Neuvottelutulos henkilökohtaisten avustajien työehtosopimuksesta

Jaa

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Heta – Henkilökohtaisten Avustajien Työnantajien Liitto ry ovat päässeet neuvottelutulokseen uudesta henkilökohtaisia avustajia koskevasta valtakunnallisesta työehtosopimuksesta (Heta-Tes) maanantaina 29.1.2018. Työehtosopimus on voimassa kaksi vuotta (1.2.2018–31.1.2020).

Nyt päättyneissä neuvotteluissa etsittiin ratkaisuja kummankin osapuolen kokemiin epäkohtiin. Sekä JHL että Heta-Liitto pitävät erittäin tärkeänä, että uusi työehtosopimus huomioi aiempaa paremmin vammaispalvelulain sanamuodot ja yleisesti selkeyttää työsuhdetta ja sen pelisääntöjä. Sopimuksen kolme keskeistä muutosta ovat siirtyminen valtakunnalliseen vähimmäispalkkaan, palkkaryhmien rakentaminen ja mahdollisuus käyttää jaksotyötä työaikamuotona. Vähimmäistuntipalkkaa koskevat muutokset eivät astu kokonaisuudessaan voimaan heti sopimuskauden alkaessa, vaan niille on siirtymäaika.

Henkilökohtaisen avustajan palkka on tähän asti ollut kuntakohtainen, minkä vuoksi erot palkoissa ovat olleet paikoin merkittäviä. Valtakunnallinen vähimmäispalkka edistää sekä työntekijöiden että työnantajien tasavertaisuutta alueellisesti. Uudessa työehtosopimuksessa palkkoihin on tehty ensisijaisesti rakenteelliset korjaukset, jotka painottuvat pienimpiin kuntakohtaisiin vähimmäispalkkoihin. Tämän lisäksi toteutetaan maltilliset yleiskorotukset, joten kaikkien henkilökohtaisten avustajien palkka nousee. Niissä kunnissa, joissa palkkaus on ollut selvästi alle maan keskiarvon, korotukset ovat korkeammat.

Sopimuksessa on nyt ensimmäistä kertaa kaksi erillistä palkkaryhmää, jotka pohjautuvat työn sisältöön. Korkeampipalkkaiseen palkkaryhmään on oikeutettu, kun työtehtävät pysyvästi sisältävät erityisosaamista tai koulutusta vaativia hoidollisia tehtäviä. JHL ja Heta-Liitto haluavat korostaa, että hoidollisten työtehtävien huomioiminen palkassa ei tarkoita, että sopijaosapuolet haluaisivat puuttua henkilökohtaisen avun sisältöön ja viedä sitä hoivakulttuurin suuntaan. Edelleen myös näissä hoidollisissa työtehtävissä henkilökohtaisen avun keskeiset periaatteet säilyvät: työntekijä tekee niitä tehtäviä, jotka mahdollistavat vammaisen henkilön itsenäisen ja oman näköisen elämän. Työnantajamallissa työnjohto-oikeus on kiistatta vammaisella henkilöllä itsellään, kun hän toimii työnantajana. Henkilökohtainen apu määritellään laissa ja ihmisoikeusasiakirjoissa. Työehtosopimuksella selkeytetään työsuhteen pelisääntöjä.

Mahdollisuus jaksotyön käyttöön tuo työnantajille joustavuutta työvuorojen suunnitteluun ja antaa työntekijöille varmuuden työvuoroista aiempaa pidemmälle ajalle. Jaksotyö edesauttaa sitä, että henkilökohtainen apu todella palvelee vammaista avun käyttäjää parhaalla mahdollisella tavalla ja toisaalta myös tuo turvaa ja jatkuvuutta henkilökohtaisen avustajan työhön.

Neuvottelutulos vaatii vielä kummankin hallinnon hyväksynnän. Uusi työehtosopimus astuu voimaan 1.2.2018.

Jukka Sariola
puheenjohtaja, Heta – Henkilökohtaisten Avustajien Työnantajien Liitto ry 

Veikko Lehtonen
sopimustoimitsija, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry

Tietoja julkaisijasta

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Sörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI

010 77031http://www.jhl.fi

   

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme