Suomen Punainen Risti SPR

Nälkäpäivä-keräyksen turvin nopeaa apua Indonesiaan

Jaa
Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräykseen lahjoitettiin tänä vuonna yhteensä 2,8 miljoonaa euroa. Lahjoitukset tulivat nopeasti tarpeeseen maanjäristyksen iskiessä Indonesiaan. Parhaillaan Suomen Punaisen Ristin logistikot huolehtivat avun perillemenosta luonnonkatastrofin runtelemilla alueilla.
Katastrofirahastoa tarvittiin heti lipaskeräyksen jälkeen Indonesiassa, kun Sulawesin saarelle iskenyt maanjäristys ja sitä seurannut tsunami veivät kodin 160 000 ihmiseltä. Kuva: Benjamin Suomela / Suomen Punainen Risti
Katastrofirahastoa tarvittiin heti lipaskeräyksen jälkeen Indonesiassa, kun Sulawesin saarelle iskenyt maanjäristys ja sitä seurannut tsunami veivät kodin 160 000 ihmiseltä. Kuva: Benjamin Suomela / Suomen Punainen Risti

Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräykseen lahjoitettiin syys-lokakuun aikana yhteensä 2,8 miljoonaa euroa. Nälkäpäivänä kerätään varoja Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon, josta autetaan onnettomuuksien ja konfliktien uhreja Suomessa ja maailmalla.

Katastrofirahastoa tarvittiin heti lipaskeräyksen jälkeen Indonesiassa, kun Sulawesin saarelle iskenyt maanjäristys ja sitä seurannut tsunami veivät kodin 160 000 ihmiseltä.

– Lahjoittajien ja vapaaehtoisten kerääjiemme ansiosta pystyimme lähettämään apua Indonesiaan välittömästi katastrofin jälkeen, kertoo Suomen Punaisen Ristin varainhankintapäällikkö Anna Laurinsilta.

Avustusoperaatio nopeasti käyntiin

Nopeasti järistyksen jälkeen Suomen Punainen Risti lähetti paikan päälle katastrofirahaston varoin logistiikkayksikön yhdessä Tanskan Punaisen Ristin kanssa.

Yksikön tehtävänä on ottaa vastaan tulevat avustustarvikkeet sekä huolehtia niiden varastoinnista ja kuljettamisesta perille. Logistikot ovat osa kansainvälistä Punaisen Ristin avustusoperaatiota, jossa kotinsa menettäneille järjestetään muun muassa terveydenhoitoa ja hätämajoitusta.

Auttaminen jatkuu vielä pitkään. Mutavyöryt uhkaavat aluetta edelleen ja yhdessä viranomaisten kanssa Punainen Risti auttaa ihmisiä rakentamaan tuhoutuneiden tilalle turvallisempia koteja.

– Mutavyöry- ja muiden riskien takia alueelle halutaan tehdä suuria kaavamuutoksia niin, ettei vaarallisille alueille enää rakennettaisi uutta asutusta. Punainen Risti varmistaa, että ihmiset saavat riittävästi tukea siinä muutoksessa, joka on tulossa, kertoo Punaisen Ristin avustusoperaatiota paikan päällä johtanut Andreas von Weissenberg.

Suomesta Indonesian operaatioon on lähtenyt kaikkiaan yhdeksän logistiikka-ammattilaista, joista viimeisimmät marraskuun lopussa. Parhaillaan paikan päällä työskentelee kolme Suomen Punaisen Ristin lähettämää logistikkoa.

Ihmisten halu auttaa on vahva

Nälkäpäivä-keräys järjestettiin tänä vuonna 38:tta kertaa. Torstaista lauantaihin 20.-22.9. järjestettyyn lipaskeräykseen osallistui kaikkiaan noin 13 000 lipaskerääjää.

Tämänvuotinen keräystulos on Nälkäpäivän historian neljänneksi paras.

– Hyvä tulos kertoo siitä, että ihmiset haluavat auttaa katastrofien uhreja, Anna Laurinsilta toteaa. – Haluamme kiittää jokaista lahjoittajaa ja kaikkia lipaskerääjiä, jotka tekevät avun tarpeen näkyväksi omalla paikkakunnallaan.

Lisätietoja: Varainhankintapäällikkö Anna Laurinsilta p. 020 701 2196

Kuvat

Katastrofirahastoa tarvittiin heti lipaskeräyksen jälkeen Indonesiassa, kun Sulawesin saarelle iskenyt maanjäristys ja sitä seurannut tsunami veivät kodin 160 000 ihmiseltä. Kuva: Benjamin Suomela / Suomen Punainen Risti
Katastrofirahastoa tarvittiin heti lipaskeräyksen jälkeen Indonesiassa, kun Sulawesin saarelle iskenyt maanjäristys ja sitä seurannut tsunami veivät kodin 160 000 ihmiseltä. Kuva: Benjamin Suomela / Suomen Punainen Risti
Lataa
Nälkäpäivä-keräys järjestettiin tänä vuonna 38:tta kertaa. Torstaista lauantaihin 20.-22.9. järjestettyyn lipaskeräykseen osallistui kaikkiaan noin 13 000 lipaskerääjää. Kuva: Laura Vesa
Nälkäpäivä-keräys järjestettiin tänä vuonna 38:tta kertaa. Torstaista lauantaihin 20.-22.9. järjestettyyn lipaskeräykseen osallistui kaikkiaan noin 13 000 lipaskerääjää. Kuva: Laura Vesa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Punainen Risti SPR
Suomen Punainen Risti SPR
Tehtaankatu 1 a
00140 HELSINKI

https://www.punainenristi.fi/

Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.

Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.

Finlands Röda Kors är en av de största frivilligorganisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.

Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.

 

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye