Karisto

Neljä erilaista nuorta löytää toisensa sairaalamaailmassa: Osaston tähti on Uuteen lastensairaalaan sijoittuva tarina ystävyydestä

Jaa
Kun 11-vuotias Lilja joutuu leikkauksen vuoksi sairaalaan, pysähtyy hänen normaaliarkensa täysin. Sairaala kuitenkin osoittautuu yllättävien uusien ystävyyssuhteiden syntypaikaksi. Kirjailija L.K. Valmu on ammentanut kirjaansa omista sairaalakokemuksistaan. Osaston tähden julkistusta juhlitaan 1.10. Helsingin Lastentarhamuseossa.

Tarkan realistisesti Uuteen lastensairaalaan sijoittuva Osaston tähti kertoo neljästä hyvin erilaisesta nuoresta, jotka joutumatta sairaalaan eivät olisi ehkä koskaan kohdanneet. Keskiössä on 11-vuotias Lilja, joka joutuu vaikeaan leikkaukseen ja jonka elämä tuntuu sairaalassa pysähtyvän. Tuona aikana hän kuitenkin löytää sekä syvän ystävyyden että uuden oman tavan ajatella.

Kun Lilja lopulta pääsee kotiin, hän on muuttunut.

”Kun kyselin varhaisteini-ikäisiltä nuorilta, miksi he haluavat lukea fantasiaa, sain vastaukseksi, että siinä pääsee pois arjesta. Löysin helposti paikan myös oikeasta maailmasta, joka katkaisee arjen. Se on sairaala. Paikka, joka on itselleni oman sairauden kautta valitettavan tuttu”, kirjailija L.K. Valmu kertoo.

Valmu sairastaa harvinaista aivosairautta ja hän on joutunut viettämään kahdesti pidemmän toipumisjakson sairaalassa sen vaatimien leikkausten vuoksi. Osastolla vietetty aika sai pohtimaan paljon yksinäisyyttä ja sitä, kuinka terveiden on usein vaikea suhtautua toisten ihmisten sairauksiin. Valmu käsittelee aihetta nyt Osaston tähdessä nuorelle lukijalle ymmärrettävällä ja samastuttavalla tavalla.

Osaston tähti on vahva voimaantumistarina nuoresta tytöstä, joka ei voi hyvin: tämä aika on rankkaa - eikä ainoastaan aikuisille, vaan myös lapsille. Valmun tarina luo uskoa pärjäämiseen ja korostaa erityisesti ystävyyden voimaa.

Osaston tähden julkistusta juhlitaan Helsingissä Lastentarhamuseossa (Helsinginkatu 3-5, 3. krs) la 1.10.2022 klo 15-18. Media on tervetullut tilaisuuteen.

L. K. Valmu (s. 1966) on lasten- ja nuortenkirjailija ja biotieteen tutkija. Osaston tähti on hänen kahdeksas nuortenkirjansa. Valmun esikoisteos Veera tiellä, joka kertoo lohdullisen tarinan 10-vuotiaan tytön selviytymisestä äitinsä kuoleman jälkeen, oli 2010 Topelius-palkintoehdokkaana. Valmun tuotanto sisältää niin nuortendekkareiden kuin tarinallisten kuvakirjojenkin kohdalla runsaasti ihmisbiologiaa.

Osaston tähti on saatavana myös ääni- ja sähkökirjana.

Arvostelukappaleet, haastattelupyynnöt ja lisätiedot: anni.gullichsen@otava.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Lataa
Kuva: Jonne Räsänen.
Kuva: Jonne Räsänen.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Karisto
Karisto
Kasarmikatu 11
13100 Hämeenlinna

https://www.karisto.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Karisto

Hyväntuulista romantiikkaa ja menneisyyden arvoitus Jylhäsalmen maisemissa26.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Kirsi Pehkonen: Hiekkalinnoja Jylhäsalmella Ilmestyy 22.4. Missä olisi parempi hoitaa särkynyttä sydäntä kuin lapsuuskesien maisemissa? Avioerosta toipuva Selma on majoittunut sukulaisten luo Jylhäsalmelle pohtimaan seuraavaa siirtoaan. Jylhäsalmi järjestääkin hänelle roppakaupalla muuta mietittävää; hurja kesämyrsky kaataa mäntyjä tientukkeeksi ja metsän takaisella autiolla leirintäalueella liikuskelee joku ulkopuolinen. Pian Selma huomaa tulleensa tempaistuksi puolivahingossa syntyneen retro-camping-tapahtuman valmisteluihin. Toinen tarinalinja sinkoaa lukijan Jylhäsalmen leirintäalueen kulta-aikoihin 1970-luvulle. 17-vuotias Taina on kesätöissä leirintäalueen kioskilla. Romanttinen kohtaaminen ja pelottava pako myöhemmin hengen hädässä jäävät askarruttamaan Tainan mieltä vuosikymmeniksi. Tuoko retroleireilijöiden kokoontuminen lopulta vastauksia vuosikymmenten takaisiin kysymyksiin? Suosittu maalaisromanttinen sarja tuo kutkuttavien käänteiden ja aitojen henkilöhahmojen kautta esiin

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye