroa

Toimittaja

80 %

1,29 euroa

Liikkeenjohdon konsultti

40 %

1,27 euroa

Elokuvaaja

21 %

1,26 euroa

Tarjoilija 

79 %

1,21 euroa

Siivooja 

73 %

1,20 euroa

Laulaja

68 %

1,20 euroa 

Urheiluvalmentaja

50 %

1,30 euroa 

Kuvaaja (elokuva, valokuva) 

33 %

1,13 euroa

Tehty selvitys osoittaa myös, että naisyrittäjät työskentelevät monipuolisesti eri aloilla, eikä yrittäjyys ole keskittynyt tietyille toimialoille kuten miesyrittäjillä. 

Työn ja vapaa-ajan tasapaino motivoi yrittäjäksi 

UKKO.fi:n Kevytyrittäjyys-kyselyn perusteella naisia yrittäjyyteen motivoi etenkin lisäansioiden kartuttaminen (33,1 %), itsensä työllistäminen (21,2 %), yrittäjän vapaus (21,6 %). Kevytyrittäjyys koettiin helpoksi tavaksi ansaita lisäansioita perhevapaan aikana tai työuran loppupuolella eläkevuosina. Lisäksi 46,6 % naiskevytyrittäjistä pitää nelipäiväistä työviikkoa ideaalityöviikkona ja yrittäjyydeltä toivottiin joustoa työn ja vapaa-ajan yhdistämiseen.

-       Yrittäjyydeltä haetaan joustavuutta omaan arkeen ja mahdollisuutta tehdä omannäköinen työura, josta saa asianmukaisen korvauksen. Naisia motivoi kevytyrittämisessä nimenomaan itsensä työllistäminen, ei niinkään suuren yrityksen kasvattaminen, kertoo UKKO.fi konsernin toimitusjohtaja Lauri Timgren. 

UKKO-data osoittaa, että naisyrittäjien määrä on vakaassa kasvussa ja toiminimiyrittäjissä naisten osuus on kasvanut parissa vuodessa 43 prosenttiin. Kaksi vuotta sitten naisyrittäjiä oli alle kolmannes UKKO.fi käyttäjistä. 

-       Työelämä on valtavassa murroksessa ja muuttumassa nykyistä yrittäjävetoisemmaksi. Tänä päivänä suomalaisyrittäjistä vain 33 % on naisia ja me kannustamme kaikkia ikään, sukupuoleen ja kansalaisuuteen katsomatta yrittäjyyteen. Niin yritysten kuin yhteiskunnan tehtävänä on purkaa yrittämisen esteitä, olivat ne sitten rakenteellisia tai asenteista johtuvia, lisää Lauri Timgren.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: 

Lauri Timgren, toimitusjohtaja UKKO-konserni, p.050 341 1960

Netta Siljanen, viestintä, p. 040 588 4777

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

UKKO.fi
UKKO.fi
Itämerenkatu 1
00180 HELSINKI

https://ukko.fi

Työelämä on muuttunut ja yrittäjyys on murroksessa. UKKO.fi mahdollistaa yrittäjyyden kaikille ja tekee yrittämisestä helppoa. Yhdeksän vuoden aikana UKKO.fi on saattanut yli 140 000 kevytyrittäjää yrittäjyyden polulle, heidän tekemästään työstä on maksettu veroja yli 115 miljoonaa euroa ja työtä on tehty yli 500 000 toimeksiannon verran. UKKO.fi on ollut tärkeässä roolissa myös harmaan talouden ehkäisemisessä. Tänä päivänä UKKO.fi auttaa myös toiminimiyrittäjiä ja lisäksi tarjoaa helppotajuista ja ymmärrettävää tietoa yrittäjyydestä kaikille avoimessa Yrittäjyyskoulussa. Koska aina kannattaa yrittää ja ilman yrittämistä UKKO.fikin olisi ollut vain yksi baarissa keksitty idea muiden joukossa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta UKKO.fi

Nyt on aihetta juhlaan, pienyrittäjät ovat laskuttaneet työstään UKKO-palvelussa miljardin euron edestä3.4.2024 13:53:07 EEST | Tiedote

UKKO.fi haluaa nostaa esiin pienyrittäjien tekemää työtä ja juhlistaa miljardin euron rajan ylittymistä pienyrittäjien laskutuksessa – pienyrittäjät ovat laskuttaneet UKKO-palvelun kautta tekemästä työstään miljardilla eurolla. Summa koostuu lähes puolestatoista miljoonasta laskusta ja yrittäjien vuosien työstä oman näköisen työn ja yrittäjyyden parissa. Miljardista eurosta on tilitetty pelkästään arvonlisäveroja 163 miljoonan euron edestä ja tuloveroja satojen miljoonien eurojen edestä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye