Kiitoskauppa Oy

Nämä yritysjoululahjat ovat nyt suomalaisten mieleen - katso tämän vuoden hittilahjat

Jaa

Viime vuosina halutuimpien henkilöstölahjojen joukkoon on noussut elämykselliset ja digitaaliset lahjat, mutta joululahjaklassikot pitävät suosionsa vuodesta toiseen. Kiitoskauppa.fi:n selvityksessä paljastuu tämän vuoden uudet suosikit.

Lahjastressi. Kuva: Kiitoskauppa Oy
Lahjastressi. Kuva: Kiitoskauppa Oy

Erilaiset digitaaliset streaming-palvelut ovat nousseet himotuimpien joululahjojen joukkoon. Kiitoskaupan toimitusjohtaja Joonas Hyyppä ennustaa tälle vuodelle trendin jatkuvan: "Digitaaliset palveluiden tilausjaksot eivät mahtuneet meillä top 15 lunastetuimpien lahjojen joukkoon vielä kaksi vuotta sitten, mutta viime jouluna ne olivat yksi suosituimmista tuoteryhmistä."

Lahjamaku on muuttunut poikkeusvuosina

Henkilöstön ja asiakkaiden joululahja mieltymykset ovat muuttuneet isosti ihan muutamassa vuodessa. Parin vuoden takaiset suosikit ovat olleet keittiövälineitä ja joulupöydän ruokaherkut, mutta nyt suomalaisten mieleen ovat muunlainen hemmottelu ja viihde. "Voisi sanoa, että lahjamaku on monipuolistunut nyt poikkeusvuosien aikana. Kun työpaikan vuosikymmenien lahjatraditiot ovat keskeytyneet, ovat yritykset joutuneet miettimään perinteet uusiksi." toteaa Hyyppä.

Kiitoskauppa on kotimainen henkilöstön kiittämiseen ja muistamiseen erikoistunut yritys, jonka kattavasta valikoimasta lahjansaajalla on valinnanvapaus valita oma lahjansa. Uusien digitaalisten lahjojen, ruokasuosikkien lisäksi suosituimpien lahjojen top-listalle on päässyt rentoutumiseen liittyvät tuotteet ja palvelut, kuten kylpylä- ja elokuvakokemukset sekä hieronnat.

"Olemme kuunnelleet markkinaa ja olemme ottaneet täksi jouluksi tarjolle paljon uusia vaihtoehtoja, kuten aineettomia lahjoja. Näistä sitten muutamat nousevat suosikkilistalle, mutta sen näkee varmasti vasta tammikuussa. Uusia suosikkeja löytyy varmasti, mutta kyllä ne perinteise herkut kuten savustettu hirvenpaisti ja graavilohi tekevät kauppansa joka vuosi. Ja suklaa." naurahtaa Hyyppä.

Lisämateriaalia: https://drive.google.com/file/d/1oTHOWrNw8MhJ6kAIdUEEw8RorH7ijXHx/view?usp=sharing

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Yhteyshenkilö / lisätietojen antaja:

Joonas Hyyppä, toimitusjohtaja Kiitoskauppa Oy
joonas.hyyppa@kiitoskauppa.fi, 0505670939

Kuvat

Lahjastressi. Kuva: Kiitoskauppa Oy
Lahjastressi. Kuva: Kiitoskauppa Oy
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kiitoskauppa Oy
Kiitoskauppa Oy
Päiväläisentie 2
00390 HELSINKI

https://kiitoskauppa.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.