Suomen Sovittelufoorumi (SSF)

Neuvonnalla ja etäsovittelulla helpotusta arjen konflikteihin

Jaa

Suomen sovittelufoorumin (SSF:n) alainen Sovittelu verkossa -hanke (SOVE) vastaa korona-aikana lisääntyneeseen sovittelupalvelujen tarpeeseen tarjoamalla matalan kynnyksen neuvontaa ja sovittelua etäyhteyksin. Palvelu on maksutonta ja etäyhteyksien ansiosta se toimii kaikkialla Suomessa paikkakunnasta riippumatta.

”Jotkut saattavat ajatella, että sovittelu on kompromissin etsimistä tai että heidät yritetään saada hyväksymään jotain, mikä heille ei kelpaa, vaikka todellisuudessa se on sitä, että etsitään ratkaisua, joka olisi kaikille osapuolille mahdollisimman hyvä.”

Näin toteaa Sovittelu verkossa -hankkeen sovittelija, Camilla Marucco. Hanke on Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA:n rahoittama, ja sillä pyritään tarjoamaan apua erilaisiin arjen konfliktitilanteisiin esimerkiksi perheiden sisällä, lasten ja nuorten kesken ja naapurustoissa. Hankkeessa työskentelevillä Suomen sovittelufoorumin sovittelijoilla on yhdessä kokemusta niin naapuruussovittelusta, rikos- ja riita-asioiden sovittelusta kuin kansainvälisestä rauhantyöstäkin sekä kattava tietämys sovittelun kentästä ja erilaisista sosiaalipalveluista Suomessa. Sovittelijat tarjoavat asiakkaille ”ensiapua” konflikti- tai riitatilanteissa, kuuntelevat ja neuvovat, ohjaavat eteenpäin asiaankuuluviin palveluihin tai käynnistävät etäsovittelun.

”Joillekin voi olla matalampikin kynnys osallistua etäsovitteluun kuin kasvokkain sovitteluun, jos on esimerkiksi pelko kohdata toista tai jos se jännittää”, kertoo hankkeessa toimiva Sanja Sillanpää. “Etäsovittelussa on samanlaisia haasteita kuin kasvokkainkin soviteltaessa, mutta sovittelija ottaa ne silloin etävälineen vaatimalla tavalla huomioon, ja pienet tekniset ongelmat saattavat jopa rikkoa jäätä sovittelun alussa.” Sovitteluja toteutetaan puhelimitse tai videoyhteyksin, ja palvelua tarjotaan niin suomeksi, englanniksi kuin ruotsiksikin. ”Etäsovittelu on joustavaa. Ajat löytyvät helpommin, ei mene matkoihin aikaa ja me olemme helposti tavoitettavissa”, toteaa sovittelija Teppo Mattsson.

SOVE-hankkeen sovittelijoihin voi olla yhteydessä puhelimitse, sähköpostitse tai chatissä. Yhteydenottoihin vastataan viimeistään seuraavan arkipäivän kuluessa, ja keskiviikkoisin sovittelijat päivystävät chatissä ja puhelimen äärellä klo 12-18.

https://sove.sovittelu.com

Sovittelu verkossa -palvelusta voi kuunnella lisää Sovittelun aallot -podcastin viimeisimmästä jaksosta: https://soundcloud.com/user-365776232/sovittelu-verkossa

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Sovittelufoorumi (SSF)
Suomen Sovittelufoorumi (SSF)



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.