DNA Oyj

Nämä olivat kovimmat datapiikit vuonna 2020 – asiantuntija ennakoi tulevat huippupäivät ja kuinka suomalaisten vapaa-aika on muuttumassa

Jaa
Vuonna 2020 suomalaiset käyttivät jälleen aiempia vuosia enemmän dataa, ja DNA:n tilastosta erottuu selviä datahuippuja. Vuoden kovin datapiikki mobiilidatassa nähtiin itsenäisyyspäivänä kello 20 ja kiinteän datan piikit osuvat suurten pelijulkaisujen yhteyteen. DNA:n laajakaista ja TV -liiketoiminnan johtajan Jarno Haikosen mukaan ne ovat esimerkkejä trendeistä, jotka määrittävät lähivuosien datankäyttöä Suomessa.
Nykyään ohjelmia katsotaan kännykät kuumina kädessä, julkaistaan asioita somessa ja jutellaan kavereiden kanssa ohjelman tapahtumista. Kuva: DNA
Nykyään ohjelmia katsotaan kännykät kuumina kädessä, julkaistaan asioita somessa ja jutellaan kavereiden kanssa ohjelman tapahtumista. Kuva: DNA

DNA:n tilastoista näkyy, että vuoden kovin yksittäinen datapiikki saavutettiin 6. joulukuuta 2020 noin kello 20. Tuolloin mobiilidatan käyttö nousi hetkellisesti jopa 20 % ympäröivien päivien datahuippuja korkeammalle.

Siirretyn mobiilidatan määrä on ollut jo vuosia jatkuvassa kasvussa niin mobiiliyhteyden kuin kiinteidenkin yhteyksien kautta. DNA:lla on havaittu koronatilanteen vauhdittaneen kehitystä räjähdysmäisesti. Esimerkiksi mobiilidatan käyttömäärät DNA:n verkossa pomppasivat yli 30 % heti poikkeusolojen alkaessa maaliskuussa 2020, ja loka–joulukuussa liittymäkohtainen kuukausikäyttö oli 35 % edellisvuotta korkeammalla –, noin 38,8 Gt/kk. Yleisesti ottaen mobiilidataa käytetään eniten iltaisin, noin kello 20–22 välillä.

DNA:n Haikonen näkee tässä selkeän osoituksen kehityksestä, joka on ollut voimakkaassa kasvussa jo vuosia.

”Olemme nähneet yhä vahvemmin, että perinteisestä TV:stä siirrytään sisältöjen katsomiseen laajakaista- ja mobiilidatayhteyksien välityksellä. Poikkeuksellisin järjestelyin toteutetut Linnan juhlat on hyvä esimerkki siitä, että sellaiset suuret tapahtumat, joita ennen kokoonnuttiin katsomaan yhdessä perinteisestä TV:stä sohvan ääressä, näkyvät nyt meillä piikkeinä datassa. Katselu ei ole enää olohuoneen yksinoikeutta ja se siirtyy osittain tabletteihin ja kännyköihin, mutta myös kodin isolla ruudulla pyörii yhä useammin Yle Areena TV1:n sijaan.  Sama kehitys tule eittämättä näkymään jatkossakin suurten TV-tapahtumien, kuten kesäolympialaisten tai jalkapallon EM-kisojen, osalta.”

Haikosen mukaan datamäärien kasvusta on myös nähtävissä, että television katselu on ”someutunut”.

”Tässä pitää muistaa, että datassa ei näy pelkästään TV:n katselu. Nykyään ohjelmia katsotaan kännykät kuumina kädessä, julkaistaan asioita somessa ja jutellaan kavereiden kanssa ohjelman tapahtumista. Tätäkin silmällä pitäen kodin laajakaistalta halutaan ja vaaditaan tulevaisuudessa yhä enemmän laatua ja toimivuutta.”

Pelipäivitykset huiputtavat kiinteässä verkossa – korona-aika näkyi lähtevässä datassa

DNA:n datatilastoista käy myös ilmi, että pelaamisen osuus datan käytöstä kasvaa niin ikään tasaista vauhtia. Esimeriksi suositun Call of Duty -sarjan päivityksen julkaisu 12. kesäkuuta 2020 aiheutti väliaikaisesti 17 % korkeamman huipun ympäröiviin päiviin verrattuna. Kiinteän laajakaistan dataa tarkastellessa pidemmällä aikavälillä käy myös ilmi, että sekä vuosina 2019 että 2020 useat liikennepiikit ovat liittyneet pelijulkaisuihin tai -päivityksiin.

”Näin kärjistetysti: ei internetiä kotona oikeasti kuormita Word-dokumentin lähetys, vaan kymmeniä gigatavuja kooltaan olevien pelien lataus. Pelaaminen on myös nykyään todella seurattu laji ja jos vaikka suomalainen joukkue sattuu pääsemään jonkun turnauksen finaaliin, se näkyy meillä heti käsittämättöminä datamäärinä. Tämän päivän pelit ovat myös pitkälti online-pelejä verkon välityksellä. Sekin kuormittaa verkkoa pelien latausten lisäksi. Uskaltaisin väittää, että monessa kodissa nämä ovat syitä, joiden takia verkon pätkiminen ja yhteysnopeudet havaitaan ensimmäisenä.”, Haikonen toteaa.

Myös koronakriisi näkyi datankäytön kehityksessä viime vuonna. Esimerkiksi koulujen siirtyessä viime keväänä etäopetukseen nähtiin jopa yli 100 % kasvu tavalliseen nähden useampana päivänä mobiilidatan upstream-liikenteessä, eli datassa, jota ihmiset lähettävät. Tilastoja tarkastellessa esimerkiksi torstaina 2. huhtikuuta mitattiin kello 12 peräti 120 % suurempi upstream-liikenteen määrä kuin neljä viikkoa aiemmin 5. maaliskuuta samaan kellonaikaan. Myös ladatun datan, eli downstream-liikenteen, määrässä nähtiin merkittäviä kasvuja, mutta ne olivat upstream-liikennettä maltillisempia.

Etenkin kolme asiaa tekee kuvasta rakeisen kotona

Vallallaan olevien kehityssuuntien vuoksi on selvää, että Suomessakin verkkojen pitää olla valmiit käsittelemään alati kasvavia datamääriä. Haikonen toteaa, että DNA ja muut operaattorit ovat sitoutuneet kehittämään ja ylläpitämään verkkojaan siten, että ne kyllä kestävät.

Hän kuitenkin muistuttaa kotitalouksia, että jolleivat kotiverkkoasiat ole kunnossa, edessä voi olla ikäviä yllätyksiä.

”Jos et laita kotiverkkoa kuntoon, voi 5G:n sekä muiden verkkoon liittyvien parannusten vaikutus jäädä erittäin miedoksi. Laajakaistan laatu ei parane ja pahimmassa tapauksessa olohuoneen isolta ruudulta katsotaan jääkiekkokisoja niin että kiekko hukkuu pikselimössöön.”

Nettiasiantuntija kehottaakin ottamaan huomioon kolme asiaa, jos oman kotiverkon toimivuus yhtään epäilyttää tai on jo nyt törmännyt hidastelevaan nettiin.

”Ensinnäkin, yhtään suuremassa asunnossa tai asunnossa, jossa vankat kiviseinät, tarvitaan useammasta lähettimestä koostuva MESH-verkko. Näin varmistetaan netin kuuluvuus ympäri asuntoa eikä vain keskellä olohuonetta. Toisekseen, itse mokkulan tulee olla riittävän uusi, jotta se pystyy saamaan kaiken irti verkon ominaisuuksista. Mokkulat ovat kehittyneet viime vuosi huimasti ja muutamia vuosia vanhalla laitteella ei saa verkosta kaikkia tehoja irti. Kolmanneksi, kehotan päivittämään itse yhteyden kuituun tai 5G:hen. Kun nämä kolme kohtaa on kunnossa riittää data niin TV:n katseluun kuin pelaamisen nyt ja tulevaisuudessa”, Haikonen listaa.

Hän uskoo, että uusien verkkoteknologioiden kuten 5G:n merkitys tulee vain kasvamaan tulevaisuudessa.

”Muutamien vuosien päästä Linnan juhlien kaltaisia datapiikkejä aiheuttavat sellaiset palvelut, joita ei vielä ole olemassakaan. Uskoiko joku esimerkiksi kymmenen vuotta sitten, että millainen merkitys yksittäisellä Counter Strike -turnauksella voi olla datan käyttöön? Uusien teknologioiden kuten 5G:n tärkein rooli onkin näiden ilmiöiden kasvaessa antaa operaattoreille tärkeitä työkaluja, joilla datakapasiteettia saadaan lisää verkkoihin. On kuitenkin hyvä muistaa, että näiden teknologioiden tuomasta kapasiteetista on vain vähän apua, jos oman kodin verkko ei ole kunnossa.”

Lisätietoja medialle:

Jarno Haikonen, laajakaista ja TV -liiketoiminnan johtaja, DNA Oyj, puh. 044 044 2058, jarno.haikonen@dna.fi

DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi

Kuvat

Nykyään ohjelmia katsotaan kännykät kuumina kädessä, julkaistaan asioita somessa ja jutellaan kavereiden kanssa ohjelman tapahtumista. Kuva: DNA
Nykyään ohjelmia katsotaan kännykät kuumina kädessä, julkaistaan asioita somessa ja jutellaan kavereiden kanssa ohjelman tapahtumista. Kuva: DNA
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

DNA Oyj
DNA Oyj
PL 10
01044 DNA

http://www.dna.fi

DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta mutkattomampaa. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat mobiilidatan käyttömäärissä jatkuvasti maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2020 liikevaihtomme oli 934 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö.  Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

DNA:n käyttämä 5G-verkko yltää nyt Etelä-Karjalassa liki joka kolkkaan11.4.2024 09:55:00 EEST | Tiedote

DNA:n käyttämän 5G-verkon rakennustyöt Etelä-Karjalassa ovat saavuttaneet pisteen, jossa 5G-verkon peitto yltää maakunnassa liki kaikkialle ja asukkaiden tavoittavuus lähestyy 100 prosentin tasoa heidän asuinpaikkojensa perusteella. Koko maan tasolla kuuluvuudessa on kuitenkin yhä alueellista vaihtelua, minkä vuoksi verkkoa parannetaan jatkuvasti. Tavoite on erityisesti maantieteellisen peiton vahvistaminen ja kasvattaminen. Laskennallisesti 5G-verkko tavoittaa noin 96 prosenttia suomalaisista koko maassa, yhteensä yli 250 paikkakunnalla. 5G-rakentamisen myötä paranevat myös 4G-yhteydet.

DNA’s 5G network now reaches almost every corner of South Karelia11.4.2024 09:55:00 EEST | Press release

DNA’s 5G network in South Karelia now reaches nearly all parts of the region, and coverage of the population is approaching 100% based on residents’ location. At the national level, however, there are still regional variations in coverage, which is why the network is constantly being improved. In particular, DNA’s goal is to reinforce and increase geographic coverage. The 5G network has a theoretical coverage of around 96% of Finland’s population in more than 250 localities. The construction of 5G infrastructure also improves 4G connections.

DNA:n 5G-verkko yltää nyt Kanta-Hämeessä liki joka kolkkaan – ja paranee yhä11.4.2024 09:55:00 EEST | Tiedote

DNA:n 5G-verkon rakennustyöt Kanta-Hämeessä ovat saavuttaneet pisteen, jossa 5G-verkon peitto yltää maakunnassa liki kaikkialle ja asukkaiden tavoittavuus lähestyy 100 prosentin tasoa heidän asuinpaikkojensa perusteella. Koko maan tasolla kuuluvuudessa on kuitenkin yhä alueellista vaihtelua, minkä vuoksi verkkoa parannetaan yhä jatkuvasti. Tavoite on erityisesti maantieteellisen peiton vahvistaminen ja kasvattaminen. Laskennallisesti 5G-verkko tavoittaa noin 96 prosenttia suomalaisista koko maassa, yhteensä yli 250 paikkakunnalla. 5G-rakentamisen myötä paranevat myös 4G-yhteydet.

DNA’s 5G network now reaches almost every corner of Kanta-Häme – and is still improving11.4.2024 09:55:00 EEST | Press release

DNA’s 5G network in Kanta-Häme now reaches nearly all parts of the region, and coverage of the population is approaching 100% based on residents’ location. At the national level, however, there are still regional variations in coverage, which is why the network is constantly being improved. In particular, DNA’s goal is to reinforce and increase geographic coverage. The 5G network has a theoretical coverage of around 96% of Finland’s population in more than 250 localities. The construction of 5G infrastructure also improves 4G connections.

DNA:n käyttämä 5G-verkko yltää nyt Kymenlaaksossa liki joka kolkkaan – ja paranee yhä11.4.2024 09:55:00 EEST | Tiedote

DNA:n käyttämän 5G-verkon rakennustyöt Kymenlaaksossa ovat saavuttaneet pisteen, jossa 5G-verkon peitto yltää maakunnassa liki kaikkialle ja asukkaiden tavoittavuus lähestyy 100 prosentin tasoa heidän asuinpaikkojensa perusteella. Koko maan tasolla kuuluvuudessa on kuitenkin yhä alueellista vaihtelua, minkä vuoksi verkkoa parannetaan jatkuvasti. Tavoite on erityisesti maantieteellisen peiton vahvistaminen ja kasvattaminen. Laskennallisesti 5G-verkko tavoittaa noin 96 prosenttia suomalaisista koko maassa, yhteensä yli 250 paikkakunnalla. 5G-rakentamisen myötä paranevat myös 4G-yhteydet.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye