Kustannusosakeyhtiö Tammi

Neljännen Dekkarifestivaalin ohjelma on julkistettu

Jaa

Syyskuun 22. järjestettävän neljännen Dekkarifestivaalin lavaohjelma on julkistettu. Festivaalin keskusteluissa esiin nousevat muun muassa suosittujen dekkarihahmojen elämä ja teot ja eri maiden järjestäytynyt rikollisuus kirjoissa. Kotimaisen rikoskirjallisuuden kovimpien nimien lisäksi festivaalilla esiintyy neljä kansainvälistä tähtivierasta: ruotsalaiset Jonas Bonnier, Arne Dahl ja Martin Österdahl sekä tanskalainen Jens Henrik Jensen. Dekkarifestivaali järjestetään lauantaina 22.9.2018 Helsingin Pörssitalolla. Festivaalilauantaina järjestetään myös ensimmäinen Lasten dekkarifestivaali yhteistyössä Kallion kirjaston kanssa.

Dekkarifanit ja kiinnostavimmat rikoskirjailijat yhteen kokoavan Dekkarifestivaalin ohjelma on valmis. Festivaalilla ruotsalainen Jonas Bonnier kertoo Jarkko Sipilän haastattelussa kirjastaan Helikopteriryöstö, joka pohjautuu Ruotsin rikoshistorian yhteen kohutuimmista rikoksista. Tanskalainen Jens Henrik Jensen ja Max Seeck keskustelevat Jone Nikulan haastattelussa sotatraumoista kärsivistä trilleripäähenkilöistään. Leena Lehtolainen kertoo Outi Mäkisen haastattelussa rakastetusta dekkarihahmostaan Maria Kalliosta, jonka ensiesiintymisestä kirjallisuudessa tuli tänä vuonna kuluneeksi 25 vuotta. Lehtolainen myös haastattelee ruotsalaista Arne Dahlia tämän suositusta dekkariparista Berger & Blom. Paula Arvaksen haastattelussa Venäjä-tuntijat Anniina Tarasova ja ruotsalainen Martin Österdahl keskustelevat itänaapuristamme dekkareissaan.

Muina esiintyjinä festivaalilla nähdään esikoisdekkaristi Liina Putkonen, Suomen Stephen Kingiksikin tituleerattu Marko Hautala, kansainvälisesti menestynyt Simo Hiltunen, kotimaisen dekkarin kiinnostavimpia nousevia nimiä Ari Räty, Vuoden johtolanka 2018 -voittaja Timo Saarto sekä esikoisdekkaristaan palkittu Heikki Valkama.

Katso koko ohjelma osoitteesta www.dekkarifestivaali.fi.

Keskusteluiden ja haastatteluiden lisäksi ohjelmaan kuuluu Jarkko Sipilän huippusuosittu rikoskävely sekä dekkarikirjailijoiden kanssa yhdessä nautittava kolmen ruokalajin illallinen. Iltaohjelmana nähdään kymmenvuotista uraansa tänä vuonna juhlivan elämystoimisto Tuoni Studioiden Pirunnyrkki-murhamysteeri.

Tänä vuonna samaan aikaan Pörssitalon aikuislukijoille suunnatun päätapahtuman kanssa lauantaina klo 11–16 järjestetään Kallion kirjastossa ensimmäinen Lasten dekkarifestivaali. Mukana seikkailussa ovat muun muassa Lasse-Maijan etsivätoimisto, Viisikko, Etsiväkerho Hurrikaani ja Tagli & Telle. Lasten tapahtumaan on vapaa pääsy.

Dekkarifestivaalin ohjelmajohtajana toimii Kustannusosakeyhtiö Tammen johtaja Outi Mäkinen ja suojelijana kirjailija Leena Lehtolainen. Tammen lisäksi festivaalilla ovat tänä vuonna mukana Aula & co., Gummerus, Into Kustannus, Johnny Kniga, Karisto, WSOY ja Suomen dekkariseura.

Dekkarifestivaali
Pörssitalo, Fabianinkatu 14, Helsinki
Lauantaina 22.9.2018
www.dekkarifestivaali.fi
https://www.facebook.com/events/380104029133537

Liput
Päivälippu 15 € (sis. palvelumaksun)
Koko päivä -lippu 75 € (sis. päivälipun, kolmen ruokalajin illallisen, illan ohjelman, 50 euron arvoisen kirjakassin ja palvelumaksun)
Liput myynnissä: www.tiketti.fi

Lisätiedot
Ohjelmajohtaja Outi Mäkinen
outi.makinen@tammi.fi | 040 8344 404

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Tammi
Kustannusosakeyhtiö Tammi
Lönnrotinkatu 18 A
00120 HELSINKI

010 5060 300http://www.tammi.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Tammi

J.K. Rowlingin Ihmeotukset – Grindelwaldin rikokset -elokuvakäsikirjoitus julkaistaan suomeksi 6.12.14.11.2018 11:00Tiedote

Tammi julkaisee J.K. Rowlingin Ihmeotukset – Grindelwaldin rikokset -elokuvakäsikirjoituksen Jaana Kapari-Jatan suomentamana 6. joulukuuta 2018. Rowlingin käsikirjoitukseen perustuva elokuva saa kansainvälisen ensi-iltansa 14. marraskuuta. Helsingin uudessa keskustakirjastossa Oodissa itsenäisyyspäivänä julkaistava kirja huipentaa Harry Potter 20 vuotta Suomessa -juhlavuoden.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme