Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Next Level -tapahtuma johdattaa kohti yhteishakua

Jaa
Next Level on Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tapahtuma- ja viestintäkonsepti, jolla aktivoidaan ysiluokkalaisia pohtimaan peruskoulun jälkeisiä jatkosuunnitelmia sekä tarjotaan tukea kouluissa tehtävään ohjaustyöhön.

Toista kertaa 10.–14.9.2018 järjestettävä toiminnallinen tapahtuma innostaa ja herättelee yhdeksäsluokkalaisia jatko-opintoihin omien vahvuuksien, ammattien ja työelämän kautta. Tapahtumassa luodaan positiivinen ja kannustava ilmapiiri, jonka avulla omat vahvuudet valjastetaan tuleviin jatko-opintoihin.

Maksimissaan tunnin kestävä tapahtuma toteutetaan viidellä eri alueella yhden päivän aikana niin, että alueella on yhteensä noin 10 tapahtumaosuutta päivässä. Tapahtumaan on tänä vuonna ilmoittautunut yli 3000 helsinkiläistä ysiluokkalaista.

Next Level -tapahtumasta toteutetaan myös video koulujen käyttöön. Tapahtumassa ja videolla pyritään havainnollistamaan peruskoulun viimeisen luokan aikajanaa.

Tapahtumaviikon juontajana toimii tubettaja Zone VD, joka oli mukana Next Levelissä viime vuonnakin. Kasvatuksesta ja koulutuksesta vastaava apulaispormestari, Pia Pakarinen, on myös kutsuttu tilaisuuteen.

Tapahtuma järjestetään Stadin ammattiopiston tiloissa ja Maunula-talossa:

  • ma 10.9. Kullervonkatu (eteläinen ja keskinen alue)
  • ti 11.9. Maunula-talo (läntinen ja pohjoinen alue)
  • ke 12.9. Vilppulantie (koillinen alue)
  • to 13.9. Prinsessantie (itäinen ja kaakkoinen alue)
  • pe 14.9. Prinsessantie (itäinen ja kaakkoinen alue)

Lisätiedot: Tuulia Tikkanen, Helsingin kasvatus ja koulutus, opetuskonsultti, puh. 09 310 88047, tuulia.tikkanen@hel.fi

Yhteyshenkilöt

Ilja Hakala, markkinointisuunnittelija
Puh. 040 508 7869
ilja.hakala@hel.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Työpajankatu 8
00580 Helsinki

09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @LastenHelsinki, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 26.3.202422.3.2024 09:44:33 EET | Tiedote

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 26. maaliskuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa yhteenveto vuoden 2023 talousarvion toteutumisesta ja tilinpäätöksestä sekä toimialan vuoden 2023 toimintakertomus. Lisäksi esityslistalla on varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistus 1.8.2024 alkaen. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja koskevat säännökset on määritelty varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetussa laissa. Euromäärät tarkistetaan lain mukaisesti joka toinen vuosi yleisen ansiotasoindeksin muutoksen mukaisesti. Tiloista esityslistalla on seuraavat hankkeet: päätös päiväkodin tarveselvityksestä osoitteeseen Maurinkatu 1a päätös Kumpulassa sijaitsevan päiväkoti Marjalan toiminnan lakkauttamisesta 1.8.2024 alkaen päätös Pakilan ala-asteen koulun ja Pakilan yläasteen koulun yhdistymisestä päätös Paloheinän alueelle osoitteeseen Paloheinäntie 40 b toteutetta

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye